lahjaideat

6 täydellistä lahjaideaa jokaiselle äidille – lahjoja, joita äitisi todella haluaa

*postaus sisältää affiliate -linkkejä

Itse tehty kortti ja aamiainen sänkyyn. Klassikko, jota varmasti myös moni äiti odottaa, mutta aina äitienpäivän voi maustaa muullakin kuin ihanalla aamun herätyksellä.

Tänä vuonna halusin olla hiukan aikaisemmin liikenteessä tämän postauksen kanssa, sillä verkkokauppa shoppailu on tällä hetkellä kovinta muotia, ja verkosta ostettujen lahjojen kanssa saa olla aina aikaisin liikenteessä. Ei ainoastaan sen takia, että lahja tulee ajoissa, mutta myös sen vuoksi, että pystytään varmistumaan siitä, että lahja on oikea.


Tallipihan suklaapuoti

Nämä suklaat ovat yksi pieni pala taivasta! Ja täydellinen äitienpäivälahja jokaiselle äidille, joka on pienestikin suklaan perään. 

Kaikki suklaa käy lahjaksi, mutta suosittelen erityisesti kurkkaamaan Tallipihan suklaapuodein "Äitienpäivä" osion, jos tahdot antaa äidille hiukan juhlavampaa suklaata.


WOWO vibes

WOWO vibes on suomalainen yritys, joka myy käsintehtyjä jalokivikoruja. Törmäsin heihin sattumalta Instagramissa, ja ihastuin tähän yksinkertaisuuteen sekä hempeään värimaailmaan, jonka kivet tuovat. 

Koruja rakastavalle äidille tämä on mitä ihanin lahja, muista vain tehdä tilaus huomiseen [4.5.] mennessä, jotta koru ehtii saapua äitienpäiväksi!


Käden- ja jalanjälkitaulu

Osaan melkein kahdella kädellä ihmisiä, jotka ovat saaneet kuluneen vuoden aikana lapsen, ja viettävät tänä vuonna joko ensimmäistä tai toista kertaa äitienpäivää. Mikään ei voisi siis olla ihanampi äitienpäivälahja uudelle äidille kuin kädenjälkitaulu, mutta muistetaan myös niitä äitien äitejä. Oma äitini varmasti rakastaisi valokuvien lisäksi tällaista muistoa omasta lapsenlapsestaan.

Taulun voi luoda monella tapaa, mutta päällimmäisenä itselleni tulee mieleen verkosta valmis saatava setti, jos taloudesta löytyy maalia, on sekin mitä mainioin vaihtoehto tai jos tahtoo niin kolmiulotteinen taulu voi olla myös yksi idea!

Tässä ideassa nyrkkisääntönä on, että ei luoda korttia, johon pienen lapsen käden- tai jalanjälki on painettu, vaan luodaan oikea muisto, jonka voi ripustaa seinälle eikä jääkaapin oveen, jossa se rypistyy, tippuu tai kulkeutuu jollain muulla tavalla kaapin uumeniin tai pahimmassa tapauksessa roskikseen.


Kahvielämys

Kahvi-intoilijalle täydellisin lahja on tietysti kahvi, ja mikä täydellisin paikka saada pientä tutkimusmatkaa pienpaahtimoiden pariin on *SLURP. Paahtimoita on huimat neljätoista [14] ja pääset itse vaikuttamaan, mitä kahveja ja millä paahto asteella niitä tilaat kahvielämykseen. Näin saat tehtyä kokemuksesta persoonallisemman!

Jos taas äitisi on juo mieluummin teetä, löytyy SLURP:lta myös oiva tee valikoima!


Kukka lähetys

Kaikki äidit eivät nauti kukista, mutta oma äitini on ainakin yksi niistä, joka rakastaa kukkia, ja samaten oli myös mummini. Pyrin aina itse viemään äidille kimpun aina kun mahdollista. Tänä keväänä jostain syystä kaikki kukat ovat myös olleet jostain syystä yllättävän kauniita ja ihanan värikkäitä.

Markettikukat ovat todella hyvä valinta, ja jos taitoa ja kärsivällisyyttä löytyy voi niistäkin loihtia mitä kauneimmat kimput, mutta joskus täydellisin idea on kääntyä kuitenkin ammattilaisen puoleen, ja tässä tilanteessa suosittelen *Interfloraa. Kimput ovat mitä kauniimpia, ja olen itse ihastellut heidän kaikista värikkäimpiä kimppuja, joiden tietäisin olevani oman äitini mieleen.

Kukkalähetyksen tilaaminen on myös mitä mainioin idea, jos äiti saattaa olla kurkkimassa elämää pilven reunalta. Tilaa äidin lempikukkia ja vie ne hänen haudalleen. Jos päivä on kaunis voi siitä ottaa kaiken irti pienen piknikin muodossa!


Käsintehty kynttilä

Oma äitini on todellinen kynttilöiden polttaja ja suorastaan keräilee kynttilänjalkoja, tuikkuja jne. Vaikka kuinka pidän täydellisenä ideana, että väkertäisit itse kynttilän äidille tuoden lisää omaa persoonallista kosketusta mukanasi, ymmärrän täysin, ettei kaikilla ole kiinnostusta tai aikaa siihen. 

Käänny siis yritysten puoleen, jotka ovat perehtyneet kynttilöiden tekoon ja yksi näistä yrityksistä on liekkimeri. Itse ihastuin heti heidän ekologiseen oliivivaha astiakynttilään, mutta valikoimasta löytyy eri kokoisia ja mallisia kynttilöitä, joista varmasti löytyy jokaiselle erilaiselle äidille mieluisa!

Saitko tästä hyviä lahjaideoita äidille vai jäitkö kaipaamaan lisää? Ei hätää! Käy kurkkaamassa aikaisempien vuosien lahjaideat äidille;

Mitä äidille äitienpäivälahjaksi?

Lahjaideat äidille - tee se itse tai osta

Viime hetken lahjat äidille

Oletko jo hankkinut äidille lahjan? Voit myös jakaa jos aikaisempina vuosina jokin ostamasi lahja oli todella äidin mieleen!



Lue myös;

Äiti

6 vinkkiä viime hetken lahjaostoksille // luukku 16

Joulukuu on hurahtanut vauhdilla eteenpäin ja enää viikko jouluun! Pääsemme kaikki pian nauttimaan hyvästä ruuasta, ihanasta seurasta ja jakamaan lahjoja. Pysytään hetki tuossa lahja-aiheessa, sillä kun puhumme valmistautumisesta tuohon odotettuun lahjojenvaihtopäivään, jotkut meistä voivat kaivata hiukan enemmän apua.

Mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän huomaa kuinka kiireistä elämä oikeasti onkaan ja että kuinka vaikeaa on löytää aikaa käydä ostoksilla, istua alas tietokoneen ääreen tilaamaan lahjoja ja kaiken kukkuraksi vielä kääriä nuo lukemattomat lahjat mitä olemme läheisillemme hankkineet.

Itse aina tunnun jättävän lahjojen ostamisen viime hetkeen, joten ota muistiin panoja sellaiselta, joka tietää asian jos toisen viime hetken jouluostoksista.

1. Älä näytä muille, että kamppailet lahjojen ostamisen kanssa

Tiedämme kaikki, että tämä on yksi kiireisimmistä ajoista koko vuonna, joten todella tärkeää on ettet anna muiden nähdä sisäistä paniikkiasi. Niin kauan kun säilytät malttisi, pidät asiat järjestyksessä ja nautit ylimääräisen espressoshotin kahvisi kanssa elämä tuntuu hymyilevän.

2. Pidä asiat yksinkertaisina

Nyt on todellakin liian myöhäistä monimutkaiselle ja yksityiskohtaiselle lahjan antamiselle. Olen pahoillani, mutta se juna on valitettavasti lähtenyt jo asemalta. Paras vaihtoehto tällä hetkellä on ajatella kyseisen henkilön persoonallisuutta ja jatkaa siitä eteenpäin. Onko hän tyylikäs ja hienostuntu? Kävisikö hiukan parempilaatuisempi tee? Hipsteri? Spotifylahjakortti ja kahvia. Tämän monimutkaisempaa lahjojen ei tarvitse olla.

3. Rajoita kauppojasi

Yritä löytää mahdollisimman monta lahjaa yhdestä kaupasta kuin vain on mahdollista. Kun käyt yhdessä paikassa, kuten Prisma, K-Citymarket tai vaikka Sokos tai Stockmann, joissa paljon erilaisia osastoja vaatteista kirjoihin maksimoit tällöin ostostesi tehokkuutta. Pitkällä aikavälillä tulet olemaan kiitollinen siitä, että saat viime hetken joulu ostokset yhdessä paikassa sen sijaan että joutuisit juoksemaan 25 eri liikkeessä.

4. Tee lista

En voi painottaa tätä tarpeeksi, mutta ylipäätänsäkään lahjaostoksille ei mennä ilman listaa. Ei edes viimehetken lahjaostoksille. Tee lista niin lahjoista joita olet ostamassa kuin myös kaupoista joissa tulet käymään, joista uskot löytäväsi kyseiset lahjat. Organisointi on avainsana, mitä tulee viime hetken jouluostoksiin, joten muista tarkistaa lista, ja vielä tupla tarkista.

5. Ryhdy näppäräksi ja tee se itse

Pinterest on oikeast TÄYNNÄ mitä mahtavimpia viime hetken lahjaideoita. Varsinkin mitä tulee tee-se-itse lahjoihin. Pienellä mielikuvituksella, suurella luovuudella ja neulalla sekä langalla saat tehdyksi vaikka minkälaisia joululajoja kaikille.

6. Oikea mielentila

Vaikka kiire tuntuu painavan harteita ja paljon tekemistä vielä on varmista että saat riittävästi unta ja syöt ja juot vettä. Kyllä, tekemistä on paljon, mutta et ole oikeassa mielentilassa ostoksilla jos et ole nukkunut hyvin tai olet jättänyt aterian välistä. Suurempi mahdollisuus tässä tilanteessa on että kaikki kaatuu kasaan ja saatat jopa käyttää rahojasi yli varojesti kun et ajattele kunnolla.

Oletko saanut jo kaikki lahjat ostettua?



Jos tahdot tarkempia lahjaideoita käy kurkkaamassa postaukset; 

Lahjaopas tietämättömälle

Lahjaopas kun budjetti on alle 25€


Lahjaopas kun budjetti on alle 25€ // Luukku 11

Postaus sisältää tuotesijoitteluja!

"Ylipäätänsä se kysymys, mitä ostaa jollekin on omasta mielestäni typerä, sillä mistä muut tietävät mitkä asiat ovat kyseisen lahjan saajan mieleen." Näillä sanoilla kirjoitin vuonna 2018 joulukalenterin 17 luukussa, jossa jaoin ideoita, mitä voisi ostaa miehelle lahjaksi. En ole vanhoja postauksiani poistanut syystä jos toisesta, mutta en myöskään kauehankaan useasti palaa noihin postauksiin. Varsinkaan niihin jotka olen kirjoittanut silloin kun olin parisuhteessa nexäni kanssa. Juurikin tuollaisten saman tyyppisten lauseiden vuoksi. Nexän sanat tulevat tavalla tai toisella esille tekstistä, jonka itse olen kirjoittanut eli hänen ajatusmaailmansa tulee minun kauttani esille. Mikä on liiankin monella tapaa oksettavaa.

On hyvin vaikea olla olemmatta vihainen silloin kun henkilö joka väittää rakastavansa sinua ei osoita sitä millään tavalla. Varsinkin silloin kun hän ei anna mitään syytä sille, miksi ei osta lahjoja. Voit siis arvata, että olen viimeiset kaksi vuotta itkenyt silmiäni päästä kun R on minulle lahjoja antanut ja vielä sellaisia jotka osoittavat että hän on kuunnellut minua. Ei ainoastaan lahjatoiveissa, mitä toivoisi, vaan myös että hän on kuunnellut ympäri vuoden.

Vuodesta toiseen minulla siis oli hyviä lahjaideoita, mutta mitään niistä en päässyt toteuttamaan. Suurimpana syynä se, että nexäni mieluummin ryyppäsi rahat kuin olisi saanut lahjoja tai luoja paratkoon ostanut niitä muille. Se on se yksi syy miksi varmasti ihmettelin muiden kamppailua lahjojen oston kanssa, sillä itselläni niitä oli vaikka kuinka paljon, mutta todellisuudessa en ollut koskaan päässyt siihen tilanteeseen, sillä eihän joka joulu voi ostaa samaa lahjaa. Ellei siitä ole tullut jo perinne, kuten villasukkien neulominen. 

Aina ei siis keksi, mitä sitä voisi toiselle ostaa, vaikka tuntisi hänet läpikotaisin ja vaikka olisi lahjatoiveita saanut ei se oma budjetti välttämättä anna periksi. Tässä postauksessa jaan kanssasi muutaman lahjaidean, jotka sopivat alle 25€ budjetin omaavalle. 

Huomio nämä lahjat eivät ole yhteensä 25€

MUKAVUUDEN RAKASTAVALLE

Kotisukat 



Tossut



Tina kynttilä



Jouluinen poromuki

ENSIMMÄINEN JOULU VANHEMPINA

Sanahaitari - Muumi kirja



Nimikoitu joulukuusenkoriste



Käden- ja jalanjälkitaulu -setti



Muumi kylpylelusetti


ELEKTRONIIKKAA

Lukuvalo 



Minivohvelirauta



Minecraft -lamppu



Lahjaopas tietämättömälle

Lahjojen ostaminen on kaiketi omasta mielestäni joulussa se paras, mutta myös ärsyttävin asia. Rakastan lahjojen ostamista, sillä rakastan sitä antmaisen tunnetta ja että näkee sen ilon toisen kasvoilla kun hän saa lopulta tietää mitä paketista paljastuu. Samalla tämä on kuitenkin myös se vaikein asia toteuttaa, sillä monesti herää kysymys; Mitä lahjaksi?

Minulta löytyy muutama lahjaidea postaus jo valmiiksi blogista, mutta 3/4 on lahjaideoita äidille. Näkee siis todella hyvin kenelle lahjoja useimmiten mietin. Tämä johtunee kenties siitä, että useimmiten itse suoraan kysyn mitä henkilö tahtoisi lahjaksi ja siitä listasta sitten valitsen sen pari jotka ostan. Kysyminen ei siis ole koskaan tuottanut minulle ongelmaa, sillä oma ajatukseni kysymisen takana on se, että tahdon lahjan oikeasti pääsevän käyttöön. Tiedän myös omien perheenjäsenteni tyylit, lempiherkut yms. joten ostaminen ei ole hankalaa, mutta menneisyydestä oppineena en voi vain käskyttää sinuakin kysymään. Pitää kyllä myös myöntää, että onhan todella kiva kun toinen ei ollenkaan tiedä mitä saa lahjaksi eikä osaa odottaa sitä jotain tiettyä asiaa.

Päätin listata tähän postaukseen lahjaideoita, jotka sopivat kenelle tahansa sukupuolesta ja iästä riippumatta.


Lahjakori - Tämä oli sellainen asia, jota en koskaan ymmärtänyt ennen edellisvuotta, jolloin sain tällaisen itse lahjaksi ja voin sanoa, että se oli kyllä todella kiva lahja. Prismasta että K-citymarketista saa näitä koreja sekä laatikoita ostettua valmiiksi koottuina, mutta jos tahdot voit itse myös koota korin lahjan saajalle sopivaksi. 

Sukkia - Tiedän tämä saattaa kuulostaa todella tyhmältä lahjaidealta, mutta tiedätkö kuinka vaikeaa sukkien ostaminen itselle on? Se on sellainen asia, jonka sivuuttaa usein ja ne kuluvat todella nopeasti. Itse olen ostanut nyt Happy Socks:lta muutamaan otteeseen sukkia lahjaksi ja ne ovat tuottaneet iloa sekä lisänneet väriä suurimmaksi osaksi mustaan pukeutuvan mieheni vaatekaappiin. Näin talvellakin pitkävartiset sukat ovat oikeasti todella hyvä sijoitus - sanoo henkilö, joka oppi asian kantapään kautta.

Juomapullo - Veden juonti on oikeasti todella tärkeää ja hyvään vesipulloon kannattaa sukkien tavoin sijoittaa. Itse olen kuolannut todella pitkään Chilly's juomapullojen perään ja vihdoin ostin sellaisen ja voin kyllä sanoa etten ostoa kadu. Veden nauttimista kodin ulkopuolella tapahtuu enemmän, kunhan vain miustan ottaa pullon mukaan sekä on kiva että näitäkin saa eri väreissä ja kuvioissa, omalle persoonalle sopivaksi.

Muumi - Moomin Shopista löytyy oikeasti mitä ihanimpia asioita lahjaksi enkä ole koskaan kuullut kenenkään kieltäytyvän muumi aiheisista tuotteista tai nähnyt nyrpistävän nenäänsä muumipyyhkeelle. Itse en ainakaan mököttäisi jos saisin Mörkö pipon tai Pikku Myyn kuvalla varustetun paidan.

Marimekko - En ole myöskään koskaan kuullut kenestäkään joka kieltäytyisi marimekostakaan. Marimekko on ajaton ja jokaiselle löytyy väri ja kuvio joka miellyttää silmää. 

Superfani - Löytyykö lähipiiristäsi henkilö joka on jonkun elokuvan tai sarjan superfani? Emp.fi sivustolta löydät todella laajan valikoiman fanituotteita ihan Harry Potterista Star warsiin sekä Disneyhyn ja Marvelliin.

Kirja - Omasta mielestäni itse kirja on täydellinen lahja. Varsinkin jos annat toiselle sellaisen kirjan lahjaksi joka on oma suosikkisi. Oma vinkkini olisi tähän jos tahdot lempikirjasi antaa lahjaksi sinulle todella tärkeälle ihmiselle lue se itse ensin läpi ja tee pieniä kommentteja sivujen reunoihin, käytä rajauskyniä kohdissa jotka ovat hauskoja tai muita tunteita herättäviä. Tällöin lahjassa on enemmän tunnearvoa niin saajalle kuin antajallekin. Voitte myöhemmin sitten keskustella kirjan kohokodista. Jos kuitenkin tiedät ettei lähipiirissäsi lueta voit aina antaa äänikirja kokemuksen lahjaksi. Kun itse kokeilin äänikirjoja nautin todella paljon Nextoryn valikoimasta. 

Lahjakortti - Lahjakortti on oiva valinta, jos et ihan tiedä mitä toiselle hankkia. S-marketin lahjakortti on erittäin hyvä lahjaidea, sillä se käy kaikissa S-toimipisteissä. Ihan Alepasta Sokokseen ja sitä voi käyttää melkeinpä mihin vain.

Sarjalippuja - Nyt kun ollaan taas alettu palaamaan jälleen normaaliin arkeen yksi hyvä lahjaidea on elokuvalippujen ostaminen. Näin joulun aikaan sarjalippuja saa helposti ostettua esim. Finnkinon sivuilta. Itse nautin lapsena varmaan eniten elokuvalippujen saamisesta lahjaksi, mutta silloin ei ollutkaan mitään striimauspalveluita.

Elämyslahja - Jos taas tahdot lahjoittaa kokemuksen läheisellesi elämyslahja on oiva valinta. Valintaa on ihan rentoutumisesta jännittäviin seikkailuihin asti!

Museokortti - Todella hyvä lahjaidea on museokortti. Sillä pääsee mihin tahansa Suomen museoon, joita on oikeasti yllättävän paljon. Puhelimeen voi myös helposti ladata museokortti-sovelluksen, jonka avulla pääsee helposti löytämään lähimmät museot. Nyt on myös sellainen tarjous jos hankit museokortin ja käyt museossa ennen vuoden 2021 loppua saat lisäkuukauden. Museokorttihan on voimassa sen 12 kuukautta.


Tee-Se-Itse

Pidän itse tehtyjä lahjoja, mitä parhaimpana ideana, sillä se kertoo hyvin paljon siitä että lahjan antaja välittää toisesta. Itse tehdyt lahjat ovat myös todella hyvä idea niille, joilla on hiukan tiukempi budjetti sillä näissä voi hyödyntää kaikkea mitä löytyy kotoa valmiina, voit kierrellä kirpputoreilla etsimässä materiaalia ja jopa käyttää ruokakaupan valikoimaa. Tässä vielä muuta idea lahjoihin jotka voit tehdä itse!

Ristipistokirjonta - Tämä on sellainen projekti jota itse harkitsen kokeilevana. Tämä kaunis tutoriaali näyttää todella yksinkertaisesti kuinka ristipistoksen tekeminen onnistuu, jonka itse luulin olevan todella vaikeaa. Voit kokeilla kirjontaa melkeinpä mihin tahansa. Keittiöpyyhkeeseen tai vaikka t-paitaan.

Lehti mandala lasimaalaus - Löysin tämän aivan sattumalta ja tahdon toteuttaa tämän ihan omaan kotiini, mtuta kuinka ihana lahja tämäkin olisi?! Tämän voi toteuttaa ties minkälaisilla lehdillä tai jopa kukilla. Jos tahtoo antaa toiselle jouluisemman lahjan oma ideani olisi käyttä joulutähteä vihertävien lehtien sijaan.

Naposteltavaa - Jos olet puolestaan kunnon jauhopeukalo ja rakastat keittiössä hääräämistä voit kokeilla luoda jotain naposteltavaa. Vaikka jouluinen omenahillo, luo oma suklaalevy tai vaikka perinteikäs Rocky Road -palat. Fudge on sellainen asia jota olen aina itse halunnut testata ja sopii myös todella hyväksi lahjaksi kenelle tahansa herkkusuulle.


Onko kaikki joululahjat jo siellä hankittu?

Mitä äidille äitienpäivälahjaksi?

Äitienpäivä on aivan nurkan takana ja kuten olen aikaisemmissa postauksissani kertonut se on meidän perheessä (tai ainakin minulle ja veljelleni) hyvin "iso" juhla. En lähde tässä postauksessa kertaamaan asiaa, jos uteliaisuutta on niin voit käydä lukaisemassa "Äiti" postaukseni. Vaikka äitini on tärkein ihminen elämässäni olen useimpina vuosina tyytynyt hyvinkin pieneen ja nopeasti ostettuun lahjaan. Taloudellinen tilanteeni ei ole aikaisemmin oikein antanut periksi aikaisemmalle suunnittelulle, mutta tämä ei tarkoita ettenkö olisi listannut ylös tulevaisuuden lahjoja.

Tässä postauksessa tulee olemaan se lahja, minkä olen äidilleni hankkinut, mutta en kerro mikä se on sillä äitini lukee blogiani - "Hei äiti!" *vilkutus - enkä halua spoilata sitä häneltä, mutta koen tämän lahjan olevan myös hyvä idea teille muille jakaa.

Jos tästä postauksesta puolestaan ei löydy hyvää ideansiementä, mitä haluaisit äidille antaa niin kurkkaa kaksi aikaisempaa postaustani kyseisestä aiheesta; 


Äitienpäivä lahjakori // Tämä oikeastaan selittää itsensä aika hyvin. Ensimmäinen askel on tietysti korin hankkiminen, jonka jälkeen kori täytetään äidin lempiherkuilla, spa ja kosmetiikka tuotteilla, "Paras äiti" -tuotteilla ja totta kai myös kukilla.

Sinulle äiti // Todella hyvä idea jos nyt sattuu olemaan aikaa istua alas ja käyttää aikaa tällaiseen on ostaa "Sinulle äiti" täyttökirja ja antaa tuo lahjaksi. Pidän kyllä myös siitä ideasta, että antaisi lahjaksi "Minulle äiti" version, mutta se ei ehkä ole niin äitiä ajatteleva lahja.

Muumimamma // Mikä tahansa muumimamma aiheinen asia on minun mielestä oiva ostos! Sillä 1) kuka ei haluaisi muumituotteita ja 2) kuka äiti ei haluaisi tulla kuvatuksi muumimammana? En ole itse ainakaan törmännyt yhteenkään joka ottaisi tämän loukkauksena. Täydellisin ostos olisi kaiketi muumimamma marmeladi kokoelmasta joko yhden astian osto tai vaikka koko kokoelman. 

Puutarhurin maja // Jos äitisi on kunnon viherpeukalo hän aivan varmasti arvostaa mitä tahansa puutarhaan liittyviä asioita. Itse suosittelisin puutarhurin maja verkkosivulta kurkkamaan "Kasvitaulut ja julisteet" osion.

Lahjakortti // Tiedän, että joillekin lahjakortti saataa tuottaa väristyksiä ja luoda illuusion, että ei ehtinyt mitään muuta ostaa. Äiditkin ovat kuitenkin ihmisiä joilla on täysin oma makunsa ja joillekin äideille on hirvittävän haastavaa ostaa lahjaa. Hanki siis lahjakortti äidin lempikauppaan ja lataa sinne 20-100€ tai vaikka enemmänkin. Jos et osaa päättää mitään tiettyä kauppaa suosittelen itse S-ryhmän lahjakorttia, sillä toimii niin S-marketissa, Prisma kuin myös Sokoksellakin.

Kirja // Kirjat ovat minusta aina todella hyvä idea, sillä kirjoja löytyy laidasta laitaan. Kokkaajalle joku reseptikirja, neulojalle neulontaohjekirja, putarhatöitä rakastavalle joku aiheeseen sopiva. Voit myös tarjoutua maksamaan muutaman kuukauden äänkirjasovelluksessa esim. Nextory tai Bookbeat.


Mitä itse ehdottaisit äidille lahjaksi?

LAHJAIDEAT ÄIDILLE - TEE SE ITSE TAI OSTA

Äitienpäivä on jälleen täällä ja ajattelin nyt tänäkin vuonna jakaa muutamia äitienpäivälahja ideoita. Olen miettinyt nämä ideat sellaiselta pohjalta, että oma äitini voisi rakastaa näitä. Jos tahdot lukaista viime vuoden postauksen, jossa listasin viime hetken lahjaideoita niin sen voit käydä lukaisemassa tästä.

Laventeli kamomillatee saippua - Tämä oli jotenkin ihana idea. Tämä ei ole ehkä halvempi juttu kuin Lushilta saippuan ostaminen, mutta se on ainakin persoonallisempi.

Mason purkki puutarha - Tämä oli sellainen idea, joka huusi omaa äitiäni ja oikeastaan kaikkien niiden äitejä, jotka vain rakastavat kasveja ylipäätänsä. Tuollaisiin Mason purkkeihin liittyviä diy askarteluja löytyy kyllä pilvin pimein, että niistä saa äidille tehtyä, vaikka hienon maljakonkin.

Kukat kehyksissä - Tämä oli jälleen sellainen idea, joka huusi äitiäni. Kukat ovat oikeastaan olleet oman perheeni intohimo. En siis pystyisi nimeämään perheestäni ketään joka ei jollain tasolla ihannoisi kukkia ja pitäisi tästä lahjaideasta.

Macrame - Tämä on sellainen juttu joka on ollut ns. trendaavissa jonkin aikaa. Maceamen teko on hyvin aikaa vievää, mutta jos sen tekee rauhassa ja oikein niin teoksesta voi tulla todella upea. Näitä kurssejakin löytyy ja itse olen tahtonut niitä ottaa, mutta ne täyttyvät hyvinkin nopeasti. Jos tuollainen perinteinen macramen teko ei kauheasti sykähdytä ja tahdot kokeilla jotain erikoisempaa suosittelen tällaista ns. mini macramen tekoa. Jos et tahdo tehdä lähellekään perinteistä macramea voit soveltaa vaikka avaimenperän tekoon tämän tyylin.

Roikkuva kasvi - Niin kauan kuin itse jaksan muistaa on meillä ollut kotona katsota roikkuvia kasveja. Jos tahdot antaa päivitystä kasveille ja roikkumis systeemeille tässä on yksi, helppo ja yksinkertainen tapa. Monimutkiasempia narusolmuja löytyy tai jos tiedät äitisi pitävän vähän modernimmasta niin tässä on toisenlainen vaihtoehto.

Nämä lahjaideat olivat nyt aikalailla sellaisia tee-se-itse juttuja, mutta mikään ei estä sinua kävelemästä kauppaan ja ostamasta jo valmiiksi tehtyjä saippuoita, kukkaruukkuja tai macrameita. Itselleni vain tulee aina mieleen kun puhutaan äitienpäivälahjoista niin itse tehdyt lahjat. Ehkä se on siitä kun aina niitä piti lapsena itse tehdä.

🍓🍓🍓

Oma äitini on kasveja ja käsitöitä rakastava ihminen, mutta hänelle on aina ollut ihan sama mitä hän saa vai saako mitään äitienpäivänä. Hän oli aina hymyssä suin niistä ihmeellisistä korteista ja ei niin täydellisistä lahjoista. Tärkeintä on aina ollut ajatus. Tänä vuonna ajattelin antaa äidin levätä kunnolla ja tehdä itse ruoat sun muut. Olisin tahtonut kakunkin leipoa, mutta äiti ehtikin sellaisen jo hankkia. Ei haittaa, sillä tärkeintä on yhdessä olo!

Mites teidän äitienpäiväsuunnitelmat?









Muista käydä seuraamassa blogia myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa (@paulinetheblog)

LUUKKU 17 | MITÄ MIEHELLE LAHJAKSI?

Seitsemästoista luukku onkin nyt sellainen jonka teen silkasta ärsyyntyneisyydestä, sillä vihaan - vuoden ajasta huolimatta - sitä kun ihmiset kysyvät netissä; mitä ostan miehelleni. Ylipäätänsä se kysymys, mitä ostaa jollekin on omasta mielestäni typerä, sillä mistä muut tietävät mitkä asiat ovat kyseisen lahjan saajan mieleen.

VIIME HETKEN LAHJAT ÄIDILLE

kukka2

Äidit ansaitsevat minusta joka päivä extra huomiota, mutta aina välillä se pääsee unohtumaan. Oikeastaan aika usein. Monesti tulee myös päiviä jolloin äidin naama on se ärsyttävin ja hänen äänen kuullessaan voi tehdä mieli repiä hiukset päästä ja tunkea ne korviin. Viime vuonna kirjoitin postauksen äitienpäivänä omalle äidilleni ja tänä vuonna puolestaan kirjoitan teille hiukan aikaisemmin omien lahja vinkkieni kanssa.