Miten luoda aamurutiini joka toimii?

 Oikein ihanaa ja aurinkoista maanantaita! 

Viimeinen kuukausi on ollut hyvinkin flunssan täyteinen, minkä vuoksi kaikki mitä olin suunnitellut alkuvuodelle tänne blogiin koki todellisen seinään törmäämisen. Olen ollut hyvin surullinen, ärsyyntynyt ja jopa ahdistunut tästä, sillä koen epäonnistuneeni omien tavoitteideni kanssa. Vaikka kyseessä on todella hyvä syy, miksi en ole päässyt viimeistelemään sisältöä jota olen ollut aikeissa julkaista. Jos kuitenkin ollaan täysin rehellisiä niin parempi että olen keskittynyt itseni parantamiseen tästä tukalasta flunssasta sekä opintoihini kuin sisällön tuottamiseen. Myönnän että mielessäni kävi muutamaan ooteeseen ajatus postaamisesta, mutta tämä jäi aina vain ajatukseksi, koska loppupeleissä halusin käyttää kaiken energiani näihin kahteen asiaan. 

Täällä nyt kuitenkin jälleen kerran ollaan paremmissa voimissa, vaikka nenä onkin edelleen hyvin tukossa ja tänään tahdonkin jakaa 5 vinkkiäni miten luoda toimiva aamurutiini. 

Pyri tekemään aamuistasi hauskoja

Entisenä yö kukkujana tiedän, että tämä voi olla hyvinkin hankalaa. Yritä keksiä aamuillesi pieni kohokohta, jonka tahdot toteuttaa. Tee itsellesi lempiaamupalasi, hiukan erikoisempi kahvi ja laita lempimusiikkiasi soimaan, joka saa sinut heräämään kunnolla. Tällä tavalla sinulla on jotain jota odottaa eikä aikaisin herääminen tunnu niin kauhealta.


Luo rutiineja, jotka toimivat sinulle

Jokaisella on omanlaisensa tapa herätä ja tehdä aamutoimet. Vaikka katsonkin hirveästi YouTubesta aamurutiini videoita en ole silti kokenut itselleni hyödylliseksi pyrkiä kopioimaan muiden aamurutiineja, sillä tiedän mikä on toimivaa omalla kohdallani. Ideoiden saaminen muilta on kuitenkin hyvä tapa saada itselleen toimivat rutiinit, mutta aamu kannattaa rakentaa omien mieltymysten ja tottumusten mukaan sen sijaan, että pyrkisi ottamaan omakseen jonkun toisen rutiinit täysin. Esimerkkinä kaikille aamu viideltä herääminen ei ole toimivaa, smoothieden teko voi tuntua liian työlältää tai joku ei vain pidä niistä tai suihkussa käyminen voi tuntua ajan hukkaamiselta.

Pyri tekemään aamuisin asioita, jotka herättävät sinut ja tuovat energisen tunteen. Sellaisia rutiineja, joiden tekemisen jälkeen sinulle tulee olo, että olet valmis tulevaan päivään. Jos juoksulenkki tai päiväkirjan kirjoittaminen eivät ole sellaisia jotka herättävät sinussa innostuneisuutta tai lisäävät energiaa päivääsi niin jätä ne suosiolla pois.


Käytä puhelintasi!

Heti kun heräät aamulla niin käytä sitä puhelintasi. Tiedän, että yleisin "vinkki" on, että älä ole puhelimellasi heti aamusta, vältä puhelimen pitämistä herätyskellona jne. Olen itsekin antanut kyseisen neuvon, mutta nyt kumoan omat sanani, koska en itsekään sitä noudata.

Jos olet henkilö joka käyttää aamulla aikaansa puhelimella olemiseen niin sen sijaan, että lopettaisit suoraan seinään koita mieluummin ajan leikkaamista puoleen. Esimerkiksi jos käytät yleensä aamulla tunnin siihen, että olet puhelimellasi leikkaa tuo aika 30 minuuttiin. Jos puolestaan käytät 30 minuuttia leikkaa aika 15 minuuttiin ja niin edelleen. 

Tällä pyrimme tekemään pieniä muutoksia epäterveellisiin tai ei toivottuihin rutiineihimme. Tekemällä asioita myös pienin askelin eikä suoraan seinään lopettamalla varmistamme samalla, että tulemme pysymään kyseisessä uudessa rutiinissa emmekä palaa takaisin vanhoihin tapoihin.

Tämä on oikeastaan se joka pitäisi muistaa uusia rutiineja ja tapoja rakentaessa; tehdä realistisia muutoksia, joista kykenet pitämään kiinni.

Jos taas tahdot lopettaa puhelimen käyttämisen välittömästi herättyäsi suosittelen kyllä edelleen kokeilemaan herätyskellon hankkimista tai jopa puhelimen siirtämistä toiseen päähän huonetta, jotta sen soidessa sinun on pakko herätä. Kehotan myös valitsemaan herätysääneksi sellaisen joka oikeasti pakottaa sinut ylös.


Pyri saamaan tarpeeksi unta

On hyvin vaikeaa rikkoa se oma tapa valvoa todella myöhään ja katua sitä sitten aamulla. Tässä tapauksessa sinun on ensimmäiseksi opeteltava menemään nukkumaan aikaisemmin eikä tämäkään tapahdu yhdessä yössä. Mene joka päivä 15 minuuttia aikaisemmin sänkyyn, kunnes saavutat haluamasi unimäärän. Tämän jälkeen voit alkaa rakentamaan aikaisemmin heräämistä, jos tavoitteesi on pyrkiä heräämään joka aamu klo 6.

Tärkeintä aikaisin nukkumaan menemisessä ei ole kuitenkaan sänkyyn meneminen tiettynä kellon aikana, vaan se mitä teet kun menet sänkyyn. Päädytkö nukkumaan heti kun käyt makaamaan vai oletko kuin minä ja jatkat puhelimesi selailaua? Puhelimen, tabletin tai television tuijottaminen ennen nukkumaan menoa ei ole mikään paras idea, sillä tämä yleensä vain pitkittää nukahtamista. Mutta sen sijaan että vaihtaisin puhelimen kokonaan kirjaan tässäkin asiassa käyttäisin tuota samaa ajan leikkaamista puoleen kuin aamuisessa puhelimen käytössä. Jos esim. käytät puhelinta 2 tuntia ennen nukahtamista tee niin, että olet puhelimellasi tunnin ja sen jälkeen luet kirjaa tai vaikka sarjakuvaa. Ja muista myös tässä järjestyksessä, ettei puhelimella oleminen vahingossa veny liian pitkäksi.

Tässä on jo parempi rutiini rajoittaa omaa puhelimen käyttöä aamuisin ja iltaisin sitä vähentämällä kuin lopettaa täysin seinään. Tämä on kuitenkin nykymaailmassa todella hankalaa.

Jos aihe uni ja älylaitteet kiinnostavat enemmän niin suosittelen lukemaan Psykologilehden artikkelin aiheesta.

Aikaisin heräämisessä on sama periaate kuin aikaisemmin nukkumaan menemisessä eli herää joka aamu 15 minuuttia aikaisemmin. 

Mieli.fi kertoo myös todella hyvin, miksi uni on tärkeää.


Jokaisen aamun ei tarvitse olla tuottoisa

Älä ikinä tunne huonoa oloa siitä, jos olet nukkunut pidempään vapaapäivinäsi tai ettei sinulla ole aamurutiinia johon sisältyy herääminen klo 5.30. Sinulla ei tarvitse olla 5-9 rutiinia ennen 9-5 pituista työ/koulupäivää. Sinun ei tarvitse olla tuottoisa joka päivä. Nauti aika-ajoin niistä hitaista aamuistasi, sijoittui se arkipäivälle tai viikonlopulle. Kun annat itsellesi luvan pitää hitaan aamun silloin tällöin tai jopa viikottain kerrytät näinä aamuina energiaasi tuottoisia aamuja varten. 


❤️❤️❤️


Loppupeleissä muista kuitenkin, että tärkein asia on, että aamurutiinisi on sellainen joka toimii omalla kohdallasi sekä sopii omaan elämäntyyliisi.

Ei kommentteja

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset