FAKTOJA ARJESTANI JUURI NYT

Tämä oli sellainen postaus jonka bongasin ihanan Kiian blogista kesäkuussa ja oli aivan pakko pistää tämä aihe korvan taakse. Ajattelin tämän olevan, mitä täydellisin hetki itse rustailla tällainen saman tyylinen postaus.

[ o u t f i t ]
lippis - mens h&m
t-paita - monki
farkut - wakee denim
lenkkarit - h&m

aamuni alkavat klo 6 // Jollekin voi kuulostaa normaalilta tai kauhistuttavalta, mutta miettien että aikaisemmin heräsin viiden aikaan tämä tuntuu oikeastaan todella mukavalta. Tällä hetkellä sängystä noustessani lähden myös heti meidän pikkuisen kanssa ulos, sillä hänen rakkonsa ei ole vielä kasvanut niin paljon, että hän voisi odottaa. On oikeastaan ollut todella virkistävää sekä herättävää mennä heti ulos. Varsinkin kun nyt aamu ovat viilenneet. Nytkin huurretta on ilmestynyt ja Luna on aivan ihmeissään siitä.

hiljaista kampaamolla // Nyt koko syyskuun oikeastaan kampaamolla on ollut hyvin hiljaista. Ei pelkästään omassa penkissäni, vaan myös kaikkien muidenkin. Niin meidän kampaamolla kuin muidenkin. Lyhyemmät päivät ovat olleet ihania ja muutama yllätys vapaapäiväkin on ollut, joka sekin on kivaa, mutta rahallisesti tämä ei tule todennäköisesti olemaan hyvä kuukausi.

töitä on silti paiskittu // Vaikka kampaajan töitä nyt pääsääntöisesti teenkin olen urakoinut hyvin paljon verkkokaupan puolella. Jos et siis jo tiennyt Kampaamo Pesulan omistaja on viime kesänä perustanut oman hiusten hoidon verkkokaupan ja tammikuussa aloittanut italialaisen hiustenhoitosarjan maahantuonnin, jonka sosiaalista mediaa minä ylläpidän. Otan kuvia, julkaisen ne verkkokaupan instagramiin ja facebookiin. 

bloggaaminen siirtänyt paikkaa // Huomasin oikeastaan tässä pari päivää sitten, että muuten sosiaalisen mediani käyttö tai julkaisu on jäänyt kokonaan paitsi instagram. Olen tavallaan siirtänyt bloggaamiseni sinne ja tehnyt sen huomaamattani. Eli vaikka se bloggaaminen onkin jäänyt olen silti ollut sosiaalisessa mediassa ns. esillä ja olen yrittänyt olla luovempi niiden kanssa mitä julkaisen. En tule blogani lopettamaan, mutta olen huomannut instagramiin julkaisemisen olevan helpompaa.

koira-arjesta // Meidän pikkuinen kasvaa hurjaa vauhtia ja nyt hän on jo 4 kuukauden ikäinen! Hän on ollut rasavilli nilkkojen saalistaja ja rauhallinen pikku enkeli. Yritämme saada hänet tottumaan muihin koiriin, joka pienen flunssan vuoksi ei ollut ensimmäisinä viikkoina mahdollista, mutta pikkuista pelottaa ja jännittää niin pienet kuin suuretkin koirat. Olemme käyneet kerran Mustin ja Mirrin järjestämässä "pentutreffit" illassa. Pientä jännitti niin, että haukkui vähän väliä muille pennuille, mutta kiltisti katsoimme ja tarkkailimme kauempaa. Luna on todella utelias, tahtoo tervehtiä, mutta pieni pelko on syntynyt kun aikaisemmin muut koirat eivät lähelle voineet tulla. Tällä hetkellä se on siis ensimmäisenä listalla. Saada pikkuinen tajuamaan etteivät kaikki koirat ole pahoja eikä kaikille tarvitse todellakaan haukkua.

Mitäs sinun arkeesi kuuluu tällä hetkellä?







HEI! Muista käydä seuraamassa blogia Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa (@paulinetheblog)

Ei kommentteja

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset