Ajatuksia vuodesta 2021

Tammikuun viimeistä viikkoa viedään ja pääsen itse vihdoinkin raahautumaan tänne blogini puolelle. Ihan rehellisesti sanottuna ajatuksissa blogi on kyllä ollut, mutta valitettavaa kyllä ei niinkään ulottuvilla. Kyse ei ole siitä, että alku vuosi olisi ollut jotenkin niin stressaava, negatiivinen ettei olisi ollut halua kirjoittamiselle, vaan yksinkertaisesti minulla on yllättävän positiivinen vuoden alku. Positiivisempi kuin vuoden 2020.

Jos seuraat minua instagramissa olet varmastikin huomannut elämäni muuttuneen hiukan... erilaisemmaksi. Minulla on ollut enemmän halua näyttää instastoryn puolella tekemisiäni. Niinkään kuvia en ole kauheasti jaellut, mutta tarkkasilmäisimmät ovat varmasti huomanneet ympäristön muuttuneen ja ehkä jopa ajatusmaailmankin kirkastuneen iloisempaan suuntaan.

Mitä sitten tämän ja edellisen julkaiseman postauksen välissä on oikein tapahtunut?

Veljeni muutti pois kotoa ... Tarkemmin veljeni muutti kanssani asumaan. Olemme aina olleet kuin paita ja peppu veljeni kanssa, ja tämä idea oli pyörinyt päässämme jo marraskuusta asti. Joulun alla sitten itse keksin, että sen sijaan että etsisimme yhdessä asuntoa hän voisi muuttaa minun luokseni. Asuntoni on kuitenkin suuri eikä ole häiritsevää, jos kaksi ihmistä asuu saman katon alla. Vähän asian tutkimista ja papereiden täyttöä ja sitten oltiinkin jo siirtämässä muutama viikko sitten veljen tavaroita minun asunnolleni. Toinen syy tälle järjestelylle oli se, että yksinkertaisesti en ole nukkunut kuin kerran viimeisen kuluneen kuukauden aikana omassa sängyssäni.

Mistä päästäänkin seuraavaan kohtaan;

Uusi parisuhde ... Itselläni oli ajatuksissa se että uuden parisuhteen aloitttasi vasta muutaman vuoden päästä, mutta toisin kävi. Ei tällaisia asioita saisi suunnitella, sillä ne menevät aina mönkään. Onneksi tässä asiassa suunnitelman mönkään meneminen ei ollut huono asia. En todennäköisesti tule kauheasti suhteesta asioita jakamaan, sillä olen pitänyt siitä ajatuksesta, että se mitä teemme on vain meidän välinen asia. Minusta on ihana tehdä asioita siitä syystä, että tahtoo kokea kaiken sen toisen kanssa eikä sen vuoksi, että saisi kuvan instagramiin tai tarinan kerrottua blogissa. Minusta tuntui aina inhottavalta sanoa aikaisemmin, että suhde teki minusta "paremman" tai "onnellisemman" ihmisen, mutta tällä kertaa en tahdo pyyhkiä noita sanoja pois, sillä koen tämän tapahtuneen; että tämä parisuhde tekee elämästäni parempaa ja että minä olen parempi. Tästäkin voisin kirjoittaa vaikka millä mitalla, mutta taidan jättää sen omaan postaukseensa, ettei mene koko homma jaaritteluksi.

Uusi tietokone ... Kauheasti en ole tietokoneestani puhunutkaan, mutta se johtuukin siitä, että hyvä jos tiedän noista kapistuksista mitään. Minulle on ollut aina tärkeintä se, että pääsen kirjoittamaan ja maksamaan laskut sen kanssa. Toisin sanottuna kannettava tietokone. Muuta en ole elämänääni tarvinnut, mutta aikaisemmista olosuhteista johtuen olen ollut pöytäkoneen omistaja. Se oli oikeasti todella hyvä kone ja suurimpana syynä se oli hankittu, koska olin typeränä mennyt möläyttämään tykkääväni videopeleistä. Viimeiset 6kk olen kironnut tuota konetta mielessäni. Minulla on ollut paljon enemmän tarvetta kannettavalle kuin pöytäkoneelle ja nyt viime viikonloppuna sitten tuo pöytäkone löysi itselleen uuden omistajan ja minä kävin ostamassa itselleni kannettavan. Acer Chromebook on nyt se jolla tällä hetkellä näpyttelen tätä ja tulevia postauksia ja olen enemmän kuin tyytyväinen! Siinä on juurikin kaikki se mitä tällä hetkeltä tietokoneeltani tahdon ja ihanasti kukaan ei ole asiaa arvostelemassa tai väittämässä vastaan kanssani.

Ei kauheasti muutoksia tähän elämään, mutta kuitenkin suht isoja ja vaikuttavia tekijöitä. Jos vuosi voi kuitenkin alkaa tällä tavalla toivon todella, että se loppuu vielä paremmin!

Mitä toivoisin vuodelta 2021?

Työskentelyn suhteen en voi sanoa muuta kuin, että tahdon lisää työvuoroja, mutta samaan aikaan myös pitää niitä viikonloppu vapaita. Tämä viikko tulee olemaan hyvinkin pelkkää töitä, töitä ja töitä ja seuraavat kaksi puolestaan ihanasti hiukan rauhallisempia. 3.2. tulee oikeastaan tasan vuosi täyteen kun aloitin nykyisessä työssäni ja olen oikeasti ollut hyvinkin tyytyväinen työhön, vaikkei se ole sitä mitä tahdon elämässäni tehdä. Töistä en osaa tai pysty sanomaan muuta kuin, että ne määrittyvät sen mukaan pääsenkö opiskelemaan.

Opiskeluista puolestaan kallistun edelleen siihen medianomi koulutukseen, mutta mielessäni on alkanut käymään muitakin vaihtoehtoja, sillä haku alalle on todella hankalaa. Saa nähdä, mitä tapahtuu tämän asian suhteen. Minulla on nimittäin muitakin asioita mielessä, mitä olisi enemmän kuin kiva toteuttaa. En vain tiedä viitsinkö tehdä sitä, onko se kannattavaa tai turhaa. Joten siis oikeasti asia taitaa olla enemmänkin niin, etten tiedä tahdonko opiskelemaan ja tahdonko opiskella sitä mitä halusin vuosi sitten. Pandemian myötä olen ainakin itse ihastunut kotona työskentelyyn, vaikka sitä en ole oikeasti tehnyt. Nykyinen työni ei anna vaihtoehtona minulle työskennellä kotoa käsin, mutta tämä koko tilanne on antanut minulle osviittaa siitä, millaista työtä tai uraa tahoisin rakentaa. Juttelin tästä jopa yhden työkaverini kanssa pari kuukautta sitten! Mikä olisi ihanampaa kuin voida olla kotona ja vain luoda. Ihan sama mitä, kunhan saisi luoda jotakin.

Tavoitteeni tuntuvat aina painottuvan työhön ja opiskeluihin. En vain osaa tai sitten en vain kykene ajattelemaan muuta kuin näitä kahta asiaa kun kirjoitan näitä postauksia. Mikä puolestaan saa minut hiukan hekottamaan itsekseni, sillä ajatukseni ovat kyllä täynnä kaikkea muutakin. Yritetään siis saada muitakin tavoitteita ulos tuolta ajatusten syövereistä!

Kävimme (oikeastaan juurikin eilen) Suomalaisessa kirjakaupassa ja siellä ihastuttavan alennuksen lumoissa sain napattua itselleni kolme kirjaa. Ajattelin siis viime vuoden lopussa, että voisin aloittaa äänikirjojen kuuntelun ja kokeilin sitä; ei ollut minun juttuni. Joten päätin, että sen sijaan että tuhlaisin 16€ sovellukseen, jota hyvä jos edes käytän ostaisin joka kuukausi tuolla rahalla itselleni kirjan ja lukisin sen! Sain nyt tuosta alesta 13€ kolme kirjaa, joista yhden aloitin eilen illalla ja yksi on kuolaamani "Kulje kuun kanssa" -täyttökirja, jonka täyttämisen ajattelin aloittaa ensi kuussa. Tarkoitus olisi saada se täytettyä kokonaan ja jos vuoden lopussa on käynyt hyvin sitä voisi sitten katsoa, mitä kaikkea sinne onkaan tullut rustailtua. Tämä systeemi ostaa kirjoja oon myös hyvä sen suhteen, että olen aina unelmoinut kirjahyllystä, joka pursuaisi kirjoja! Jos sinulla on kirjaehdotuksia, ihmeessä jaa niitä kommenteissa!

Ajatuksenani olisi myös ostaa vähemmän vaatteita tänä vuonna, mutta samalla myös ostaa oikeasti sellaisia vaatekappaleita joita tarvitsen ja käytän. Nytkin ostin jo hetken mielijohteesta takin, kengät sekä hatun, mutta kaikkia nuo olivat oikeastaan juurikin sellaisia mitä olin etsinyt jo monta kuukautta. Ostin ne ajattelematta kauheasti, mutta niitä on myös tullut kyllä käytettyä!

Tämän vuoden puolella olen myös enemmän harrastanut kokkaamista, mikä on ollut oikeasti todella hyvä juttu ja tahtoisin pitää siitä kiinni. Nautin kuitenkin ruuan laitosta ja uusien reseptien kokeilu on aina hauskaa. Tämän vuoksi olen myös kyttäillyt todella paljon reseptikirjoja. Netistä löytyy hyvin reseptejä ties minkälaiseen ruokaan, mutta nautin jotenkin enemmän siitä, että voin kirjasta etsiä, lukea ja seurata reseptin ohjeita kokatessani, kuin yrittää katsoa puhelimelta mitä tehdä seuraavaksi ja tahmaisella sormella siirtyä alemmas.

Tällaisia ajatuksia aianakin tällä hetkellä! Olisi myös tarkoitus ehkä enemmän kirjoittaa sellaisia kolumni tyyppisiä postauksia.

4 kommenttia:

  1. Ihanaa, että sulla on nyt noin hyvä parisuhde ♥ Tosi mukavaa muutenkin kuulla sun ajatuksista! Kolumnityyppiset postaukset kuulostavat tosi mielenkiintoiselta idealta, odotan niitä innolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :3
      Oon oikeastaan todella kauan miettiny, miten kirjottaisin postauksia ja ny huomannu, että se kolumnityylinen kirjoitustapa tuntuu kaikista eniten omalta :D

      Poista
  2. Mäkin ihastelin kirjakaupassa tuota kuukirjaa, harmittaa nyt etten silloin sitä ottanut. Toisaalta tilasin Adlibrikseltä sellaisen The Mindful Witch-kirjan, joten keskityn nyt sen täyttämiseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuu, itsekin katselin tuota samaista kirjaa! Taidan hankkia sen kun olen täyttänyt tämän :3

      Poista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset