AAMURUTIINIT; MITÄ OLEN SYÖNYT AAMUPALAKSI VIIMEISEN VIIKON AJAN?

Uskallan tunnustaa, että viimeiset viikot, mitkä olen yksin asustanut olisin varmasti nukkunut hyvin pitkään. Makoillut vain sängyssä ja ollut lähtemättä mihinkään, jos pikkuista Lunaa ei olisi. Varsinkin nyt kun olen hiukan yli kaksi viikkoa ollut ns. "vapaalla". Maanantaina pääsen aloittamaan uudet työt täysin uudessa työympäristössä sekä työtehtävissä, johon en todellakaan olisi valmistautunut ilman karvakuonokaveriani.

Nyt en tarkoita, että eron vuoksi en olisi itseäni sängystä ylös nostanut - kuten muutama päivä sitten kampaamolla vierailtuani sain kommenttia "näytän paremmalta kuin aikaisemmin". Olen pohjimmiltani hyvin hyvin laiska ihminen ja tämän voivat todistaa rakkaat perheenjäseneni. Lahjoin monesti veljeni käymään vain muutaman metrin päässä olevassa kioskissa noutamassa minulle suklaalevyn tai sipsipussin. Laiskuuteni vuoksi aamut eivät ole koskaan olleet niitä lemppareita, sillä mieluummin jäisin peiton alle makoilemaan ja puhelinta selailemaan. 

Luna on luonteeltaan hyvin vaativa eikä hevillä anna periksi, mikä on puolestaan hyvä aina aamuisin kun hän raapii ovea, että nyt pitäisi herätä. Hänellä on hyvä sisäinen kello ja aina 30 minuuttia ennen kuin herätykseni edes soi hän alkaa raapia ovea. Kelloni soi kuitenkin aina klo 6 - ainakin arkiaamuisin. Hän ilmoittaa, että kohta on pakko nousta. Hän ei tee sitä koska tahtoo päästä ulos tarpeensa tekemään. Ei. Hän tekee sen ihan vain koska ei jaksa enää olla yksin ja tietää kun avaan makuuhuoneen oven hän saa seurata laahustavaa menoani vessaan ja kahvinkeittimen luokse ja kun kahvikupponen on kätösessä hän suuntaa sänkyyni nukkumaan.

mistä aamuni koostuvat;
sängyn petaus // koska Luna ryntää melkeinpä heti kahvin valmistuksen jälkeen sängylle makoilemaan petaan sänkyni heti ylös noustessani. Muuten en saa sitä pedattua ollenkaan päivän aikana. En kiellä häntä menemästä sänkyyn tai sohvalle kuin ainoastaan silloin kun hän syö luuta.

lenkille ja treenaus // Luna saa aina aamupalansa siinä klo 7-8 aikaan aamulla ja tunti ruuan nauttimisen jälkeen lähdemme lenkille. Muutama viikko sitten huomasin, että Lunan kärsimättömyys kävelytahtiani kohtaan oli alkanut tulemaan esiin ja tämä on syy sille, miksi olemme alkaneet juoksemaan. Se kuluttaa hyvin jo valmiiksi energistä koiraa ja on nostattanut omaa kuntoani huomattavasti. Lenkkiemme jälkeen olen päätynyt myös muutenkin treenaamaan. Vatsa, jalat ja peppu ovat olleet nyt parin viikon ajan ne mihin olen keskittynyt. Nyt kun helmikuu on alkanut ja jaksoin etsiä käsipainot muuttolaatikoiden seasta (kyllä niitä on vieläkin asunnossa, vaikka muutosta on pian kulunut vuosi) voisin alkaa treenaamaan käsiäkin. Varsinkin vasenta.

suihkun raikas // olen itse sellainen, joka hikoilee hyvin minimaalisesti, mutta olen muutenkin siirtänyt oman suihkussa käymiseni aamulle jo muutama kuukausi sitten ja edelleen se pysyy näin. Tämä on ollut hyvä järjestely hiustenpesuni suhteen, sillä likaisella tukalla ei ole kiva lähteä liikenteeseen ja nyt kun treenaaminenkin on tullut osaksi elämääni niin kyllä sitä mieluummin raikkaalta tuoksuu, vaikka hikoilu ei olekaan mitään suurta. Olen myös alkanut pesemään sekä rasvaamaan kasvoni aamuin-illoin ja tämä on myös hyvä hetki tehdä se. 
Jos sinua kiinnostaa nykyinen ihonhoitorutiinini tarkemmin sekä käyttämäni tuotteet niin ihmeessä kerro se kommenteissa!

aamupala // en itse tiedä kumpi on parempi; syödä ennen treeniä/lenkkiä vai vasta jälkeen. Olen kuitenkin kokenut sen itselleni helpommaksi syödä kaiken häsläämisen jälkeen. Pääsen rentoutumaan, katsomaan mitä muualla maailmassa tapahtuu miettimättä, että koiralla on kauhea vessahätä tai kohta pitää vetää viisikymmentä punnerrusta. Olen myös antanut itselleni hiukan enemmän ajattelunvaraa aamiaisen suhteen, joka on aikaisemmin ollut hyvin olematon aamurutiinissani. Hyvällä lykyllä yksi leipä tai banaani. Kuluneen viiden päivän aikana olen nauttinut chia siemenistä ja ennen kaikkea chiapuurosta. Monissa ohjeissa, mitä netistä löysin käytettiin kaurajuomaa, mutta koska itse en ole oikein kyseisen juoman ystävä (yritystä ollut mutta en ole vain tykästynyt siihen) olen tehnyt puuron ihan maitoon.

Chiapuuro
Ainekset;
2dl täysmaitoa
2rkl chiasiemeniä
1/4 vaniliinisokeria

Pinnalle
Banaanin viipaleita & pakastemustikoita

Valmistus;
Sekoita chiasiemenet, maito ja vaniliinisokeri keskenään. Peitä ja nosta kulho jääkaappiin tekeytymään yön yli.
Nauti haluamallasi tavalla. Itse olen pitänyt tosi paljon banaanista sekä mustikoista puuron kanssa, vaikka se on kyllä hyvää yksikseenkin.

itsensä ilmaiseminen // olen nyt myös ottanut tavaksi kaiken tuollaisen pomppimisen ja energisyyden jälkeen kokeilla luoda jotakin. Yleensä se on ollut kirjoittamista, mutta olen yrittänyt myös saada kiinni jälleen piirtämisestä. Joskus sekin oli suuri intohimo, jonka harjoittaminen vain jäi. Olenkin nyt viime päivinä piirtänyt pikku kuvia välittämättä siitä onko niissä oikeasti mitään ideaa, päätä tai häntää. Keskittynyt vain siihen piirtämisen tuomaan iloon. Kirjoittamisessa sama ja hyvin olenkin päässyt oikeastaan jatkamaan keskeneräistä romaaniani.

Iltani olen pyhittänyt suurimmalta osin pelaamiselle tai itseni sosiaalistamiselle, joten aamut tahdon antaa täysin itseni kehittämiselle. Oli se sitten kehollista tai mielellistä. Aikaisemmin se oli kahvin nauttimista kaksi tuntia, mutta se oli sellainen "rutiini", joka tuntui hyvältä juuri silloin. Nyt tahdon nostattaa kuntoani sekä voimaa ja tästä olen saanut uutta puhtia jopa vanhojen harrastusten parissa hääräämiselle.

Muutama vuosi sitten vihaamistani aamuherätyksistä tuli itseni lataamisen aika, kun en sitä omaa aikaa muutoin saanut, ja nyt se on kehittynyt oman itseni kunnostamiseksi.

i want to live my life in such a way that when i get out of bed in the morning, the devil says; "aw shit, [s]he's up!"  -steve maraboli 


Ei kommentteja

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset