VALMISTUNUT

Kahden vuoden jälkeen sitä vihdoinkin ollaan valmistuttu ammatiin! Tarkemmin parturi-kampaajaksi, joka opettajien mukaan meidän jälkeen ei ole mahdollista. Olet joko Parturi tai kampaaja. Valmistuminen oli sellainen hetki, jota jännitin hyvinkin paljon, sillä se tuntuu liian nopealta. Vasta äskenhän aloitin tämän koulun ja alalla harjoittamisen. 

Nyt olen kuitenkin valmistunut ja vakituinen Kampaamo Pesulan työntekijä. Kyllä jatkan kyseisessä kampaamossa työskentelyä, joka on enemmän kuin mahtavaa! Vaikka en vielä tunnekaan itseäni varmaksi kaikissa asioissa tällä alalla niin olen silti iloinen, että saan suoraan ensi viikolla jatkaa töiden parissa ja vielä paikassa, joka on enemmän kuin täydellinen. Kampaamo Pesulan väki on aivan mahtavaa ja ilman heidän tukeaan, kannustustaan ja viisaita neuvojaan en olisi varmastikaan päässyt näin pitkälle. On ihanaa, että saan jatkaa tuossa työympäristössä, sillä tiedän kuitenkin millaista tämä kampaamo ala voi myös olla. Ahneita, ilkeitä, jopa kaksinaamaisia ihmisiä löytyy. Onneksi Pesulan porukka on täysin päinvastaista. Kampaamolle on niin mukava tulla työntekijänä, että asiakkaanakin, sillä kaikki toivottavat tervetulleeksi.

En voisi olla iloisempi alasta tai paikasta jonne olen päässyt työskentelemään.

8 kommenttia:

  1. Ihanaa! Paljon onnea valmistumisesta! ♥ Ehkä mä tässä kesällä saan aikaseks varata sulta hiustenleikkuuajan! :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos :3
      Tuu ihmeessä, oon kuitenkin koko kesän töissä :D

      Poista
  2. Onnittelut!! ♥ Tosi kiva että oot päässy mieleiseen työpaikkaan ja pystyt jatkamaan siellä!

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea valmistumisen johdosta! :)

    VastaaPoista
  4. Tosi paljon onnea sulle näin myöhässä! Ihanaa, että saat jatkaa kans tutussa työpaikassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :3
      On kyllä ollu tosi mahtavaa ja helpottavaa :D

      Poista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset