GoSupermodel tekee paluun! Parantaako tämä sisäisen lapseni?

Kaikki ovat varmasti tässä vaiheessa jo kuulleet, että todella monen rakastama goSupermodel tekee paluun tämän vuoden joulukuussa. Olen nähnyt kuinka kaikki ovat hehkuttaneet tätä, enkä voi olla itsekään iloitsematta asiasta, sillä gosu oli itselleni ensimmäinen paikka, jossa minulla oli mahdollisuus olla oma itseni. Se on hassua, että verkkosivut voisivat tuoda tällaisen tunteen, mutta minun lisäksi monille muille gosu oli tällainen paikka, jossa pystyi ilmaisemaan itseään, tutustumaan uusiin ihmisiin ja se oli oikeasti toimiva yhteisö.

En ollut niin aktiivinen gosussa vuonna 2015 ja kun kuulin gosun lopettavan seuraavan vuoden toukokuussa toimintanssa surun lisäksi tunsin turhautuneisuutta ja vihaa. Normaalin teini-ikäisen tavoin kapinoin asiaa vastaan, mutta yritin myös löytää samaa tunnetta muilta verkkosivuilta kuten demi-lehden sivuilta, sillä siellä pyörivät samat henkilöt, joiden kanssa olin ystävystynyt gosussa. Sama tunne ei kuitenkaan pysynyt ja se lapsen omainen ihmettely, luovuus ja iloisuus hautautuivat jonnekin syvälle. En tiedä katosiko se juuri tuon turhautuneisuuden takia vai halusinko suojella jotain osaa itsestäni sen aikaiselta narsistiselta kumppaniltani. Oli mikä syy hyvänsä kun gosu lakkautti toimintansa samalla osa itsestäni sulkeutui.

Kun goSupermodelin instagram sivu aloitti aktiivisuutensa noin pari viikkoa sitten en ensin ajatellut kauheasti asiaa, mutta mitä enemmän he julkaisivat sisältöä muistoja mielessäni avautui, jotka olin täysin unohtanut. Näiden muistojen myötä myös innostukseni kasvoi. Tuntui, että osa itsestäni astui takaisin pintaan monen vuoden hiljaisuuden jälkeen. Mietin onko tämä se sisäinen lapseni, joka uskaltautuu nyt astua kunnolla esille?

Viimeiset kaksi vuotta olen tuntenut oloni hyvin erilaiseksi ja varsinkin edelliset kolme kuukautta olen ollut enemmän innoissani omasta elämästäni. Hyvin paljon osaa ja arpaa on ollut R:n käyttäytymisessä, joka on ollut enemmän kuin kärsivällinen kanssani, mutta ennen kaikkea se että hän on ollut hyvin kannustava jokaisesta pienestäkin asiasta jota olen yksin tai olemme yhdessä kokeneet. Tämä on antanut sisäiselle lapselleni enemmän uskallusta tulla esille.

Mikä se sisäinen lapsi oikein on? 

Sisäinen lapsi on se muisto siitä kuka olimme joskus. Se on kaikki ne muistot ja tunteet joita koimme. Suurimmalla osalla meistä tuo sisäinen lapsi on jollain tasolla vaurioitunut ja tämä on helposti tunnistettavissa siitä, että näin aikuisina meillä on hyvin intensiivisiä tunteita, reaktioita asioita tai ihmisiä kohtaan. 

Miten yhdistyä uudelleen sisäisen lapsen kanssa?

  • Käy läpi vanhoja kuvia.
  • Kirjoita kirje nuoremalle itsellesi.
  • Kirjaa ylös kaikki asiat jotka tekivät sinut onnelliseksi lapsena.
  • Muista, että tämä on matka, joka vie aikaa. Mikään ei muutu yhdessä yössä.
  • Vieraile paikassa jota rakastit lapsena.
  • Kunnioita tunteitasi. Ota aikaa päivästäsi itsellesi.

Miksi edes koittaa parantaa sisäinen lapsi? 

Ihan yksinkertaisuudessaan; aikuisminäsi tulee arvostamaan tätä enemmän kuin uskotkaan.

Oma matkani on ihan kesken, mutta olen silti siinä vaiheessa, että olen alkanut näkemään tuloksia. Tämä on saanut lapsen omaisen innostuksen syttymään sisälläni. Suurin ymmärrys sisäisen lapseni hitaasta parantumisesta ja siitä että kaikki mitä olen tähän mennessä tehnyt ovat oikeasti toimineet syntyi silloin kun tajusin Gosupermodelin oikeasti tulevan takaisin. 

Oletko itse seuraillut Gosupermodelin paluuta?

Ei kommentteja

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset