taikuus

näin unen että lähdit - unien tulkinnasta ja mitä ero merkitsee

Sitä ei ajattelisi heti ensimmäisenä, että noitia voisi olla erilaisia maailmassa, mutta kun asiaa miettii tarkemmin niin noidatkin ovat loppujen lopuksi yksilöitä. Hekin pitävät eri asioista ja vahvuuksia löytyy tietyiltä osa-aluilta. Taikuutta löytyy kuitenkin kaikkialta, joten miksei myös noituus voisi keskittyä erilaisiin aihepiireihin? Tämän postauksen tarkoituksena ei ole kuitenkaan lähteä selittämään näitä erilaisia noitatyyppejä, vaan ottaa puheeksi yksi osa-alue, joka on itseäni kiehtonut aina; unet.

Unet ovat heijastuksia alitajuntamme syvimmästä kolkasta. Ne koostuvat elämämme kokemuksista, mutta se viesti jonka uni yrittää meille kertoa ei pitäisi ymmärtää kirjaimellisesti. Nimittäin todella monissa tapauksissa ne voivat tarkoittaa täysin erilaista asiaa kuin mihin ne viittaavat valvemaailmassa. Unimaailmassa nuo asiat mitsä uneksimme ovat enneminkin mieltymyksiä tosielämästämme. Tämän vuoksi meidän ei kuuluisi ottaa kirjaimellisesti näkemiämme unia tai antaa näiden huolestuttaa meitä tai pistää meitä uudelleen ajatelemaan elämäämme, kuten vaikka suhteitamme.

Itse näen hyvin harvoin unia, joista muistaisin jotakin, mutta silloin kun näen näissä unissa on yleensä samoja aiheita. Uni ei ole täysin sama, mutta saatan esimerkkinä uneksia koirasta joka seuraa minua tai että hampaani tippuvat. En välttämättä edes uneksi joka yö asiasta, mutta sama aihe tai yksi kyseinen hahmo pysyvät unen aiheena niin kauan kunnes olen käsitellyt asian valvemaailmassa. Itselläni usein unet liittyvät pelkoihin ja stressiin esim. tuo hampaiden putoaminen. Se on oikeasti suuri pelkoni ja olin pitkään nähnyt unta hampaideni putoamisesta ja kun sain kerättyä rohkeutta mennä hammaslääkärille unet loppuivat. Tästä aiheesta tulen todennäköisesti tekemään oman postauksensa - se on ainakin ollut jonkin aikaa suunnitteilla.

Alku vuodesta näin yhtä unta pari kertaa, mutta nyt kuluneen kuukauden sisällä olen nähnyt tätä kyseistä unta yllättävän paljon. Olen herännyt yöllä pieneen ahdistukseen, suruun ja pariin otteeseen itku kurkussa kun olen nähnyt unta, jossa R on lopettanut parisuhteemme. Uni ja sen ympärillä pyörivä pelko tuntuu todella typerältä, sillä meillä menee oikeasti todella hyvin, mutta uskon juurikin sen olevan jujuna tässä. Omaa parisuhde taustaani katsellessani voin hyvinkin myöntää etten ole ikinä ollut näin pitkään suhteessa joka on oikeasti terveellinen muiden silmissä että myös seinien sisällä. Minun ei tarvitse esittää onnellista kun kavereita tulee kylään, käymme äidilläni vierailulla, kun postaan jotain someen tai olemme ruokaostoksilla. On hyvin tärkeää ymmärtää, että tämä kyseinen uni josta tänään keskustellaan on oikeasti yllättävän yleinen pariskuntien keskuudessa eikä se tarkoita välttämättä, että asia toteutuisi. Tässä postuaksessa kerron, mitä tuo uni voi mahdollisesti merkitä.

Syitä voi olla todella monia miksi uneksit kumppanisi jättävän sinut. On kuitenkin tärkeää muistaa ettei tuon unen tulkitsemisen tarvitse olla negatiivinen. Suhteen loppuminen on todella iso muutos, mutta kun se heijastuu unessa se ei todennäköisemmin kirjaimellisesti tarkoita sitä. Uni voi helposti olla liittymättä mitenkään eroon. Tulkintoja on loputtomasti, mutta muutama hyvinkin yleinen syy siihen, miksi kumppanisi jättää sinut unessa voi olla;

  • hyvä enne
  • uni liittyy ystävyyssuhteisiisi
  • uni kuvastaa itsenäisymistä ja loittonemista
  • uni viestii pelkoja ja epävarmuuksia, mitkä kohdistuvat kumppaniisi
  • uni voi liittyä perheeseesi
  • uni voi myös tarkoittaa, että olet mustasukkainen

Oli kyseessä uni jossa poikaystäväsi lähtee, tyttöystäväsi jättää sinut tai minkä tahansa tyyppinen kumppani näyttäytyy alitajunnassasi lopettaen suhteenne unen pohtiminen auttaa todella pitkälle siinä, että tiedostat mikä saattaa olla vikana. Tämä tietenkin jos jotain on edes vialla.


hyvä enne // Yksi yleisimmistä tulkinnoista tämän kaltaisessa unessa on ymmärtää se fakta, että meidän alitajuntamme lähettää meille positiivisia viestejä oudoimmalla tavalla. Tämä yleisimmin ilmenee parisuhteiden kohdalla, jotka ovat jonkinlaisessa kriisissä. Kun näet unta että kumppanisi jättää sinut uni saattaa hyvinkin viestiä, että onnellisuus on pian tulossa. Pääsette ylitse tästä huonosta ajasta ja voitte aloittaa täysin puhtaalta pöydältä.

Hylätyksi tuleminen unessa ei ainoastaan viesti, että suhde päättyisi lopullisesti. Uni voi olla linkitettynä valvemaailmassa siihen tosiasiaan, että ero on jonkin uuden asian alku. Sellaisen asian lopettaminen joka ei toimi tarkoittaa uutta suuntaa ja mahdollisuutta olla jälleen onnellinen. Kun uneksit että kumppanisi jättää sinut voi myös olla täysin metaforinen ero. Se todellinen muutos voi viitata mihin tahansa osaan elämässäsi tai jopa omaan mielentilaasi.


uni liittyy ystävyyssuhteisiisi // Kuten jo sanoin, jos näet unta erosta kumppanisi kanssa uni ei välttämättä edes liity häneen ollenkaan. Yksinkertaisesti syy voi olla että tunteesi häntä kohtaan ovat niin voimakkaat, että ne siirtyvät muihin ympärilläsi oleviin ihmisiin. Esimerkkinä, saatat nähdä unta tuntemastasi henkilöstä, mutta kun heräät et tiedä kuka oli kyseessä. Unimaailmassa identiteetit ja ulkomuodot voivat hyvin sekottua, mutta se ei välttämättä tarkoita että tunnet juuri näin tuota kyseistä henkilöä kohtaan. Koska kumppani on läheinen suhde on hyvinkin mahdollista, että uneksit hänen jättävän sinut, vaikka kyseessä olisikin toinen suhde joka on tunnemaailmassa suht samalla tasolla. Mieti siis läheisiä ystäviäsi ja mieti sopiiko kyseinen uni kuvaan. Asia voi olla sellainen jonka pystyt pelastamaan, mutta samalla voi olla myös parasta vain päästää irti.


uni kuvastaa itsenäistymistä ja loittonemista // Ero unessa voi hyvinkin olla merkki siitä, että haluat enemmän itsenäisyyttä. Tämä ei tarkoita välttämättä eroa valvemaailmassa, mikä voi kyllä olla myös mahdollisuus. Monet meistä tuntevat tukahtumisen tunnetta parisuhteissa ja usein jopa ihan omasta halustamme. Muutumme laiskoiksi ja alamme olemaan liiankin riippuvaisia toisesta. Kun uneksit että kumppanisi jättää sinut se voi olla merkki että tahdot alkaa jälleen tekemään asioita itsenäisesti.

Kääntöpuoli voi toki olla myös että ette tee tarpeeksi asioita yhdessä. Tuollaisesta muutoksesta uneksiminen voi viesti alitajunnaltasi että tuokaa se romanssi takaisin tai ehkä lopettakaa vain suhde.


uni viestii pelkoja ja epävarmuuksia, mitkä kohdistuvat kumppaniisi // Yksi mahdollisuus on toki, että kumppanisi voi olla todella määräilevä tai kontrolloiva. Tällaisessa tilanteessa se että uneksit itsenäistymisestä tarkoittaa paljon enemän kuin uusien, erilaisten harrastusten löytämistä. Se liittyy enemmänkin siihen, mikä on parasta sinulle. Tämä uni voi ihan hyvin olla päättäväisyytesi, joka yrittää viestiä että haluat siirtyä tästä tilanteesta joka ei ole sinulle hyödyllinen. Tulkinta riippuu täysin yksittäisistä olosuhteista.

Uneksiessasi että kumppanisi jättää sinut voi hyvinkin heijastaa omia tunteitasi suhteestanne. Voit hyvin olla myös epävarma, mitä hän tuntee sinua kohtaan. Tämä ei tarkoita, etteikö hänellä olisi tunteita, mutta voit kamppailla sen kanssa miten itse tulkitset niitä. Tämän syyn vuoksi tällainen uni voi hyvä mahdollisuus. Puhu kumppanisi kanssa tunteistasi. Jos olet rehellinen ja avoin keskustelun käyminen voi olla todella hyvä asia pidemmän päälle.


uni voi liittyä perheeseesi // En tarkoita tällä että sinulla olisi sopimattomia tunteita perheenjäseniäsi kohtaan. Kumppani joka jättää sinut kuvastaa läheisen suhteen purkamista, joten aina kannattaa harkita voisiko kyseessä kenties ollakin joku toisenlainen läheinen suhde. Alitajuntamme usein sekoittaa läheiset asiat keskenään. Jos siis näet unta, että tyttöystäväsi jättää sinut mahdollisuus on että mielesi lähettää viestin liittyen äitiisi; oletko vihainen? Samalla tavoin ongelma voi myös kohdistua isääsi, sisaruksiasi tai muita läheisiä sukulaisiasi kohtaan.

Perhesuhteet voivat heijastua unissa parisuhteesi kautta luottamuksen ja läheisyyden vuoksi, joka on hyvin samantyyppistä niin perheen sisällä kuin parisuhteessa.


uni voi myös tarkoittaa, että olet mustasukkainen // Jos uneksit, että kumppanisi on uskoton ja tämä on syy eroonne tällaisen unen merkitys voi olla hyvin erilainen ja muuttuva. Uni voi tarkoittaa että tunnet epävarmuutta parisuhteestanne tai se voi olla yksinkertainen heijastuminen pettämisestä joka tapahtui aikaisemmassa suhteessa. Unesi heijastavat tämän kuvan nykyisestä kumppanistasi varsinkin sellaisessa tilanteessa jos pelkäät asian tapahtuvan uudestaan.

Kun unessa esiintyy mustasukkaisuutta se todennäköisesti osoittaa että sinulla on jotain ongelmia tai huolia. Mahdollista voi olla epäonnistunut kommunikaatio, väärinymmärrys jota ei ole ratkaistu tai jokin muu saman kaltainen ongelma. Mustasukkaisuus on merkki epäluottamuksesta ja hylätyksi tulemisen pelosta. Tällaisessa tilanteessa suosittelen lämpimästi puhumaan asiasta kumppanisi kanssa jotta saat varmuutta suhteenne vakavuudesta ja onko peloissasi minkäänlaista järkeä.



Omassa tapauksessani tuo unen teema heijastaa omaa pelkoani yhtäkkiseen muutokseen. Kuten olen asiasta ollut avoin edelliset kaksi suhdettani eivät olleet mitään terveellisimpiä ja tuoreempi ero jätti syvät arvet vaikka se ei kauaa kestänytkään. Se missä viisi vuotta kestänyt suhde empatiakyvyttömän eksäni kanssa jätti syvät arvet luonteeseeni - miten saatan puolustautua vittuilemalla ja saatan jopa kokea vaikeuksia ilmaista tunteitani tai mielipiteitäni - tuo parin kuukauden mittainen suhde rakkauden pommittajan kanssa puolestaan jätti minut hyvin pelokkaaksi itse parisuhteista ja istutti sellaisen siemenen mieleeni etten itse olisi terveellisen suhteen arvoinen. Muistutan kuitenkin että meillä oli kaikki hyvin, olimme avoimia ja pystyimme luottamaan toisiimme, mutta sitten yhdessä hetkessä se kaikki romahti. Siinä se uni oikeastaan pyöriikin. Yks kaks yllättäen R vain ilmaisee kasvotusten tai viestillä tahtovansa lopettaa suhteen, tarvitsevansa tilaa tai vastaavaa. Meillä on mennyt niin kauan hyvin, että alitajuntaisesti olen alkanut pelkäämään, mitä jos sama tapahtuu? Jospa R on samanlainen ja huomaa yhden pikku asian, joka saa hänen koko käsityksensä minusta muuttumaan ja pääättämänä ettei tämä suhde ole sitä mitä hän haluaa. Aivan kuten aikaisemmin kävi.

Suhteet ovat kuitenkin kaikki erilaisia samoin kuin ihmisetkin. Todennäköisyys, että päätyisi täysin samanlaiseen suhteeseen eri henkilön kanssa on todella pieni. Ei mahdoton, mutta hyvin hyvin pieni. Tällaisten asioiden pelko ei ole kuitenkaan turhaa, sillä se on mekanismi itsensä suojelemiseen. Mutta mikä on turhaa on olla pelon kanssa yksin. Järkevintä tällaisessa tilanteessa on kommunikointi. Kertoa kumppanille asiasta ja saada samalla se selvyys onko pelolla minkäänlasta perää. Kommunikointi on kuitenkin myös se perusta jokaiselle hyvälle ja terveelle parisuhteelle - jota loppupeleissä tämä oman pelkoni synnyttäjä ei ymmärtänyt, vaikka kommunikointia vaati.

Suosittelen oikeasti lämpimästi pitämään yllä unipäiväkirjaa, sillä se auttaa todellakin ymmärtämään itseään paremmin. Voit ostaa vihon jota pidät yöpöytäsi laatikossa ja kirjaat tähän ylös unesi. Suomalaisesta kirjakaupasta löytyy myös todella hyvä valikoima täytettäviä unipäiväkirjoja. Hyvä hankinta on myös kirja joka auttaa tulkitsemaan unia - vaikka Pieni kirja unista.


Pidätkö itse unipäiväkirjaa tai oletko koskaan tulkinnut omia uniasi?





Lue myös;

Valon ja keskikesänjuhla

Tätä keskikesän juhlaa juhlitaan silloin kun päivä on pisimmillään ja sitä juhlitaan yllättävän useassa paikassa. Meille Suomessa tämä juhla on yöttömän yön juhla ja kaikille tuttu juhannus nimellä, joka on juhlan kristillinen nimike. Toisille se voi olla valon ja keskikesänjuhla, mittumaari, Midsummer, Summer Solstice tai Litha. Nimiä on monia ja syitä juhlaan myös toisistaan hiukan poikkeavia.

Tiesitkö, että monet pakanalliset tavat siirtyivät katolisen kirkon ansiosta kirkollisiksi? Yksi näistä on juurikin juhannus. Ennen kuin kristinusko rantautui kulttuuriimme monia vuosia sitten tätä suomen keskikesän juhlaa kutsuttiin Ukon juhlaksi. Ukko oli sään, sadon ja ukkosen jumala suomalaisessa mytologiassa. Saatamme edelleen tehdä leikkimielessä erilaisia rituaaleja juhannusyönä, kuten kerätä kukkia tyynyn alle siinä toivossa että näkisimme unta siitä henkilöstä joka vie meidät vihille. Alun perin taioilla pyrittiin varmistamaan naimaonni, näkemään tuleva puoliso tai jopa saamaan haluttu henkilö puolisoksi, mutta myös näiden lisäksi varmistettiin että tuleva sato olisi hyvä. Juhannuspäivä on täydellisin enteiden katsomiselle. Silloin katsottiin säitä, satovuotta, että myös karjaonnea. Jumalten ja henkien lepyttely sekä toive hedelmällisestä kasvun kaudesta oli luontoa palvovalle kansalle totisinta totta; jos Ukko suuttuu, ei saada sadetta. Taikojen lisäksi vanhaa perua ovat kokkotulet, että aamuun jatkuva kova ääninen juhlinta, joiden tarkoituksena oli karkottaa pahoja henkiä. Vanhan perinteen mukaan myös ajateltiin että juhannusyönä aaveet saattoivat astua esiin.

Vaikka juhla onkin enemmän pakanoille silti usein todella moni juhlistaa tätä keskikesän ja valon juhlaa poltellen nuotioita ja keräten kukkia. Jotkut jopa valmistaen ja syöden sapattiruokaa, että viettäen aikaa ystävien kanssa. Nykyinen juhannuksemme on siis sekoititus pakanallista ja kirkollista perinnettä. Keskikesän juhla on 400 -luvulta lähtien ollut juhannus, jonka ajankohta on määräytynyt vuodesta 1955 Johanneksen nimipäivän (mikän on 24.6.) mukaan niin, että aatto on sovittu olevan aina perjantai. Juhannus on Johannes-nimen vanha ääntämismuoto. Juhlan kristillinen luonne juontuu Johannes kastajan syntymästä. Juhannuksen juhlintaan kuitenkaan kristinusko ei ole vaikuttanut. Kaikista juhlapyhistä juhannus onkin säilyttänyt parhaiten pakana-aikaisia tapojaan. Esimerkkinä taikojen lisäksi edelleen rannoille sytytetään komeat kokot - ei tosin karkottamaan pahoja henkiä.

Kokkojen polttamisen alkuperäinen merkitys on siis liittynyt suojautumiseen ja puhdistautumiseen. Tulen voima suojaa juhlivaa kansaa sekä navetan karjaa pahoilta hengiltä. Kipunoiden lennosta ja savun runsaudesta pääteltiin tulevan sadon runsaus ja myöhemmin kekäleet sekä tuhka vietiin pellolle. Juhannustaian mukaan on hyvä jos silmiäsi kirvelee kokon läheisyydessä. Juhannuskokon savu kiemurtelee nimittäin sen luokse, jonka häitä vietetään pian. Juhannuskokon polttamisen jälkeen tytöillä oli myös tapana hypätä kokon savun ylitse nostaakseen lempeään. Yksi vanha suomalainen sanonta kertoo täydellisesti juhlaperinteistä sen olellisimman ja suomalaisimman tavan; "Mitä enemmän väki on juovuksissa, sitä enemmän tulee viljaa."

Juhannustaikoja

Seuraavaksi jaan kanssanne muutamia juhannustaikoja. Uskaltaisitko kokeilla näitä?

Seitsemän kukkaa // Yksi tunnetuimmista juhannustaioista, jonka itse olen joskus nuorempana tehnyt on laittaa seitsemän erilaista kukkaa tai yrttejä tyynyn alle juhannusyönä. Jotkut uskovat, että taika toimii suuremmalla varmuudella kun kukat poimii seitsemältä eri niityltä.

Kukkaseppele // Tee yhdeksällä heinällä sidottu kukkaseppele ääneti ja aseta seppele tyynyn alle. Näet tällöin unta tulevasta puolisostasi.

Kukat paljastavat nimen // Juhannusiltana asetetaan pään alle yöksi useita kukkia, jotka nimetään poikien mukaan. Se kenen kukkanen on virkein aamulla on hän tuleva sulhanen.

Käki kukkuu // Käken pääsee näkemään todella harvoin, mutta sen ääni on varmasti monille tuttu. Ulkonäöltään käki tuo mieleen haukan, josta tämä vanha uskomus on peräisin; juhannuksena käki saa vihneen kurkkuunsa, vaikene ja muuttuu haukaksi. Juhannuksena kannattaa siis kuulostella käen kukuntaa. JOkainen kerta, kun käki kukkuu on yksi vuosi lisää sulhasen löytämiseen. Jos käki ei kuku ollenkaan sulhanen saapuu samaisena vuonna.

Joen rannalla // Juhannusyönä kun peset kasvosi joen rannassa saatat nähdä vastarannalla tulevan miehesi. Myös miehillä on mahdollisuus saada selville morsiammensa. Naimattomat nuoret miehet, jotka tahtovat tietää morsiammensa menevät järvelle tai virralle vesikivelle istumaan. Toisin sanottuna minkä tahansa kiven päälle, jota ympäröi vesi. Sieltä saavat morsiamensa haamun nähdäkseen.

Äänet // Juhannusyönä on myös kehotettu menemään kolme kertaa muutetun rakennuksen katolle ja kuuntelemaan. Äänet kertovat mitä on luvassa; musiikki tietää häitä, lapsen itku lapsia ja lautojen kalina kuolemaa.


Lemmenloitsuista

Lemmenloitsut kumpuavat pitkälti kansanrunoudesta, joiden avulla naiset nostattivat niin leipätaikinan kuin sulhasehdokkaan lemmen. Loitsut voivat olla lausuttuja, kuiskattuja, ajateltuja tai jopa laulettuja sanojen ketjuja, joiden takroitus on vaikuttaa tapahtumien kulkuun tai jopa saada aikaan jotain yliluonnollista. Suomalaisia ja Karjalaisi loitsuja tunnetaan muistiinmerkittyinä paljon, mutta voit sanella itsekin täysin oman loitsusi. Kuten itse olen sanonut loitsussa tärkeintä on, että itse uskot loitsun ja omien sanojesi voimaan.


Juhannussaunasta

Saunalla on myös tietysti oma osuutensa juhannuksen juhlinnassa, mutta saunassa valmistuttiin houkuttelevammaksi kosinnan kohteeksi loitsujen avulla sekä kylpemällä kukista tehdyilla vihdalla. Kukka- tai katajavastoin voi kutsua lempeä tai jopa karkottaa kipuja. Lempeä toivova poimi vastaansa niin monta lehtipuun lajia kuin suinkin vain löysi ja sitten koko komeus koristeltiin kukkasin. Kipeitä paikkojaan hyvittelevä taittoi vastansa sekaan katajan oksia. Kipujen karkotukseen pystyi käyttämään vettäkin, jota valeltiin kauhalla kipeaan paikkaan.

Juhannussaunan jälkeen vasta voitiin heittää joko saunan katolle tai sen ylitse, jolloin saatiin tietää mitä tuleva vuosi toi tullessaan. Jos vihdan tyvi osoitti kotiin päin sai olla vuoden kotona, kirkolle päin osoittaminen merkitsi heittäjälle kuolemaa ja jos tyvi puolestaan kääntyi minne tahansa muualle kuin mainittuihin paikkoihin päätyi naimisiin. Jotkut uskoivat, että tuosta suunnasta puoliso saapuisi.


Oma juhannukseni on aina ollut erilainen. Nuorempana mentiin mökille, syötiin ja saatettiin jopa mennä kokkoa katsomaan, mutta parina edellisenä vuonna juhliminen on jäänyt. Tämän vuoden juhla tulee jälleen vietettyä Helsingissä, mutta pitkästä aikaa olen vapaalla! Suunnitelmat ovat hiukan vielä epäselvät, mutta uskon että kaikki selkenee kun päivää päästään kunnolla aloittelemaan. Ainakin jos kykenen aion itse valmistaa juhannusjuomaa sekä leipoa jotain tähän valon juhlaan sopivaa. Kävin siis eilen ottamassa ensimmäisen annoksen koronarokotteesta ja pistoskäsi on hiukan hellänä. Muita sivuvaikutuksia en ole itse saanut. Jos vietät itsekin Helsingissä juhannuksen suosittelen kurkkaamaan Pienten Helsinki sivuston, jonne on koottu hyvin kaikki tänä vuonna mahdolliset aktiviteetit. Voit myös hyvin kurkata ihan Helsingin oman sivuston.

Itse myös olen luonut juhannustunnelmaa musiikilla ja erityisesti tällä soittolistalla;

Jäikö jotain mainitsematta juhannuksesta? Jaa se kommenteissa! Onko sinulla joku loitsu tai juhannustaika jota olet juhannuksena kokeillut?




Tiedon lähteenä toimivat; varjojenkirja.com suomenluonto.fi sekä Suomalaisen kirjallisuuden seura

Kuupäiväkirja osa 2 ... kasvava kuun sirppi

Tiedämme kaikki vallan mainiosti, että kuulla on enemmänkin muotoja kuin vain uusikuu ja täysikuu. Jostain kumman syystä kuitenkin kun yritin etsiä sivustoa, joka kertoisi kuun nousu ja laskuajan muinakin päivinä, se oli todella hankalaa. Niitä on oikeasti enemmänkin ja jokainen kuun vaihe on yhtä tärkeä, varsinkin mitä tulee kuun kanssa kulkemiseen.

Kuu on alkanut nyt ilmestymään taivaalle upeana ja kirkkaasti loistavana sirppinä. Suunnitelmat on pari päivää sitten laitettu käyntiin ja näiden energia kasvaa kuun kasvun tahtiin. Tärkeä askel, mikä yleensä suunnitellu vaiheessa ja sen jälkeen kannattaa tehdä on olla luomatta liikaa paineita näiden suunnitelmien ympärille. Se vain saa sinut häkeltymään. Tärkeää on kehitellä ideoita ja strategioita päämäärän saavuttamiseksi. Järjestelmällisyydestä on hyötyä tässä vaiheessa niin suunnitelmien toteuttamisessa kuin myös arkipäivän askareissakin.

Tänään sinun kannattaa vain keskittyä tavoitteidesi jäsentelyyn. Järjestä itsellesi omaa aikaa ja pidä se tila missä olet siistinä. Ole avoin uusille ideoille ja jopa muotoile joitakin asioita uudelleen. Pidä kiinni vain omasta ihanasta taianomaisuudestasi.

Jos sinulla on tänään sellainen olo, että on kauhea hoppu etkä osaa hidastaa menoasi. Niin tässä on pieni hidastusvinkki; Varaa aikaa taialle sekä inspiraatiolle, pidä säännöllisiä taukoja työnteosta ja hakeudu luonnonhelmaan. Sulje vaikka puhelin ja kuunteli mieluummin tuulen huminaa kuin musiikkia. Hengitä syvään - tee vaikka hengitysharjoituksia - ja nauti kupillinen lämmintä yrttiteetä.

Jos tahdot kokeilla kuutaikoja, nyt on mitä mainioin hetki taioille, jotka painottuvat menestykseen, varallisuuteen sekä hyvään onneen. 

Tehtävä; Slow-living hätäapulista

Ota paperia ja kynä, ja kirjoita ylös yksinkertaisia asioita, joita voit tehdä, kun mielesi on maassa. Laita lista sitten näkyvään paikkaan muistuttamaan sinua asioista, kun tunnet olevasi jumissa.

Nähdään jälleen huomenna lopputulosten parissa!



Suosittelen lukaisemaan aikaisemmat postaukset aiheesta; Kuutaikuus

Kuupäiväkirja osa 1 ... Uudenkuun voima

 

Uusi kuunkierto on alkamassa ja tänään taivaalla loistaakin uusikuu. Tarkemmin sanottuna kuu nousee taivaalle hohtamaan 21:06. Tämä on oikeasti todella taianomainen jakso, sillä nyt sinulla on tilaisuus uudistaa tapojasi, suunnitelmiasi sekä asettaa itsellesi uusia tavoitteita. 

Tänään voidaan keskittyä tavoitteiden tekemiseen, suunnitteluun, uusiin mahdollisuuksiin sekä uudistumiseen. Hyvä aika myös pienelle taikomiselle eli jos pelkkä asioiden listaus ja suunnitellu ei kuulosta omalta niin pieniä rituaaleja voi harrastaa!


Uusikuu rituaaleja

s i i s t i y t y m i s t ä

  • Voit siivota kotisi tai sinulle pyhän tilan
  • Uudistaa alttarisi
p u h d i s t u m i s t a
  • Avaa ikkunat ja polta salviaa tai rosmariinia poistaaksesi negatiivista energiaa
  • Käy rituaalisessa, puhdistavassa kylvyssä tai suihkussa
  • Puhdista ja lataa kristallit kuun valossa
  • Käytä suitsukkeita 
l u o
  • Kirjoita ylös tavoitteesi
  • Tee suunnitelma kuluvalle kuukaudelle
  • Suorita henkilökohtainen rituaali
  • Visualisoi halusi tai meditoi
u l k o i l e
  • Seiso uudenkuun alla ja lue tavoitteesi ääneen, lausu kiitoksesi ja polta lappu samalla miettien tavoitteitasi
  • Tai vaihtoehtoisesti kirjoita tavoitteesi uudenkuun valossa
k o r t i t
  • Puhdista tarot -korttipakkasi ja vedä yksi kortti tai tee kokonainen lukeminen
k i i t o l l i s u u s
  • Pohdiskele halujasi ja annan kiitoksesi menestyksestä niiden hedelmöityessä
  • Osoita kiitollisuutta kaikkea positiivista kohtaan elämässäsi

Uudenkuun aikaan tehtävien rituaalien ei tarvitse olla taikuuden täyttämiä ja kuten esimerkki rituaaleista huomaa, sanaa rituaali ei tarvitse edes yhdistää noituuteen. Toki, rituaali tarkoittaa suorassa merkityksessään jonkinlaisen uskonnollisen toimituksen toteuttamista tai palvomismenoa. Kuten itse olen selittänyt noituus ei ole minulle millään tasoa uskonto, eikä se muuta uskonnollisia näkemyksiäni. Pidän sen myös hyvin erillään uskonnoista, vaikka välillä saatan lausua rukouksen loitsun yhteydessä. Omat loitsuni ovat enemmänkin kuin rukouksia, jotka usein lausun sille elementille, joka on suuressa osassa loitsuani. Kuten vaikka kuurituaalien aikana lausun rukoukseni kuulle eli kuuemolle;

Rukous Kuuemolle

"Kuuemo kutsun sinua.
Tänä iltana, energiasi olkoon uusi.
Alla uuden kiertosi,
Parannan ja puhdistan itseni.
Tänä Uudenkuun aikaan, henkeni on uudistuva.
Pysyn tällä kasvamisen tiellä.
Tänä iltana, alla hopeisen valosi
Toivotan tervetulleeksi kasvun.
Toivotan tervetulleeksi hyvinvoinnin.
Toivotan tervetulleeksi muutoksen.
Siunattu olkoon."

Muistathan hidastaa myös välillä. Tämä aika, jolloin luot jotain uutta on tarkoitettu juuri sinulle. Jos koet suurta vaikeutta hidastaa menoasi tässä pieni hidastusvinkki; Kokoa inspiroiva soittolista, jota voit kuunnella siivotessasi ja puhdistaessasi kotisi energiaa. Uudenkuun aika on mitä täydellisin puhdistautumisen ajan jakso. Hankkiudu siis eroon roinasta, joka vie tielaa ja jätä ympärillesi vain tavaroita, joita tarvitset tai jotka ovat kauniita ja merkityksellisiä.

Tehtävä; sirottele taikapölyä unelmiesi ylle

Rituaalien toteutus on vapaaehtoista, jos tahdot syventää yhteyttäsi kuuhun ja saada enemmän irti tästä uudestakuusta. Tässä tulee kutienkin tämän kierron ensimmäinen tehtävä minkä itse aion toteuttaa ja huomenna jaan oman vastaukseni ja samalla sinä voit kertoa omasi;
  • Varaa iltaan rauhallinen hetki uudenkuun tavoitteiden muotoilulle ja asettamiselle. Voit yksinkertaisesti kirjoittaa nämä vain ylös tai antaa luovuutesi virrata ja luoda jotain aivan uutta; maalata tavoitteesi tai kirjoittaa ne ylös vaikka runon muodossa.
Toivottavasti näen sinut huomenna täällä jakamassa miten tämän illan sessio kuun kanssa meni!




Suosittelen lukaisemaan myös;
Kuutaikuus 101 ... Aloittelijan opas

Kuutaikuus 101 ... aloittelijan opas


En tiedä mikä siinä on, mutta jokin tuossa kuussa on, mikä vetää vain puoleensa.

Se on mysteerinen, taijanomainen ja hiukan jopa pelottavakin aika ajoin. Ihmiset ovat laulaneet, kirjoittaneet ja puhuneet tästä taivaallisesta taivaan kappaleesta jo tuhansia vuosia. Enkä itse ihmettele. Kuu on todella kiehtova.

Olen itse aina tuntenut jonkinlaista yhteyttä lunaan ja niin kauan kuin itse jaksan muistaa äitini on aina sanonut; "Ha, on varmaan täysikuu", viitatessaan levottomaan yöhön unien suhteen. On ihana ajatella etten ole ainoa, joka on kokenut kuussa olevan jonkinlaista voimaa, että se vaikuttaisi asioihin. Omalla kohdallani, silloin kun käyn läpi elämän hankalia vaiheita minut on helppo löytää kuuta katselemasta. Jotenkin aina palaan kuun luokse, kun kaipaan lohtua, ohjastusta tai vain piristystä. Vuosi sitten halusin syventää tätä yhteyttä kuun kanssa, mutta tunsin olevani hukassa, sillä en tiennyt miten toteuttaa tämän.

Kuu ja muut taivaankappaleet ovat hauska juttu, sillä henkilökohtaisesti tiedostan näiden olevan Maan kaltaisesti tyhjyydessä kelluvia isoja kiven murikoita, mutta samaan aikaan koen näillä jokaisella olevan oma hahmonsa, energiansa. En kuvailisi tunnetta sellaisena kuin nämä olisivat yhtä voimakkaita kuin Jumala, mutta ymmärrän kyllä, miksi näitä on palvottu/palvotaan. Energia on yhtä voimakkaan tuntuinen ja ehkä jopa enemmän kosketuksissa kuin Jumala, sillä nuo ovat kuitenkin siinä silmien edessä. En tiedä oliko tuo paras mahdollinen sana valinta, sillä en kuuta tai muitakaan planeettoja lähtisi Jumalaan vertaamaan. Osana jotain suurempaa voimaa koen noiden kuitenkin olevan ja ehkä sieltä se hengellinen energia tulvii, joka samalla tuntuu kuitenkin tutulta ja lohduttavalta.

En tule suoranaisesti kertomaan mitä tehdä, sillä hengellisyys on hyvin henkilökohtaista ja jokaisen tapa harjoittaa hengellisyyttä tulisi olla heijastus heistä itsestään. On kuitenkin helpompaa, että olisi jonkinlainen lähtöpiste. Jos sinua ei taas kiinnosta hengellisyyden harjoittaminen, niin tämä saattaa silti olla ihan mielenkiintoinen postaus sinulle, sillä ollaan rehellisiä; kuu on kuitenkin aika hemmetin upea.


Hae tietoa syntymäpäiväkuustasi

Tiesitkö, että jokaisella on oma kuun merkkinsä? Suurin osa ihmisistä tietää ainoastaan auringon merkkinsä - esim. itse olen Kalat, sillä olen syntynyt 12. maaliskuuta, jolloin aurinko oli Kalojen merkissä. Toisin kuin auringon merkki, jolla kestää kokonainen kuukausi vaihtua uuteen merkkiin niin kuun merkki muuttuu toiseen merkkiin 2-3 päivässä. Tämä tekee siis merkistä jokaiselle todella henkilökohtaisen. Voit tarkistaa helposti omasi tästä, saat koko syntymäkarttasi tietoosi - syntymäkartta on yksinkertaisuudessaan kartta taivaasta, missä asennossa se oli kun synnyit. Itse olen kuumerkiltäni Härkä. Jokaiselle planeetalle löytyy myös oma merkkinsä jonka näet syntymäkartastasi, samoin kuten nousevan merkkisi.

Nyt keskitymme kuitenkin kuuhun, joka edustaa tunteitamme, sisäistä itseämme ja intuitiotamme. Se yhdistetään usein veden elementin kanssa, koska sillä on läheiset välit vuoroveden kanssa. Kuun asennolla syntymämme aikaan on hyvin suuri vaikutus persoonaamme, sen päivittäisillä liikkeillä on myös kollektiivinen vaikutus meihin. Esimerkkinä; kun kuu on tulisen Oinaan merkissä voit tuntea olosi hiukan enemmän impulsiiviseksi.

Tietyt sijoittelut vaikuttavat toki enemmän tai vähemmän päivittäin riippuen omasta kuun merkistäsi.

Olen ladannut puhelimeeni sellaisen sovelluksen kuin Co-Star ja suosittelen tätä, jos olet yhtään kiinnostunut astrologiasta sekä horoskoopeista. Tämä sovellus on täydellinen henkilökohtainen horoskooppilukijasi, sillä se käyttää syntymäkarttaasi tulevaisuutesi tulkitsemiseen. Itse en koskaan ole horoskooppeja ennustajina oikein käyttänyt, mutta tämä sovellus on hyvin auttanut minua omassa hengellisyyden harjoittamisessani, taikuudessa ja ennen kaikkea omien tunteideni ymmärtämisessä. Sovellus kertoo mitä tunteita saatat tuntea päivän aikana sekä miten voit ehkäistä päivän aikana kokemaasi negatiivisuutta.

kuva napattu pinterestistä

Kuun eri vaiheista

Uusi/Pimeäkuu ... Uusikuu merkitsee alkua uudessa kierrossa. Tänä aikana kuu siirtyy hiipuvasta (katoavasta) kasvavaksi. Uusikuu on näkymätön, sillä aurinko paistaa tällöin sille puolelle, joka on poispäin Maasta. Pimeäkuu, kuitenkin, viittaa siihen koko ajanjaksoon kun kuu on näkymättömissä Maalle. Itse ajattelen sen näin; Uusikuu on se hetki raskaudesta, jolloin se heijastaa kaikkea hiljaisuuden ja toiminnan välillä. Tämä on se hiljaisuuden aika ennen myrskyä. Tänä aikana on hyvä miettiä uusia projekteja, asettaa tavoitteita ja luoda suunnitelmia tulevalle kuukaudelle.

Kasvava kuu ... Kun kuu kasvaa kohti täysinäisyyttään niin samalla kasvaa oma energiasikin. Tämän kahden viikon aikana (oletettavasti) uudenkuun aikaan asettamasi tavoitteen tulisi kristallisoitua toiminnaksi. Kasvavan kuun aikana ota konkreettisia askelia kohti tavoittettasi. Hyödynnä tätä kollektiivisen energian lisäystä ja saa asioita aikaiseksi!

Täysikuu* ... Täysikuu edustaa hengellisyyden ja tunteellisuuden energian huippua. Monet ihmiset kokevat intensiivisä tunteita ja jopa uniongelmia - kuten rakas äitini - tähän aikaan kuukaudesta. Kun ihastuttava luna lähenee täysinäisyyttään tämä energia purkaus antaa sinun tehdä sen viimeisen ponnistuksen tavoitteitasi kohden joita olet työstänyt kasvavan kuun aikana. Tänä aikana voit myös juhlia niitä kaikkia asioita, joita olet toteuttanut tähän asti.

*Saatat olla kuullut eri tyyppisistä täysikuista (susi kuu, vaaleanpunainen kuu jne.) Alkuperä näillä nimityksillä voidaan katsoa olevan alkuperäiskansojen heimoilta.  Valitettavasti, alkuperäiskansojen heimojen nimiä harvoin mainitaan kun puhutaan täysikuista. Joten jos haluat käyttää näitä termejä suosisittelen lämpimästi tekemään taustatutkimusta ja mainitsemaan tästä alkuperästä, jos asian otat puheeksi. Hyvä esimerkki postaus lisätietoa janoaville löytyy tästä.

Vähenevä kuu ... Kun kuu alkaa vähenemään on aika vähitellen lopettaa ja tehdä viimesilaukset niihin tavoitteisiin, jotka asetit itsellesi kierron alussa. Hidasta ja siirry toiminnasta pohdiskeluun. Katso mitä olet saanut aikaiseksi kuin myös mitä olet oppinut tämän kuun kierron aikana. Mitä opetuksia tulet kantamaan mukanasi tulevaisuudessa? Mistä asioista voit pääsätä irti?

kuva napattu pinterestistä

Kuu horoskooppimerkeissä

Kuulla on hyvin... Erilainen maku riippuen ihan siitä mistä horoskooppimerkistä on kyse minäkin hetkenä. Kuten mielialamme ja tunteemme, lunakin pomppii yllättävän usein merkkien välillä. Joka 2-3 päivän välein kuu liikkuu seuraavaan horoskooppimerkkiin. 

Suosittelen lämpimästi ottamaan selvää omasta kuumerkistäsi, jos et jo sitä valmiiksi tiedä. Kuten aikaisemmin mainitsin; sen päivitäinen liike vaikuttaa sinuun eri tavalla syntymäsi sijainnin perusteella.

Alle olen tehnyt pienen yleiskatsauksen kuusta jokaisessa 12 horoskooppi merkissä (ryhmitettyinä niitä vastaavaan elementtiin)


Tuli merkit

Tuli merkeillä - Oinas, Leijona ja Jousimies - on hyvin rohkea, luova, intohimoinen energia. Elementtinä tuli edustaa tahtoamme, itsemme ilmaisemista ja toimintaamme. Kun kuu on tuli merkissä luova harjoittaminen ja rituaalit, jotka yhdistetään tuleen (kuten vaikka kynttilä taikuus) ovat hyvinkin suositeltavia.

Oinas / Intohimoinen ... Aivan ensimmäisenä merkkinä horoskoopeissa, Oinas tahtoo päästä ylös ja mennä. Kun kuu on Oinaksessa voit tuntea lisääntyvää intohimoa mitä tahansa asiaa kohtaan, johon uskot. Käytä tätä energiaa aloittaaksesi uusia projekteja, joita olet jo hetken aikaa pohtinut. Kuitenkin, muista tehdä tarkistus ennen suuria päätöksiä - et tahdo tuntea katumusta kun Oinaan impulsiivinen itseluottamus hiipuu.

Leijona / Inspiroitunut ... Leijona on se tähti horoskoopissa. Leijonan magneettinen ja lapsenomainen energia saavat sinut tuntemaan huolettomuutta. Tämä on täydellinen aika tehdä jotakin hauskaa sellaisten henkilöiden kanssa joita rakastat. Voit myös liikkua kohti luovaa muotoa itsensä ilmaisemisessa; kirjoittaminen, musiikki tai piirtäminen. Käänteisessä puolessa, Leijonalla on huono tapa etsiä ulkoista validointia, joten jos olet aloittanut luomisprosessin varmista, että teet sen itsesi vuoksi.

Jousimies / Idealisti ... Jousimies-kuu saa sinut tuntemaan optimistisuutta ja tulee inspiroimaan sinua tutkimaan yleviä ideoita. Matkustus, filosofia ja korkea koulutus ovat kaikki asioita joita kohti Jousimies kokee suurta vetoa. Idealistina yksityiskohdat eivät ole vahvin laji tämän merkin kohdalla. On todella hyvä aika miettiä suurempaa kuvaa ja tavoitella uskonnollisten sekä hengellisten käytäntöjen tutkimista.


Maa merkit

Maa merkeillä - Härkä, Neitsyt ja Kauris - yhdistetään fyysisiin näkökohtiin päivittäisissä asioissa. Tunteet jotka pyörivät vakauden ja turvallisuuden ympärillä fyysisessä maailmassa astuvat pintaan, kun kuu siirtyy näiden merkkien läpi. Tämä on myös todella hyvä aika rituaaleille, jotka koskevat terveyttä, uraa, kotia ja raha-asioita.

Härkä / Rentoutuja ... Kuu on hyvin rento ollessaan Härässä - kuu on hyvin haltioitunut ollessaan tässä merkissä. Härkä tahtoo olla fyysisesti hyvinvoiva, eikä pyydä anteeksi sen vuoksi. Saatat löytää itsesi kotoa, kurkottamassa kohti pörröistä vilttiä ja syömästä jäätelöä. Huolimatta Härän jääräpäisestä ulkokuoresta, Härkä on romantikko sydämeltään, joten saatat jopa tuntea extra halittavuutta myös.

Neitsyt / Itsensä parantaja ... Todella suuri muutos hitaasti liikkuvasta härästä - Neitsyt on todella aktiivinen. Merkki yhdistetään itsensä parantamiseen, fyysiseen hyvinvointiin ja toisten palvelemiseen. Saatat tuntea pientä inspiraatiota uudistaa päivittäisiä rutiinejasi silloin kun kuu ohittaa Neitsyt merkin. Tämä parantaja työstää itseään, sillä periaatteella että pystyy sen jälkeen auttamaan muita. Pidä kuitenkin silmällä perfektionismia, Neitsyellä on taipumusta olla todella kriittinen (varsinkin itselleen).

Kauris / Kunnianjanoinen ... Horoskooppimerkkien toimitusjohtaja voi saada sinut tuntemaan kunnianhimoa kun kuu on tässä merkissä. Kauris on ahkera työläinen ja tahtoo menestyä perinteisissä elämän vaiheissa - ura, perhe, ylempi koulutus jne. Tämä on todella hyvä aika asettaa tavoitteita, jotka ilmentävät yltäkylläisyyttä. Kuu ei ole kauhen mukavassa mielentilassa tämän vakavan, tunnottoman Kauriksen kohdalla, joten saatat tuntea olosi hiukan erilliseksi muista.


Ilma merkit

Kuun ja ilma merkkien - Kaksonen, Vaaka ja Vesimies - yhdistelmä on hyvinkin omituinen. Kuu määrää tunteistamme, kun taas ilma elementtinä yhdistetään ajatuksiin, kommunikointiin ja älykkyyteen. Me kaikki olemme kokeneet sen kivun, mikä yhdistetään huonoon yhteyteen ajatusten ja tunteiden välillä. Kun kuu on Ilman merkissä, rituaalit jotka sopivat niin päälle kuin sydämelle ovat suositeltavia. 

Kaksonen / Utelias ... Kaksonen on hyvin utelias ja puhelias luonteeltaan. Kun kuu on tässä merkissä voit tuntea kuin ymmärtäisit kuinka kaikki oikein toimii, ja saata jopa jakaa uusia ideoitasi ystäviesi kanssa. Nimensä mukaisesti sinulle saataa syntyä tunne, että toinen puoliskosi puuttuisi tai tahdot jonkun toisen tulevan täydentämään sinua. Yritä ohjata Kaksosen luonnolista uteliaisuutta itseesi ja tee hiukan itsetarkastelua.

Vaaka / Äitihahmo ... Vaa'an #1 huolenaihe on että jokaista kohdellaan samalla tavalla - niin paljon että Vaaka saattaa unohtaa kokonaan itsensä. Kun kuu on tässä merkissä, ihmissuhteesi tulevat olemaan valokeilassa. Vaa'alla on hyvin korkea tunnetasoinen älykkyys, mutta käyttää sitä usein muihin. Tämä on täydellinen aika katsella ihmissuhteitasi ja arvioida missä voisit tarvita enemmän tasapainoa. Kuitenkin varmista, että piirrät tarkat viivat itsesi ja muiden välille.

Vesimies / Aktivisti ... Vesimies on sosiaalisen aktivismin ja yhteisön merkki. Kun kuu siirtyy tämän merkin läpi humanitaariset intohimot lisääntyvät. Ota aikaa miettiäksesi omaa arvojärjestelmääsi - millä on merkitystä sinulle ja yhteisöllesi? Huolimatta Vesimiehen intohimosta aktivismia kohtaan, merkki voi olla hiukan syrjässä, mitä tulee tämän omiin tunteisiin ja ihmissuhteisiin. Vastusta siis halua tunteiden sammuttamisen suhteen.


Vesi merkit

Kuun ollessa vesi merkissä - Rapu, Skorppiooni ja Kalat - voit odottaa, että tunteesi intensiivisyys on korkealla. Vesi, samoin kuin kuukin, yhdistetään tunteisiin. Kaikki tunteet joita olet yrittänyt pitää piilossa todennäköisesti tulevat pintaan, kun kuu on yhdessä näistä merkeistä. Kaikki rituaalit jotka yhdistyvät veteen ovat todella suotavia tähän aikaan.

Rapu / Kotihiiri ... Kuu hallitsee tätä merkkiä, joten se tuntee olonsa kotoisaksi tämän merkin kanssa. Rapu on se hiljainen hoivaaja ja yhdistetään kaikkiin asioihin jotka vain liittyvätkin kotiin ja perheeseen. Saatat kokea halua pysyä kotona, kokata maukkaita aterioita ja viettää laatuaikaa rakkaidesi kanssa. Nimestään päätellen Ravulla on hyvin kova kuori, joka suojaa sen pehmeää sisintä. Keskity siihen että hyväksyt ja hoidat omaa sisäistä tunteellista puoltasi (muista, tunteellisuus EI ole huono sana).

Skorpiooni / Tunteellinen ... Skorpiooni tuntee todella voimakkaasti. Kun kuu siirtyy tämän merkin läpi kaikki ne tunteet jotka olet yrittänyt pitää pinnan alla toden näköisesti pulpahtavat esiin. Koska Skorpiooni tuntee todella syvästi, se suojelee itseään kaikin mahdollisin keinoin, joten voit tuntea olosi hyvinkin puolustavaksi. Intuitiosi toisista ihmisistä tulee olemaan herkempi, kun ollaan Skorppio-kuun kohdalla (ei ole tilaa epäaidoille ystävillä, kun tunteet ovat näin herkällä alueella).

Kalat / Hengellinen ... Kalat on viimeinen vesi merkki ja jopa viimeinen merkki Horoskoopeissa. Monien astrologien mukaan Kalat merkillä on pieni osa jokaista merkkiä itsessään, sillä se on elänyt läpi kaikki 12 arkkityyppiä. Tässä merkissä elementti vesi ottaa hyvin hengellisen sävyn. Kalat näkee yhteyden kaikken elollisen välillä ja tämän johdosta on todella myötätuntoinen. Kun kuu on tässä merkissä voit odottaa tuntevasi olon enemmän hengelliseksi ja olevasi yhteydessä toisiin paremmin. Muista pitää jalat maan tasalla, Kalat voi todella helposti hairahtua omien tunteidensa maailmaan. 


Erikoiset kuut

Superkuu ... Ihmiset tekevät todella ison asian superkuusta tietämättä oikeasti mikä superkuu on. Yksinkertaisesti tämä tarkoittaa sitä, että luna näyttää isommalta, sillä se on lähempänä Maata. Se on aika yleinen näky. Mitä tämä sitten tarkoittaa astrologisesti? Jos minulta kysytään, ei oikeastaan kauhean paljon. Se näyttää kyllä todella upealta ja on kaiken hypettämisen arvoinen.

Pimennys ... Niin kuun kuin auringonkin pimenyksessä molemmat aurinko ja kuu ovat osana, joten molemmat ovat olennaisia kuu taikuudessa. Pimennyksen aikana aurinko ja kuu luovat varjon toistensa päälle, joten tällöin yleensä teemana on konflikti oman sisäisen (kuu) ja ulkoisen (aurinko) itsensä kanssa. Pimennys vahvistaa kuun energiaa joten kaikki rituaali työskentely tai tavoitteiden asettelu tulee olemaan hyvinkin voimakasta tähän aikaan.


Kuu on voimakas hengellinen väline, ja vain sen tutkiminen voi olla täydellinen ensi askel omalla "noita" matkallasi. Itselläni kaikki taisikin lähteä siitä; uteliaisuudesta kuuta kohtaan. Ajattelin seuraavan kuukalenterin aikana ottaa teidät mukaan omalle kuu matkalleni, kun lähden täyttämään "Kulje kuun kanssa" -kirjan sivuja. Tehtäviä kirjassa on paljon, mikä on todella positiivinen asia, sillä olisi ikävää jos kirjan saisi täytettyä yhden kokonaisen kuukierron aikana. Jos tahdot kasvattaa itseluottamusta ja inspiraatiota sekä tutustua kuu taikuuteen kanssani voidaan aloittaa tämä matka yhdessä seuraavan uudenkuun myötä, mikä kalenterissa osuu päivälle 11.2. Jos omistat kyseisen kirjan voit lähteä sen kanssa mukaani tai mennä niillä tehtävillä, mitä jaan täällä blogini puolella.

Pohdiskelen vielä miten toteutan tämän; joko jaan suoraan miten itse toteutin jokaisen tehtävän tai jaan tehtävän ja seuraavana päivänä voidaan yhdessä katsella miten onnistuttiin. Hyvin tässä on onneksi vielä aikaa päättää!

korutaikuus ... sormukset

Itse olen sellainen, joka hyvin paljon tuntee vetoa asioihin, jotka ovat esteettisesti miellyttäviä. Tämä on se yksi syy, minkä takia olen aina tuntenut vetoa taikuuteen. Jos menet pinterestiin ja haet sanoilla "magic aesthetic" esille tulee kuvia, jotka ovat kaikki omaan silmääni hyvin kauniita ja inspiroivia. Jos myös katsoo tarkkaan tällä hakusanalla myös paljon tulee esille kuvia, missä kädet ovat kuvien keskipisteenä sekä useasti noissa kuvissa sormissa on sormuksia.

Pikku fakta minusta; itse pidän omista käsistäni, minusta ne ovat yksi paras osa kehossani ja rakastan tehdä asioita käsilläni. Rakastan myös todella paljon sormuksia - sekä rannekoruja. Ensimmäinen koru jonka ikinä sain oli sormus, vauvasormus jos tarkkoja ollaan ristiäislahjana tädiltäni. Se on edelleen minulla tallessa, ei todellakaan mahdu sormiini, mutta saatan pitää sitä kaulallani kultaketjussa aina silloin tällöin. Itse pidän siis todella paljon siitä, miltä kädet näyttävät kun sormuksia on enemmän kuin yksi. Siinä on jonkinlainen taijanomainen tunnelmansa. Mutta tiesitkö, että jokaisella sormuksella on merkityksensä eri kohdissa sormia? Eikä vain siinä merkityksessä, että olisi kihloissa.

Mitä tulee taikuuteen niin sormus symboloi voimaa. Se yhdistetään usein aikaan ja kokonaisuuteen, sillä ympyrä on alkemiassa se "täydellinen muoto". Sormus liitetään yleensä myös Uroborokseen, joka on ikivanha symboli jossa yleisimmin kuvattuna käärme, joskus jopa lohikäärme, puree omaa häntäänsä. Koska jokaisella sormella on oma erityinen yhteys taikuuden laadun kanssa ja jos tahdot taikuutta harjoittaa olisi sinun tärkeä tietää, miten sormuksia käytetään. Mikään kun taikuudessa ei ole kuitenkaan sattuman varaista. Anna minun muistuttaa sitä mitä sanoin kihloista, sillekin on syynsä miksi pidäme kihlasormusta tietyssä sormessa!


Missä sormessa sormusta kuuluisi pitää sen mukaan mitä tavoittelet?

Tässä vaiheessa meidän on ensin tiedostettava se, että jokainen sormi edustaa yhtä Jumalaa/Jumalatarta sekä planeettaa.

  • Peukalo pitää itsessään sisällä ja ilmaisee Aphroditen sekä Venuksen voimaa.
  • Etusormi pitää itsesään sisällä ja ilmaisee Zeuksen sekä Jupiterin voimaa.
  • Keskisormella on Saturnuksen voima.
  • Nimetön puolestaan pitää itsessään sisällä Apollon sekä Auringon voimaa.
  • Pikkusormi pitää itsessään sisällä Hermeksen ja Merkuriuksen voimaa.
  • Marsilla ja Kuulla puolestaan ei ole omaa sormea, joten jos haluaisit heidän voimillaan tehdä taikoja sinun tulisi käyttää sormusta sormessa joka on yhteensopiva taijan tarkoitusta varten.
Mitä sitten jokainen Jumala/Jumalatar ja planeetta tarkoittavat?
  • Zeus - Jupiter yhdistetään oppimisen, mahdollisuuksien, hyvän onnen, yltäkylläisyyden ja edistyksen kanssa. Tämän vuoksi me valitsemme etusormen kaikenlaiseen aineelliseen tai henkiseen kasvuun ja kehitykseen liittyvien asioiden kanssa.
  • Saturnus yhdistetään viisauden ja ikuisuuden kanssa. Siksi käytämme keskisormea tehdäksemme asioista ikuisuuden kestäviä.
  • Apollo - Aurinko yhdistetään onnellisuuden, maagisen taiteen/ennustuksen, vaurauden, täyttymyksen ja hyvinvoinnin kanssa. Apollo siunaa meitä täyttämällä meidät täydellisellä autuudella. Tämä on se syy, miksi käytämme kihlasormusta nimettömässä. Jotta avioliitto olisi onnellinen ja tyydyttävä.
  • Aphrodite - Venus yhdistetään rauhan, kauneuden ja rakkauden kanssa. Tämän vuoksi käytämme peukaloa, jotta toisimme esille enemmän kiintymystä ja tyytyväisyyttä.
  • Hermes - Merkurius yhdistetään kommunikoinnin sekä matkustamisen ja rahoituksen kanssa. Mikä on syy sille, miksi pikkurilli on se mitä käytämme kun tahdomme edistää parempaa ymmärrystä ja turvallista matkustamista sekä liiketoimintaa.

Kaksi kättä, kaksi taijanomaista vastakkuutta
Kyllä, meillä on kaksi - melkein identtistä - kättä. Ei, ne eivät ole magiassa samanarvosia, ainakaan noitien mukaan. 
Jos olet oikeakätinen, usein oikea käsi on se projektiivinen, maskuliininen, se Yang. Käytämme tätä kättä lähettääksemme viestin universumille, heijastaaksemme jotain tähän maailmaan tai kenties vaikuttaaksemme johonkin. Jos olet oikeakätinen vasen kätesi on todennäköisesti vastaanottavainen, feminiininen. Käytämme tätä kättä ottaaksemme itse vastaan energiaa.
Jos puolestaan olet vasenkätinen merkitys käsillä on yleensä vastakohtianen eli oikea käsi on se vastaanottava ja vasen käsi on puolestaan se projektiivinen.
Joillekin kuitenkin tämä ei ole helposti soviteltavissa, sillä he käyttävät molempia käsiä yhtä paljon. Tällöin molemmat kädet ovat yhtä vastaanottavia ja projektiivisia.

Miten pitää sormuksia?
Aloitetaan esimerkillä; sanotaan, että haluat parantaa seksielämääsi. Tähän paras vaihtoehto olisi laittaa sormus peukaloon. Peukalohan yhdistetään siis Aphroditen - Venuksen kanssa ja paras vaihtoehto olisi käyttää sormusta joka olisi tehty joko metallista tai kivestä tai sen väri olisi sellainen, joka luokitellaan Venuksen väriksi. Vaikka sormus joka on tehty seostetusta kuparista ja/tai jossa on smaragdi.

Mitkä metallit ja kivet yhdistyvät mihinkin Jumalaan ja planeettaan?
  • Zeus - Jupiter & etusormi, yhdistetään tinan kanssa. Jalokivet ja kivet puolestaan ovat safiiri, topaasi, ametisti ja kaikki siniset kivet.
  • Saturn & keskisormi yhdistetään alkeemisesti lyijyn kanssa. Jalokivat ja kivet ovat obsidian, lapislatsuli sekä kaikki mustat kivet (kuten onyksi)
  • Apollo - Aurinko & nimetön yhdistetään puolestaan kultaan. Jalokivet ja kivet joihin nämä yhdistetään ovat rubiini, granaatti ja opaali sekä kaikki keltaiset kivet.
  • Aphrodite - Venus & peukalo yhdistetään kupariin. Jalokivien ja kivien kohdalla puolestaan karneoli, ruusukvartsi, smaragdi, rodokrosiitti ja malakiitti (jonka voi myös yhdistää Jupiterin ja Saturnuksen kanssa)
  • Hermes - Merkurius & pikkusormi yhdistetään elohopean (joka on myrkyllinen ja nestemäinen, minkä vuoksi meidän ei edes kuuluisi sitä käyttää) sekä hopean kanssa (hopea puolestaan yhdistetään usein kuuhun, mutta sen luonteen tuntien voimme käyttää hopeaa minkä tahansa korvikkeena). Jalokivet ja kivet jotka voi yhdistää Merkuriuksen kanssa ovat meripihka, sitriini, peridootti, savukvartsi ja rodokrosiitti.

Tärkeä tietää; on hyvin harvinaista, että kuparista tehdään sormuksia, joten tämän vuoksi käytämme hopeaa korvikkeena kaikille muille metalleille (paitsi kullalle). Hopea on noitien "lempimetalli", sillä hopealla on erittäin maagisia kykyjä ja voimme loitsia sen kanssa millä tahansa haluamallamme tavalla.

Sormukset ovat oikeasti todella kiehtovia ja itse pidin tätä hyvinkin hauskana tietopläjäyksenä. Tällä hetkellä itse pidän sormuksia niissä sormissa mihin nyt omat sormukseni mahtuvat - minulla on todella todella kapeat sormet ja harva sormus pysyy sormessani - mutta oikean käden peukalo ja keskisormi ovat olleet viime päivinä sellaisia joihin minun on ollut pakko laittaa sormus melkeinpä päivittäin. Samaten vasemman käden etusormi on sellainen. Tällä hetkellä oma lempisormukseni onkin tuo mitä käytän vasemmassa keskisormessani, jossa on pieni tummansininen kivi.

Pidätkö itse sormuksista? Millainen sinun lempisormuksesi on?

NO•I•TA

Olen aina ajatellut itseäni sellaisena "outolintuna". Sana jota oikeasti käytin kuvaamaan itseäni, kun en osannut paremmin selittää, miksi käyn pilailupuodeissa katsomassa kotiini sisustuselementtejä enkä vain asua Halloweeniksi.

Siitä asti kun jaksan vain muistaa olen tuntenut vetoa kaikkea yliluonnolista kohtaan, olen aina uskonut henkiin ja kunnioitukseni henkimaailmaa kohtaa on ollut suuri. Siksi en koskaan lähtenyt mukaan henkien kutsumiseen eli leikkinyt lapsena Ouija laudalla. Muut kokeilivat spiritismiä nähdäkseen josko se toimisi, hauskuuden vuoksi ja itse en halunnut häiritä henkien lepoa. Henget tulevat esille silloin kun itse tahtovat ja usko vaan henget ovat hyvin uteliaita otuksia.

Halloween on myös aina ollut yksi lempijuhlistani ja sen historia on kiehtonut minua. Olen myös aina tähän aikaan vuodesta tuntenut oloni hiukan rauhaisammaksi, johtuen kenties siitä että meidän ja henkimaailman välinen raja on ohuempi, joka puolestaan antaa hengille mahdollisuuden kävellä keskuudessamme.

Noin vuosi sitten aloin enemmän kuuntelemaan sitä pientä ääntä pääni sisällä, joka kehotti ottamaan  sen suuren askeleen ja etsimään enemmän tietoa, ymmärtämään noituutta. Tämä oli se sana, millä olin aina tätä kiinnostustani kuvailutta. Olin kiinnostunut noituudesta, mutta koska sanaan liittyy niin paljon pahoja ennakkoluuloja, historia sen takana on synkkä, olin aikaisemmin aina sivuuttanut koko asian. Ollut perhetymättä asiaan sen tarkemmin. Henkisesti vuosi sitten olin kuitenkin hyvin pohjalla ja halusin jotenkin löytää tasapainoa. Etsin enemmän tietoa tarot korteista, jotka olen vuosia omistanut. Ostin jopa uudet kortit ja sen myötä aloin perehtymään koko taikuuteen enemmän. Suomessa ei kauheasti tätä harjoiteta tai en ainakaan itse ole löytänyt kauheasti ihmisiä, jotka avoimesti harjoittaisivat taikuutta tai sanoisivat suoraan; "Olen noita." Tämä ei estänyt minua enää kuitenkaan perehtymästä asiaan.

Mikä noita sitten on? Teidän sinun vastaavan; tiedän kyllä mikä noita on, mutta kerron sen kuitenkin! Noita on henkilö joka harjoittaa kansan taikuutta, käsittelee yrttejä, kiviä ja muita materiaaleja hänen maagisissa työskentelyissään jonkinlaisen muutoksen aikaansaamiseksi. Oikeastihan noita on sanana sukupuolineutraali eli ei ole väliä oletko nainen, mies tai et kuulu kumpaankaan, voit kutsua itseäsi noidaksi. Sana "velho" on nimittäin enemmänkin haukkuma sana, ainakin historiallisessa mielessä ja englannin kielessä käytetty sana "warlock" tarkoittaa henkilöä, joka on rikkonut lupauksensa. On epäkunnioittavaa kutsua miespuolista noitaa velhoksi - warlock tai wizard - mutta se riippuu täysin siitä kenelle puhuu. Toiset ottavat sen loukkauksena ja toiset eivät. Noituus ei ole myöskään sidoksissa mihinkään uskontoon, joten voit hyvin hajroittaa Kristinuskoa, Budhalaisuutta tai vaikka Wiccalaisuutta, ilman että se vaikuttaa mitenkään noituuteen. Noituus ei ole uskonto, joten jos tahdot tätä harjoittaa sinun ei tarvitse heittää omia uskomuksiasi roskikseen.

Tunnustan ja hyväksyn olevani noita. En kuitenkaan usko loitsuihin, että ne ovat keijupölyä täynnä ja toimivat kuten Harry Potterissa. Ei, ei. Uskon että jos itse uskot tarpeeksi siihen loitsimaasi loitsuun teet itse ne päätökset, jotka auttavat sinua sen loitsun toteuttamisessa. Loitsun tekeminen tuo sitä uskallusta tehdä asioille jotain ja uskomusta siihen että tämä toimii. Usko on minusta se kaikista taikuuksista voimakkain. Noituuden taikuus on enemmänkin työskentelyä oman energiasi ja ympärilläsi olevan energian kanssa, sen mitä tahdot antaa ulos ja ottaa vastaan. Se ei ole taikatemppuja, luudalla lentämistä tai kanin vetämistä hatusta.

Noituus ei myöskään tarkoita sitä, että vaihtaisin uskontoa. Wiccalaisuus on kyllä hyvin kiinnostava aihe, mutta en sitä tule harjoittamaan. Enkä myöskään ryhdy Saatanan palvojaksi, sillä se ei millään tavalla liity noitana olemiseen. Itse en koskaan ole uskonut Raamattuun ja sen tapahtumiin tai sen sanaan, mutta olen uskomusteni perusteella Kristitty tai tarkemmin Evankelis-luterilainen. Uskon kyllä, että jokaisella asialla on oma Jumalansa tai Jumalattarensa, mutta uskon myös siihen, että kaikki nuo ovat yksi ja sama. Että on yksi Jumala, mutta se yksi suuri voima voi ihan hyvin olla jakautunut moneksi pieneksi.

Mietin oikeastaan todella kauan paljastaisinko tämän osan itsestäni, sillä puhutaan nyt rehellisesti, Suomessa tämä ei ole kauhean yleistä sekä iästään huolimatta monet ovat todella vanhanaikaisia, kaavoihin kangistuneita ja uskovat siihen että noituus on osa "pahuutta". Tämä postaus on myös vain pieni pintaraapaisu omasta harjoittamisestani, omasta uskostani jne. Tulen nimittäin julkaisemaan enemmän postauksia aiheesta ja edellisen postauksen jälkeen pohdiskelin, että ehkä tällainen postaus olisi ok, ettei vain mieleen ponnahda kysymystä; Miksi nyt vain tämän tyylisiä postauksia? Halusin myös kertoa etten ihmisenä muutu muuta kuin siinä määrin, että olen itse valmis hyväksymään itseni sellaisena kuin olen ja tuomaan sen esille.

Jos sinulla on jotain kysyttävää aiheesta niin kysy vaan rohkeasti! Yritän parhaani mukaan vastata, vaikka en mikään expertti aiheesta ole, vielä.

Miksi noidat pukeutuvat mustaan? ... Mustan värin merkitys taikuudessa

Jos siis et jo tiennyt itse olen ollut kiinnostunut taikuudesta ja ennen kaikkea noituudesta hyvin pitkälti koko ikäni ajan. Varsinkin näin aikuisiän kynnyksellä aihe on alkanut kiinnostamaan enemmän ja olen tutkinut sitä tarkemmin sekä hiukan sivistänyt itseäni wiccalaisuudesta. Asian olen jättänyt kuitenkin hyvin vähäiselle puheenaiheena, sillä Suomessa se tuntuu edelleen olevan hyvin tabu juttu. Tämä ei ole kovinkaan eroava aihepiiri missään muuallakaan maailmassa, mutta itse törmään harvase päivä suomalaisiin, jotka puhuvat aiheesta. Nyt kuitenkin jälleen kun lähestytään omaa lempijuhlapyhääni - Halloweenia - niin pohdiskelin, että nyt olisi hyvä aika hiukan puhua jälleen taikuudesta.

Koska muoti on yksi kiinnostuksen kohteeni ja se on täällä blogissani yhtenä suurena aiheena niin ajattelin hiukan avata aihetta; Miksi noidat pukeutuvat mustaan. Mikäänhän ei ole sattuman varaista ja tässäkin tapauksessa mustalla värillä on hyvinkin suuri merkityksensä taikuudessa. Varsinkin pukeutumisen suhteen. Totuus on kuitenkin etteivät kaikki noidat pukeudu mustaan. Tämä on hyvin stereotyyppinen käsitys.

Mitä musta väri sitten edustaa? Musta edustaa värinä kuolemaa, pimeyttä, sujelua, alamaailmaa, elämää, syntymää, uudelleensyntymää ja hedelmällisyyttä. Noidille tämä väri on sellainen, mikä peittää ja suojaa heitä negatiivisilta vaikutteilta. Se mitä päätät pukea päällesi voi vaikuttaa hyvin triviaalilta asialta, mutta noidille se on tehtävä, missä on hyvinkin monta kerrosta. Sinun on harkittava hyvin tarkasti mitä puet päällesi, sillä jokainen osa asussa voi muuttaa fiilistä ja energiaa, mitä koko asukokonaisuus viestii.

Mutta sukelletaan siihen miksi noidat pukeutuvat mustaan ja miksi sinunkin kannattaa harkita mustaan pukeutumista! Olit sitten itse noita tai et.

Noituudessa värinä musta yleensä yhdistetään kirousten poistamiseen. Väri itsessään imee itseensä negatiivista energiaa samalla tavalla kuin se imee itseensä valoa/lämpöä auringosta. Tämä on siis väri joka on hyvin hyödyllinen kun haluaa suojata itsensä negatiiviselta energialta. Jos olet hyvin empatiakykyinen niin suosittelisin harkitsemaan pään peittämistä mustalla huivilla. Musta huivi nimittäin suojaa sinua ympärilläsi olevien ihmisten tunteilta ja energialta. Todella empatiakykyiselle henkilölle kyky välttää energian ylikuormittumista ihmispaljoudessa on välttämätöntä. Hattukin käy, mutta se ei tuo täysin samanlaista suojaa kuin huivi, joka kuitenkin peittää melkeinpä koko pään.

Musta edustaa alamaailmaa // Värinä musta yhdistetään usein kuolemaan ja tässä meidän modernissa kulttuurissa siltikin tämä yhdistäminen muuttuu hyvin kieroutuneeksi, sillä se yhdistetään melkeinpä heti pahan edustamiseen. Tämä ei ole kuitenaan totta. Jos olet sopusoinnussa henkimaailman kanssa olet varmasti huomannut, että suurimmaksi osaksi meitä ympäröivät henget ovat rauhanomaisia tai hyvin uteliaita. Värinä musta on hyödyksi kun tahdomme ottaa yhteyden näihin henkiin. Mustaan pukeutuminen rituaalin aikana auttaa sinua olemaan paremmin vaikutuksessa kosmoksen ja henkimaailman kanssa.

Musta paljastaa totuuden // Joissakin kulttuureissa mustan tiedetään poistavan ristiriitaisuutta ja hämmennystä. Se paljastaa sisäisen totuuden meissä sekä kaikissa ihmisissä, jotka ovat ympärillämme. Kuulin kerran väitteen että olemme täydellisesti omia itsejämme öisin. Koska musta yhdistetään helposti yöhön se käy järkeen, että musta myöskin yhdistettäisiin totuuteen. Joten jos siis olet noita jonka elämä on hyvin kaoottista tai sinua vain ympäröivät valehtelijat, pukeutuminen mustaan mekkoon voi auttaa sinua. Pohjimmiltaan mustan pukeminen auttaa sinua pääsemään yli kaikesta siitä paskan jauhamisesta ja paljastamaan totuuden tilanteissa.

Mustan merkitys muinaisessa Egyptissä // Muinaisessa Egyptissä musta väri luotiin jauhetusta hiilestä, johon oli sekoitettu vettä ja joskus jopa palaneita eläinten luita. Se symboloi kuolemaa, pimeyttä ja alamaailmaa. Kuitenkin se edusti elämää, syntymää ja uudelleensyntymää. Tämä johtuu siitä, että Niili muodosti hedelmällisiä mustia liete kerrostumia vuotuisten tulviensa johdosta. Yhteys kuolemaan puolestaan ei tarkoittanut yhteyttä pahuuden kanssa. Muinaisessa Egyptissä pahuutta edusti väri punainen. Monet egyptiläiset jumalat kuvattiin olentoina, joilla oli musta iho juurikin näiden ajatusmallien vuoksi. Musta myös yhdistettiin usein kaaokseen ja ulkopuolisiin. Ehkä niiden kulttuurien vuoksi, jotka Egyptiä ympäröivät. Egyptiläiset parantavat kivet oli tehty melkeinpä kokonaan mustasta kivestä.

Kun puhutaan mustaan pukeutumisesta, ensimmäisenä tulee mieleen hautajaiset tai että tahtoo "näyttää pienemmältä". Kun puhutaan taas noitien pukeutumisesta mustaan ensimmäinen ajatus on musta mekko, jossa näytät tynnyriltä sekä hupullinen viitta. Mustaan pukeutuminen voi olla kuitenkin hyvin tyylikästä ja yleensä todellisuudessa se on juurikin sitä. Kokonaan musta asu on paljon tyylikkäämpi oikeastaan - omasta mielestäni - kuin esimerkiksi kokonaan valkoiseen pukeutuminen.

Se mitä puet päällesi voi muuttaa sitä energiaa, mitä annat ulos. Asusi on siis hyvinkin voimakas väline, uskoit taikuuteen tai et. Hyvän asukokonaisuuden luominen voi siis olla hyvä taito, vaikka se ei ehkä kauhean järkevältä kuulostakaan. Mieti kuitenkin vaikka julkisuudessa olevia henkilöitä, ihmisä jotka edustavat koko ihmiskuntaa ja puhuvat muiden puolesta. Kukaan ei koskaan eduskuntatalolla ole vaatteissa, joita hän pitää rennosti kotona tai punaisella matolla kukaan ei kävele asussa joka ei toisi esille heidän omaa energiaansa.

Oikea asu voi tehdä loitsuistasi voimakkaampia, suojella sinua negatiivisuudelta tai se voi vain yksinkertaisesti nostattaa itseluottamustasi. Mielessäni pyörii oikeastaan tällä hetkellä postaus, jossa kertoisin hiukan tarkemmin kuinka luoda maaginen asukokonaisuus ja miksi se on tärkeää. Se ei ehkä ole jokaisen mieleen, mutta inspiraatiota voi imeä kaikkialta!

Pohjimmiltaan tämä oli tällainen hauskahko, pikku tietoa sisältävä postaus, jonka nyt tylsyyksissäni rustailin. Mutta mitä mieltä olit postauksesta ja sen aiheesta? Uskotko itse että väreillä on energiaan, elämään vaikuttava voima?

TAROT 101 ... MITÄ OVAT TAROTKORTIT?

Jos olet huomannut olen instagramini puolella "esitellyt" uutta ihanaa henkieläin korttipakkaani. Pakka on hiukan samanlainen kuin tarotkortit, joista olen jonkin verran höpötellyt täällä blogissa. Olen nyt käyttänyt lukemiseen näitä eläinkortteja, mutta saanut hyvin paljon kysymyksiä liittyen tarotkortteihin. Ajattelin myöhemmin puhua omasta nykyisestä tarotkorttipakastani sekä tästä henkieläin korttipakasta, kokemuksistani lukemisen suhteen yms. Aijon tässä postauksessa hiukan avata aihetta; mitä ovat tarotkortit? - ennen kuin siirryn ns. henkilökohtaisempaan ymmärrykseen aiheesta, joka kaipaa kokonaan oman postauksensa.

johdanto tarotkortteihin
Perinteisessä mielessä tarotkortteja on käytetty ennustamiseen - tarkoituksena "nähdä tulevaisuuteen". Kuitenkin tämä on täysin väärä ja ei edes se kaikista tuottoisin tapa lähestyä tarotkortteja. Jos siis aikomuksenasi on tietää, mitä huomenna tapahtuu voit unohtaa asian tyystin. Tarotkortit on tarkoitettu ennemminkin apuvälineeksi paljastamaan sanomattomia asioita. Kortit ovat niin sanottu konkreettinen asia, johon voimme kohdistaa tunteemme sekä ajatuksemme ja korttien kautta peilata niitä.

Tarotkorteissa esiintyvät symbolit, hahmot yms. on otettu ihmisen historian myyteistä ja perikuvista, sellaisesta osasta maailmaa, jota psykologi Carl Gustav Jung kutsuu kollektiiviseksi tiedottomuudeksi. Kertomisen ja uudelleen kertomisen kautta nämä perikuvat ovat tulleet osaksi meitä tavalla, joka antaa mahdollisuuden tulkita omaa tarinaamme. Tarotkortit auttavat meitä yhdistämään erilaiset kokoonpanot, jotta voisimme nähdä eri ulottuvuudet tarinoiden välillä, jonka itse kortit näyttävät sekä yhdistää nämä omiin kokemuksiimme.

Jokaisella meillä on oma tarinamme ja se jonka kerrot itsestäsi vaikuttaa suuresti tapaasi ajatella omasta tulevaisuudestasi. Painotan suuresti; tarotkortit eivät millään muotoa kerro tulevaisuuttasi, vaan nämä kortit ovat ainoastaan täällä auttamassa sinua kertomaan oman tarinasi, löytämään sen totuuden jonka olet ehkä jättänyt huomiotta.

taikuuden merkitys
Hermetismistä löytyy muinainen sanonta, josta tuntemamme taikuus on peräisin. "As above, so below." Mitä tämä tarkoittaa; maa on peilikuva taivaasta, ihminen on Jumalan peilikuva, maailmankaikkeus on mikrokosmoksen peilikuva.

Maailmamme on siis yksinkertaisesti peilikuva omasta sisäisestä maailmastamme, henkimaailmasta. Se raja näiden kahden välillä on enimmäkseen mielivaltainen - ja minuus sekä toiset ihmiset ovat oikeasti yhtä. Jos ymmärrät itseäsi ja omaa todellisuuttasi syvästi, kaikki polut elämäsi varrella tulevat olemaan kirkkaita. Siten syntyy tarinoiden hyödyllisyys, jonka tarotkortit auttavat kertomaan!

Taikuus tulee yksinkertaisesti ymmärtämisestä, mitä jokainen symbooli tekee suhteessa muihin sekä maailmaan ja totta kai myös kun näiden kanssa ollaan vuorovaikutuksessa. Tämän kaltainen tarkoitus taikuudesta opettaa meitä, kun kerran hyväksymme sisäisen valomme, jonka todellisuus kertoo meille opimme myös näkemään kaikkien roolin ja näin muuntaudumme. 

iso arkana
Jokainen iso arkanan 22 kortista on vaihe suuremmassa matkassa tiedottomuudesta tietoisuuteen, siitä sinisilmäisen narrin hahmosta yhteinäisyyteen maailman kanssa.

Nämä kortit edustavat aikaisemmin mainitsemiani perikuvia ihmisen historiasta. Ne ovat ratkaiseva näkökulma jokaisen elämässä ja jokaisessa tilanteessa. Koska iso arkana edustaa siirtymistä elämän vaiheista seuraavaan, kun katsot, tulkitset yhtä korttiä muista, mistä kortti tulee ja mihin se on menossa. Älä myöskään ohita intuitiotasi; vaikka jokaisella kortilla onkin oma tarkoituksensa se voi silti puhua juuri sinulle. Anna kortin puhua sinulle sinun äänelläsi.

Kontekstilla on väliä; korttien lukeminen on pääaisassa universaalisten näkökulmien punomista yhteen, jotta kortit voisivat kertoa tarinan. Mietitään miten tämä kortti sopii yhteen tämän toisen kortin kanssa?

pieni arkana
Pieni arkana sisältää kutsumanimestään huolimatta 56 korttia ja se jakaa luennan tarkemmin pienempään näkökulmaan. Nämä kortit antavat mahdollisuuden katsoa enemmän jokapäiväisiä yksityiskohtia.

Kuten iso arkana, jokainen kortti kuvastaa jonkinlaista vaihetta oman "kuningaskuntansa" polulla.

Näitä kuningaskuntia tai maita on neljä. Ensimmäisenä tulee sauvat, joka edustavat intohimoa, halua ja tahtoa fyysisessä maailmassamme. Tuli on sauvojen elementti. Luomisprosessin aikana ilmestyvä sauvat kortti on uuden alun kipinä.
Seuraavana on maljat edustamassa tunteita, ihmissuhteita ja rakkautta. Maljat ovat vastaanottavia ja hengellisiä ja näin ollen heidän elementtinsä on vesi. Kun halu on koettu, tämän jälkeen tunnepohjaisesti kaikki energia pitäisi kohdistaa luomiseen.
Kolmantena on miekat, jotka edustavat syytä, logiikkaa ja älyllisiä pyrkimyksiä, niin sanottua toimintaa henkimaailmassa. Miekat ovat niin sanotusti myös kolmas luomisen polku, jossa yleensä aletaan suunnittelemaan tulevaa ja näin ollen heidän elementtinsä on ilma.
Neljäntenä on sitten pentaakkelit, jotka samaistuvat maallisiin asioihin; raha-asiat, aistillisuus ja keho. Siinä missä sauvat ovat toiminnanhaluisia pentaakkelit puolestaan ovat myötämielisiä ja viimeisenä vaiheena luomisessa ne edustavat ilmentymiä ja kaikkea mikä vain on maallista.

Joten, tässä kaikessa on todellakin jonkinlainen systeemi, jonka avulla pieni arkana eroistaan huolimatta samaistuu jokaiseen neljään maahansa. 

🔮🔮🔮

Eniten mitä toivon tämän postauksen tekevän on nostattavan sitä ymmärrystä mihin tarotkortit on tarkoitettu. Itse en pidä siitä harhakäsityksestä, mikä monilla on enkä pidä siitä että moni tarotkortteja harjoittava ei oikaise tätä asiaa. Toivon, tämän olleen myös tarpeeksi kiinnostava siinä mielessä jos olet ollut kiinnostunut korteista sait jonkinlaista uutta tietoa joka herättäisi kiinnostuksen enemmän kortteja kohtaan. 

Jos sinulla on minkäänlaisia kysymyksiä kortteihin liittyen ihmeessä kysy!


HEI! Älä unohda seurata blogia myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa (@paulinetheblog)