NO•I•TA

Olen aina ajatellut itseäni sellaisena "outolintuna". Sana jota oikeasti käytin kuvaamaan itseäni, kun en osannut paremmin selittää, miksi käyn pilailupuodeissa katsomassa kotiini sisustuselementtejä enkä vain asua Halloweeniksi.

Siitä asti kun jaksan vain muistaa olen tuntenut vetoa kaikkea yliluonnolista kohtaan, olen aina uskonut henkiin ja kunnioitukseni henkimaailmaa kohtaa on ollut suuri. Siksi en koskaan lähtenyt mukaan henkien kutsumiseen eli leikkinyt lapsena Ouija laudalla. Muut kokeilivat spiritismiä nähdäkseen josko se toimisi, hauskuuden vuoksi ja itse en halunnut häiritä henkien lepoa. Henget tulevat esille silloin kun itse tahtovat ja usko vaan henget ovat hyvin uteliaita otuksia.

Halloween on myös aina ollut yksi lempijuhlistani ja sen historia on kiehtonut minua. Olen myös aina tähän aikaan vuodesta tuntenut oloni hiukan rauhaisammaksi, johtuen kenties siitä että meidän ja henkimaailman välinen raja on ohuempi, joka puolestaan antaa hengille mahdollisuuden kävellä keskuudessamme.

Noin vuosi sitten aloin enemmän kuuntelemaan sitä pientä ääntä pääni sisällä, joka kehotti ottamaan  sen suuren askeleen ja etsimään enemmän tietoa, ymmärtämään noituutta. Tämä oli se sana, millä olin aina tätä kiinnostustani kuvailutta. Olin kiinnostunut noituudesta, mutta koska sanaan liittyy niin paljon pahoja ennakkoluuloja, historia sen takana on synkkä, olin aikaisemmin aina sivuuttanut koko asian. Ollut perhetymättä asiaan sen tarkemmin. Henkisesti vuosi sitten olin kuitenkin hyvin pohjalla ja halusin jotenkin löytää tasapainoa. Etsin enemmän tietoa tarot korteista, jotka olen vuosia omistanut. Ostin jopa uudet kortit ja sen myötä aloin perehtymään koko taikuuteen enemmän. Suomessa ei kauheasti tätä harjoiteta tai en ainakaan itse ole löytänyt kauheasti ihmisiä, jotka avoimesti harjoittaisivat taikuutta tai sanoisivat suoraan; "Olen noita." Tämä ei estänyt minua enää kuitenkaan perehtymästä asiaan.

Mikä noita sitten on? Teidän sinun vastaavan; tiedän kyllä mikä noita on, mutta kerron sen kuitenkin! Noita on henkilö joka harjoittaa kansan taikuutta, käsittelee yrttejä, kiviä ja muita materiaaleja hänen maagisissa työskentelyissään jonkinlaisen muutoksen aikaansaamiseksi. Oikeastihan noita on sanana sukupuolineutraali eli ei ole väliä oletko nainen, mies tai et kuulu kumpaankaan, voit kutsua itseäsi noidaksi. Sana "velho" on nimittäin enemmänkin haukkuma sana, ainakin historiallisessa mielessä ja englannin kielessä käytetty sana "warlock" tarkoittaa henkilöä, joka on rikkonut lupauksensa. On epäkunnioittavaa kutsua miespuolista noitaa velhoksi - warlock tai wizard - mutta se riippuu täysin siitä kenelle puhuu. Toiset ottavat sen loukkauksena ja toiset eivät. Noituus ei ole myöskään sidoksissa mihinkään uskontoon, joten voit hyvin hajroittaa Kristinuskoa, Budhalaisuutta tai vaikka Wiccalaisuutta, ilman että se vaikuttaa mitenkään noituuteen. Noituus ei ole uskonto, joten jos tahdot tätä harjoittaa sinun ei tarvitse heittää omia uskomuksiasi roskikseen.

Tunnustan ja hyväksyn olevani noita. En kuitenkaan usko loitsuihin, että ne ovat keijupölyä täynnä ja toimivat kuten Harry Potterissa. Ei, ei. Uskon että jos itse uskot tarpeeksi siihen loitsimaasi loitsuun teet itse ne päätökset, jotka auttavat sinua sen loitsun toteuttamisessa. Loitsun tekeminen tuo sitä uskallusta tehdä asioille jotain ja uskomusta siihen että tämä toimii. Usko on minusta se kaikista taikuuksista voimakkain. Noituuden taikuus on enemmänkin työskentelyä oman energiasi ja ympärilläsi olevan energian kanssa, sen mitä tahdot antaa ulos ja ottaa vastaan. Se ei ole taikatemppuja, luudalla lentämistä tai kanin vetämistä hatusta.

Noituus ei myöskään tarkoita sitä, että vaihtaisin uskontoa. Wiccalaisuus on kyllä hyvin kiinnostava aihe, mutta en sitä tule harjoittamaan. Enkä myöskään ryhdy Saatanan palvojaksi, sillä se ei millään tavalla liity noitana olemiseen. Itse en koskaan ole uskonut Raamattuun ja sen tapahtumiin tai sen sanaan, mutta olen uskomusteni perusteella Kristitty tai tarkemmin Evankelis-luterilainen. Uskon kyllä, että jokaisella asialla on oma Jumalansa tai Jumalattarensa, mutta uskon myös siihen, että kaikki nuo ovat yksi ja sama. Että on yksi Jumala, mutta se yksi suuri voima voi ihan hyvin olla jakautunut moneksi pieneksi.

Mietin oikeastaan todella kauan paljastaisinko tämän osan itsestäni, sillä puhutaan nyt rehellisesti, Suomessa tämä ei ole kauhean yleistä sekä iästään huolimatta monet ovat todella vanhanaikaisia, kaavoihin kangistuneita ja uskovat siihen että noituus on osa "pahuutta". Tämä postaus on myös vain pieni pintaraapaisu omasta harjoittamisestani, omasta uskostani jne. Tulen nimittäin julkaisemaan enemmän postauksia aiheesta ja edellisen postauksen jälkeen pohdiskelin, että ehkä tällainen postaus olisi ok, ettei vain mieleen ponnahda kysymystä; Miksi nyt vain tämän tyylisiä postauksia? Halusin myös kertoa etten ihmisenä muutu muuta kuin siinä määrin, että olen itse valmis hyväksymään itseni sellaisena kuin olen ja tuomaan sen esille.

Jos sinulla on jotain kysyttävää aiheesta niin kysy vaan rohkeasti! Yritän parhaani mukaan vastata, vaikka en mikään expertti aiheesta ole, vielä.

2 kommenttia:

  1. JES, noitapostaukset on erittäin tervetulleita! Itse oon eklektinen kaaosmagiaa käyttävä noita, eli otan omaan harjoittamiseeni sopivia uskomuksia ja tapoja monesta eri uskonnosta ja kulttuurista, ja kokoan niistä omaan arkeen sopivan sekoituksen. Itse en tätä piirrettä itsessäni suoranaisesti peittele (tarkkasilmäisimmät tyypit ovat saattaneet tän jo päätellä mun IG postausten perusteella), mutten myöskään omassa somessani asiaa huutele. Oon erittäin vainoharhainen sen suhteen, miten syvälle juurtunutta noitaviha on täällä kristityssä Suomessa, ja miten se voi vaikuttaa esimerkiksi työllistymiseen. Tietty jos jonain päivänä pääsen unelmaduuniini ja rupean yrittäjäksi, siinä vaiheessa peittelylle ei enää ole mitään tarvetta, ja olisi mahtavaa myydä yrityksen alla maagisia käsitöitä. Maybe some day?

    Mua kiinnostaisi lukea sun oppimismateriaaleista! Eli aiheeseen liittyvät lempikirjat, nettisivut ja muut lähteet kiinnostaisi, jos saa pyytää toivepostauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi jo kuulostaa todella mahtavalta! Mä vähän oikeastaan mietinkin sun ig:tä selaillessa että voisiko asia olla näin, mutta oon itse törmännyt niin moneen joiden mielestä se estetiikka on vaan silmiä miellyttävä ja itsessään sitten harjoittaminen on... liian "hassua". Mullakin on samankaltainen vainoharha omassa pääkopassa, mutta ajattelin että jos pikku askelin asiaa käsittelee niin se voisi herättää jopa kiinnostustakin ja ymmärrystä ettei tässä ole oikeasti mitään pahaa takana.

      Pohdin oikeastaan jotain tuon tyylistä postausta! En vain ollut ihan varma olisiko kukaan sellaisesta kiinnostunut, mutta yksikin kiinnostunut riittää minulle :3

      Poista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset