Elämäni vaikein päätös

Aikaisemmin tässä kuussa kirjoitin postauksen, joka painoittui mielenterveyteen ja nyt kun oma "suruaikani" on alkanut väistymään ajattelin kirjoittaa ns. päivityspostauksen siitä, mitä omaan elämääni kuuluu. Itse en ole koskaan ollut mikään maailman suurin fani, mitä tulee tämän tyyppisiin "päivityspostauksiin", puhumattakaan sellaisista aiheista, jotka ovat suht henkilökohtaisia. Tämän vuoden puolella olen kuitenkin alkanut enemmän lukemaan postauksia ja katsomaan videoita, missä ihmiset päivittelevät elämäänsä ja oppinut oikeastaan arvostamaan heidän avoimuuttaan sekä huomannut, että kyllä se kun avautuu helpottaa omaa oloaan, mutta myös sen henkilön jolle avautuu. Varsinkin silloin kun huomaa, ettei jonkin asian kanssa ole yksin.

Heinäkuun alkupuolella aloin hyvin vakavissani miettimään erästä asiaa ja päädyin siihen tulokseen, että se olisi parasta ihan kaikille. Tiedän myös asian olevan sellainen, jota en tahtoisi joillekin tietyille henkilöille jakaa tietäen heidän reaktionsa tai mitä he ehkä tekisivät tai sanoisivat, mutta teen tämän silti näin ns. "julkisesti", sillä minusta tärkeintä on että ihmisenä opettelemme katsomaan tilanteita eri näkökulmista ja ymmärtämään, mikä on parasta niin itselleen kuin muille. 

Tein nimittäin varmasti elämäni suurimman, tärkeimmän ja vaikeimman päätöksen, päädyin antamaan Lunan uuteen kotiin. Tasan vuosi sitten Luna astui elämääni ja hänestä tuli elämäni valo. Tuo karvapallo toi iloa ja auttoi minua pysymään poissa masennuksesta eron jälkeen. Vaikka ero oli sopuisa, no drama, niin kyllä se silti kirpaisee ja ilman Lunaa olisin varmasti jäänyt sänkyyn makoilemaan enkä olisi yrittänyt elämääni laittaa kasaan, mennyt töihin yms. Meillä meni oikeastaan todella hyvin kahdestaan, mutta työni on tällä hetkellä sellainen, joka koostuu pitkistä, raskaista päivistä ja aloin pikku hiljaa ymmärtämään ettei Luna saanut kaikkea sitä mitä hän tarvitsi. Yrityksistäni huolimatta väsytin vain itseäni.

Kauhistuin juhannuksen jälkeen työvuoroistani, jotka alkoivat pomppimaan liikaa aamu- ja iltavuorojen välillä, mikä tarkoitti että jokainen päivä olisi liian erilainen, joka sekoittaisi vain Lunan pikkuista päätä. Kysyin siis josko Rille voisi Lunan ottaa luokseen joksikin aikaa, jotta voin rauhassa työskennellä. Tuona aikana kun olin yksin ymmärsin, että Luna ei todellakaan kaipaa tällaista elämää itselleen, jossa omistajan työvuorot ovat liian vaihtelevia ja aivan liian pitkiä. 
Itkin asian vuoksi monia iltoja, mutta tiesin sen olevan paras päätös itselleni ja ennen kaikkea Lunalle. Juttelimme kyllä asiasta yhteisesti Rillen kanssa, mutta loppupeleissä päätös oli pääsääntöisesti minun. Lunalle löytyi onneksi hyvinkin nopeasti potentiaalinen koti, jonne hän asettui taloksi melkeinpä heti. 
Tämä kulunut viikko on ollut henkisesti raskas, mutta tieto siitä että uusi koti on enemmän kuin täydellinen hänelle ja hän uudelle omistajalle on siirtänyt raskaan taakan harteiltani. Tunnen helpotusta kun tiedän, että Lunalla on kaikki nyt hyvin. 

Joillakin saattaa herätä kysymys; "Miksi hankkia koira, jos siitä aikoo kuitenkin luopua?" Elämän tilanteet muuttuvat enkä minä tai kukaan muukaan osaa ennustaa tulevaa (vaikka tarot kortteja harrastankin). Tulevaisuus on täynnä polkuja, jotka jokainen johdattavat erilaisiin hetkiin ja ne omat päätökset ovat niitä, jotka sitten mahdollistavat yhden mahdollisuuden toteutumisen. Tulevaisuus on alati muuttuva ja jos itse näen korteista yleensä yhden mahdollisen tapahtuman, mutta se tapahtuuko se ei ole minusta kiinni. Luna hyppäsi sellaisen pariskunnan elämään, jotka ajattelivat olevan vielä yhdessä muutaman vuoden päästä. Vuosi sitten elämäntilanteemme oli aivan erilainen ja siihen hetkeen tuo koira oli enemmän kuin täydellinen lisä. Lunan ottaminen ei koskaan ollut huono idea, vaikka asiat päättyivätkin, miten ne päättyivät. 

Asunto tuntuu nyt todella tyhjältä ja aivan liian suurelta, kun Luna ei ole täällä tepastelemassa ja yritän olla mahdollisimman paljon poissa kotoa. Seuraava askel olisikin sitten etsiä hiukkasen pienempi asunto sekä ennen kaikkea kohdistaa keskittyminen itseeni. Olen yrittänyt pitää kiinni lenkkeilystä ja treenaamisesta. Sen sijaan että tuijottaisin tubesta videoita aamukahvia hörppiessäni olen kuunnellut musiikkia ja rustaillut bujoani tai ylipäätänsä yrittänyt piirtää. Olen yrittänyt pitää kiinni siitä, että söisin kotiruokaa enkä valmisruokaa. Sekä ennen kaikkea, että pitäisin rytmistäni kiinni mitä tulee töihin. Etten herää tuntia ennen vuoron alkua ja vain nouse ylös ja lähde ovesta ulos. Tästähän vitsailin kauheasti kavereille, että jos koiraa ei olisi elämässä varmasti tekisin näin. Tein suuren päätöksen, joka muutti arkeni täysin, mutta se ei tarkoita, että kannattaisi ruveta lusmuilemaan.

Saatan siis olla hiljainen. Minulla voi mennä hetki kerätä itseni täysin. Mutta elämä on täynnä päätöksiä, suuria ja pieniä, ja silti elämä jatkaa kulkemistaan. Se kuinka sinut on omien päätöstensä kanssa riippuu kokonaan ihmisestä itsestään. Itse voin sanoa, että vaikka tämä sattuu enemmän kuin mikään muu kokemani tiedän sen olleen paras mahdollinen päätös. 


4 kommenttia:

  1. Paljon tsemppiä tilanteeseesi <3 Itsekin (luonnollisesti) karsastan viimeiseen asti lemmikin pois antamista, mutta se on aivan totta, että elämää ei voi ennustaa. Jos Lunalla on parempi olla uudessa paikassa, on silloin tämä oikea päätös, vaikka pahalta tuntuukin. Tästä tekstistä välittyy kyllä selvästi se, että et kevyesti tätä päätöstä tehnyt ja olet miettinyt sitä perinpohjaisesti. Me otettiin pari kuukautta sitten kissa, ja tuntuisi ihan hirveältä antaa se pois vaikka allergiaoireita onkin ilmennyt.

    Paljon tsemppiä vielä. <3

    VastaaPoista
  2. En halua olla ilkeä tai tuomitseva, mutta ajattelen myös kaikkia muita jotka tätä blogia lukevat. Kun sanoit että et tiennyt miten oma elämä tulee muuttumaan, niin kuitenkin koen että tilannetta olisi voinut ennakoida. Jos työskentelee alalla jossa on suuri mahdollisuus vuorotyölle on se jo yksi merkki että lemmikin hankintaa kannattaa harkita hyvin tarkasti ja siitä näkökulmasta ennakkoon että pystynkö minä hoitamaan eläimen yksin, parisuhteessa molempien osapuolien kannattaa tätä miettiä. Esimerkiksi minä ja kumppanini hankimme lemmikin ja ennen hankintaa tarkastelimme molempien työrintamaa pitkälle tulevaisuuteen ja molemmat ovat sellaisilla urilla jotka ovat päivätyötä ilman suurta mahdollisuutta ylityötunteihin. Molemmat mietimme jo valmiiksi jos ero tulisi, kummalle lemmikki jäisi ja että molemmat säästävät mahdollisiin eläinlääkärikuluihin ja muihin menoihin. Aina pitää ajatella ennakkoon vaikka kuinka tuntuisi että parisuhde kestää ja töissä on hetkelleen hiljaisempaa. Aina pitää asettua sille kannalle että mitä jos ja että onko mahdollista hoitaa eläin yksin. En aijemmin tätä halunnut kirjoittaa koska tiedän tilanteen olevan arka, mutta tahdon kuitenkin asiaa tuoda esille myös muita lukijoita ajatellen. Olen pahoillani että jouduit koirasta luopumaan, mutta elämä jatkuu kuitenkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja mielipiteesi julki tuomisesta. Jäi harmittamaan että oletuksesi on että emme harkinneet koiran ottamista, että emme ottaneet huomioon kaikkia mahdollisuuksia, mikä on täydellinen harhaluulo. En tiedä oletko seurannut minua somessa tai lukenut muita postauksiani mutta jos olisit tietäisit minun tekevän täysin erilaista työtä tällä hetkellä kuin vuosi sitten. Joskus elämä muuttuu, joskus ihmiset näyttävät todelliset aikeensa (en puhu nyt exästäni) ja elämä saa täysin uuden suunnan, mitä ei osannut ennakoida. En lähde avaamaan asiaa tarkemmin sillä asia on syvempi ja sen mitä olen päättänyt somessa jakaa löytyy tästä postauksesta tai aikaisemmista.
      Toivon että teillä arki lemmikin kanssa sujuu hyvin ja teette päätökset jotka tätä perheenjäsentä koskevat tätä täysin ajatellen.

      Poista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset