joulukalenterista

Kun kirjoitin viime vuonna postausta joulukalenterin plussista ja miinuksista joulufiilikseni oli todella korkealla. Olin muutaman vuoden jälkeen pitkästä aikaa jälleen siinä joulun fiiliksessä ja oli ihanaa, että pystyin antamaan itselleni luvan olla oikeasti innoissaan koko juhlasta. Tämänpä vuoksi olin enemmän kuin halukas vain nauttimaan joulusta ilman, että minun tarvitsi stressata samaan aikaan joulukalenterista. Vaikka eihän se ole stressiä jos siitä nauttii, mutta olenko aikaisempina vuosina edes nauttinut joulukalenterin tekemisestä?

Totta kai! Olen oikeasti ollut todella innoissani väkertämässä joulukalenteria ja muistan sen yhden lukiovuoden, kun oikeasti yritin luoda vlogmasia, joka tietysti kuoli muistaakseni kymmenen päivän kohdalla. Se oli kuitenkin hauskaa ja vaikka silloin en onnistunutkaan siinä on minulla onneksi jäljellä hauskat videot muisteltavaksi sitten vanhempana. Ja ehkä jopa näytettävänä lapsillekin, jos pääsen yli tästä iän ikuisesta jännityksestäni näyttää mitään tekeleitäni muille.

Minulla on suurimmaksi osaksi hyviä muistoja joulukalenterin väkertämisestä, kunnes sitten se muuttui pakkopullaksi, jolla yritin vain näyttää, että kaikki oli hyvin. Vaikka mitään näytettävää ei ollutkaan yritin silti pakottaa itseni tekemään sisältöä. Edelleen noita huonommilta ajoilta kirjoitettuja postauksia löytyy (ei pelkkiä joulun alla kirjoitettuja) ja selkäpiitäni karmii kun vain vilkaisenkin otsikoita. En vain saa aikaiseksi kuitenkaan puhdistaa blogiani noista teksteistä. Kyse ei ole siitä, että blogini menettäisi suurimman osan sisällöstään, vaikka tämä onkin totta. Ei, ei. Syynä on enemmänkin se, että tuntuisin piilottelevani menneisyyttäni jos poistaisin nuo postaukset. Varsinkin joulupostaukset. Nuo postaukset ovat yksi todiste siitä, että vaikka kirjoittaisi mitä, ottaisi millaisia kuvia tahansa se todellisuus ruudun takana voi olla täysin erilainen.

Vuosi 2020 oli itselleni sellaista paranemisen aikaa, itsensä etsiskelyä ja ennen kaikkea menneisyyden ymmärtämistä. Tämä kuluva vuosi puolestaan on tuonut todella paljon hyvää elämääni ja kiitos kuuluu niin ystävilleni kuin perheen jäsenilleni, mutta suurin kiitos R:lle, joka ei odottanut minunlaistani taakkaa elämäänsä, mutta ei myöskään säikähtänyt sitä - tai no ehkä hiukan, kukapa ei säikähtäisi edes vähäsen. Jaksan siis paremmin keskittyä jouluun ja päästää sen sisäisen joulua rakastavan lapsen ulos, joka viime vuonna ei ollut kunnolla ymmärtänyt, että innostuminen oli jälleen sallittua. Tämän vuoksi ajattelin antaa tälle joulun aikaiselle postausbuumille pientä yrittämistä. En niinkään kalenterimaisesti joka päivä julkaise, sillä joulukuu tulee olemaan hyvin kiireistä aikaa - ei vain jouluhössötyksen vuoksi, kuulette sitten ensi vuoden puolella enemmän asiasta. Joten en välttämättä ehdi tai edes muista julkaista postausta.

Mitä mieltä itse olet joulukalenterista? Oletko koskaan yrittänyt tehdä omaa tai teetkö tänä vuonna?

Ei kommentteja

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset