lifestyle

8 asiaa joita kukaan ei kerro sinulle kun valmistut

Taas se on täällä! Kesä, loma ja ennen kaikkea joillekin valmistujaispäivä. Suuret onnittelut jokaiselle tänä viikonloppuna valmistuvalle!

Itselläni virallinen valmistujaispäivä on vasta syksyllä, mutta koulun penkille en enää elokuussa palaa, koska aloitan ensi viikolla työharjoittelun yhdessä Helsingin keskustassa sijaitsevassa markkinointitoimistossa. Palaan siis takaisin työelämään, mutta hiukan erilaisempaan työympäristöön ja se samaan aikaan jännittää ja pelottaa, sillä työ mitä olen aina tehnyt, on ollut hyvin myynti- ja asiakaspainotteista.

Työmaailmasta on kuitenkin ehtinyt minulla kertymään jonkin verran kokemusta, ja tämän postauksen tarkoituksena on valmistaa sinut siihen ajatukseen, ettei se työmaailma ole oikeasti yhtään sitä mitä olet ajatellut.

ASIOITA JOHON KOULU EI SINUA VALMISTA

1. Draama ei jää kouluun

Tämä on oikeasti hyvin luonnollista. Jokainen rakastaa pieniäkin juoruja, ja työpaikka on se ihanteellisin ympäristö juoruille levitä.

Niistä kannattaa pyrkiä pysymään poissa.


2. Kaksikymppisesi voivat olla melko yksinäiset

Ystäväsi ovat levittäytyneet ympäri maata, etkä ole pakotettu tilanteisiin ihmisten kanssa, jotka ovat samaa ikäluokkaa kanssasi.

Liity siis kerhoihin ja luo uusia ystävyyssuhteita. Eikä todellakaan ole mitään vikaa ystävystyä sen 45-vuotiaan kanssa töistä!


3. Ystävyyssuhteiden ylläpitäminen ON haastavaa

Ei vaikeaa tai mahdotonta, mutta todennäköistä on, että ystävyyssuhteiden ylläpitäminen tulee olemaan todella hankalaa, kun kaikki asuvat hiukan eri paikoissa, mutta se todellakin on vaivan arvoista!

Se voi tuntua ärsyttävältä, kun suunnitelmat menevät aina ristiin, mutta se ei tarkoita, että ystävyytenne olisi tuhoon tuomittu.


4. Työsi ei välttämättä ole sisällä sitä, mitä olet opiskellut

Uskon todella, että korkeakoulu ja yliopisto voivat olla paljon enemmän kuin pelkkä tutkinto. Itsekin olen opiskellut kampaajaksi ja työ oli paljon muuta kuin hiusten leikkausta. Se oli myyntiä, markkinointia, kemistin ja assistentin hommia. Unohtamatta asiakaspalvelua.

Opinnot antavat aina sinulle sen peruspohjan työelämään, mutta koskaan se ei ole juuri sitä mitä olet ajatellut sen olevan. Tämän vuoksi odotan innolla työharjoitteluani, ja mitä kaikkea pääsenkään oikeasti harjoitteluni aikana tekemään.


5. Yliopisto ja/tai korkeakoulu eivät ole niitä parhaimpia vuosia elämästäsi

Tiedän monien sanovan rakastaneensa näitä vuosia, mutta joukkoon kuuluu paljon kovia aikoja. Ei kannata ajatella opiskeluvuodet ovat ne parhaat, varsinkin jos olet alle 23-vuotias.

Sinulla on paljon vielä edessä. Samoin kuin itsellänikin. On juhlasuunnitelmia, talon ostamissuunnitelmia ja paljon muitakin vuosia edessä, jotka tulevat olemaan parhaimpia vuosiani. Opiskeluvuodet voivat olla yksi osa näitä, mutta älä sano, että ne olisivat ainoat.


6. Ystävien tekeminen on VAIKEAA

Onneksi minulla on pari pitkä aikaista ystävää lähellä, mutta uusien ystävien löytäminen voi olla oikeasti vaikeaa. 

Kaikki eivät nimittäin etsi uusia ystäviä, ja tahtovat pitää työkaverit vain työkavereina. Ja sekin on ihan ok, jos itse et tahdo luoda uusia ystävyyssuhteita.


7. Todistuksellasi, ja ennen kaikkea numeroillasi ei välttämättä ole mitään väliä

Monet työt vaativat tietyn alan koulutuksen, mutta todennäköistä on, etteivät he välttämättä kysy paljoa opinnoistasi tai ainakaan minkälaisia numeroita olet saanut. Älä siis huoli siitä liikaa.


8. Kokopäiväinen työ voi olla uuvuttavaa

Yhdeksästä viiteen työskentely viisi päivää viikossa, samalla yrittäen ahtaa salilla käyminen, syöminen, aikaa seurustelulle ja kaikelle muulle? Tämä on oikeasti todella rankaa.

Varsinkin jos työsi on fyysisesti raskasta. Itse monesti aamuvuoron jälkeen vain rojahdin sohvalle nukkumaan.


🤎🤎🤎


Vaikka en olekaan vielä päässyt tekemään kunnolla sitä, mitä oikeasti tahdon voin silti sanoa, että työn teko voi olla myös todella palkitsevaa. 

Ja ennen kaikkea työkokemuksen kerryttäminen on todella tärkeää. Tapahtui se sitten kaupan kassalta, vakuutus asioiden hoitamista puhelimitse tai mäkkärin grilliltä. 

Mikään työ ei ole turhaa, ja kaikki työ antaa mahdollisuuden kehittää itseään sekä istuttaa sen ajatuksen, mitä itse tahtoisi tulevaisuudessa oikeasti tehdä.

Nyt kun olet valmistunut sinulla kaikki valmiudet tehdä juuri sitä mitä itse haluat! Muista vain, ettet kuitenkaan koskaan ole täysin valmis, pidä mielesi avoinna ja ole valmis kehittämään itseäsi.

Oletko jo valmistunut ja huomannut jotain elämästä opintojen jälkeen, jota et osannut odottaa?





Lue myös:

Milloin tiedät, että työpaikan vaihto on ajankohtaista? - 8 varoitusmerkkiä, jotka paljastavat

Adulting 101 - 5 askelta budjetin luomiseen

Miten selvitä muutoksesta, epävarmuudesta ja vaikeista ajoista?

Milloin tiedät, että työpaikan vaihto on ajankohtaista? - 8 varoitusmerkkiä, jotka paljastavat


Tammikuun viidestoista päivä oli päivä, jolloin minulla paloi viimeinenkin kynttilä loppuun. Tuo viikonloppu ei ollut siinä mielessä mitenkään ihmeellinen, ja todellakin pahempiakin päiviä olen kokenut, jotka olisivat voineet asettaa minut tuohon samaiseen asemaan, että nyt irtisanoudun.

Myyjänä sinun tulee kestää kaikenlaista ja 80 % ajasta työ on todella mielekästä. Minulle viimeinen tikki ei ollut kuitenkaan huono asiakaskokemus, työaikojen ikuinen vaihtuvuus tai työtehtävien raskaus. Minulle viimeinen tikki oli työympäristö, ja ennen kaikkea yksi työntekijä.

Olin pienentänyt työtuntini niin vähäiseksi kuin pystyin, mutta se vähäinenkin työmäärä mitä tein ei poistanut kuitenkaan töihin menon stressiä, vaikka olinkin töissä 1-2 kertaa viikossa. Yhden työntekijän vuoksi työkuormani oli kaksin kertainen. Oli hän minun kanssani vuorossa, ollut aikaisemmassa vuorossa tai tulossa seuraavaan vuoroon, jouduin aina tekemään kahden ihmisen tehtävät.

Olin myyjän tehtävissä niin kauan kuin olin, koska työkaverini pitivät työn siedettävänä, mutta valitettavasti se ihana työyhteisö joutui erkanemaan, koska toimipisteemme suljettiin ja saimme kaikki siirron. Aloitin uudessa myymälässä heinäkuussa 2022, ja työkaverit olivat yhtä ihania, mutta yksi oli sellainen, joka lisäsi työstressiäni kunnes, tammikuussa kaikki se kasaantunut paine ja stressi romahti päälleni niin, että minulla oli vain yksi ainoa tapa päästä siitä eroon; irtisanoutuminen.

Lomailu ja työtuntien vähentäminen on joskus enemmän kuin hyvä idea, mutta tässä postauksessa tahdon tuoda esille kahdeksan [8] asiaa, joita sinun kannattaa tarkkailla ja jos tunnistat näitä asioita mieti, tulisiko sinun vaihtaa työpaikkaa.

MILLOIN TIEDÄT, ETTÄ TYÖPAIKAN VAIHTO ON AJANKOHTAISTA?

PELKÄÄT MAANANTAIAAMUJA

Tarkoitan tällä, että todella pelkäät niitä. Tuo pelko ja stressitason nousu tapahtuu yleensä edellisenä iltana, jolloin nukkuminen tuntuu mahdottomuudelta ja herätessä olet väsynyt, ärtynyt ja valmiiksi loppuun palanut, vaikka työpäivä ei ole vielä edes alkanut.

On täysin normaalia sekä luonnollista ajatella, ettei töihin tahdo mennä rentouttavan viikonlopun jälkeen. Kuitenkin jos pelkosi maanantaiaamuja kohtaan muuttuu hallitsemattomaksi - varsinkin jos se muuttuu masennukseksi ja ahdistukseksi tai jopa paniikkikohtauksiksi - voi olla aika alkaa miettimään muutosta.


OLET ONNETON SUURIMMAN OSAN TYÖPÄIVÄSTÄSI

Pelosta huolimatta olet päässyt raahautumaan työpaikalle, mutta vietät jokaisen työtunnin äärimmäisen kurjuuden kourissa. 

Tuntuuko olosi masentuneelta, ahdistuneelta, tylsistyneeltä, ettei sinua arvosteta tai jopa että sinua kohdellaan huonosti? Mietitkö, kuinka oikein päädyit tänne? Pitääkö sinun pakottaa hymy kasvoille tai "feikata" selviytyäksesi päivästä?

Elämme tällä hetkellä sellaisessa todellisuudessa, jossa ihmiset kyllä sanovat suoraan, että eivät pidä työstään. Suurin osa käy töissä sen vuoksi että on täysin pakko, ja tämä sama on ollut omalla kohdallani. Muistan kuinka vanhan työkaverin kanssa aina sanoimme, että jos voisi lopettaa niin lopettaisi kyllä heti. 

Tuolloin erona oli kuitenkin se, että me molemmat tykkäsimme tulla töihin, koska työn teko oli siedettävää ja helppoa, sillä kaikki osasivat hommansa ja helpottivat muiden työntekoa omalla ahertamisellaan.


ET ENÄÄ ANNA KAIKKEASI, MITÄ TULEE TYÖTEHTÄVIIN

Varsinkin asioissa, jotka teet hyvin ja joiden teosta nautit, mutta sen sijaan teet asioita, joihin jumiudut helposti, jotka ovat hankalia tai muutenkaan eivät kiinnosta tai kehitä taitojasi.

Viikon ajan kirjaa ylös työtehtäväsi ja kuinka paljon aikaa käytät jokaisen suorittamiseen. Viikon lopussa tee muistiinpanoja siitä, kuinka paljon pidit kustakin tehtävästä. Voit vaikka antaa tähtiä tai arvostella ne asteikolla 1-5. Tämä voi antaa sinulle kuvan siitä, kuinka paljon todella "nautit" työstäsi.

Tällainen harjoitus myös antaa pienen kuvan siitä, missä olet hyvä, missä kaipaat opastusta ja tarvitsetko lisää työtehtäviä. Tämän pohjalta voit myös puhua esimiehesi kanssa ja antaa omia huomioitasi koskien työntekoasi.


ET NÄE TULEVAISUUTTA NYKYISESSÄ YRITYKSESSÄSI

Tiesin, etten tulisi koskaan olemaan ikuisesti myyjä, ja varmuutta tästä minulle toivat nykyiset opintoni. Pitäydyin kuitenkin töissä, koska halusin rahoittaa opintojani sekä elämääni jollain ja myyjän työ on sellainen, josta minulla on sen verran kokemusta, että tämä oli mahdollista. 

Tämä on yksi syy myös, miksi vähensin työtuntejani; odotin, että kaikki muutkin osaavat hommansa yhtä hyvin kuin minä ellei jopa paremmin, jolloin minun ei tarvitsi huolehtia myymälän hyvinvoinnista. Tämä ei kuitenkaan tapahtunut, sillä yksi kolmesta kokopäiväisestä työntekijästä ei ollut samalla tasolla kenenkään kanssa, ja silloin kun minun olisi pitänyt miettiä opintoja, jouduinkin miettimään töitä, koska joku ei millään oppinut hänelle opetettuja työtehtäviä.

Tein paljon töitä ja samoin työkokemukseni kasvoi, mutta palkka pysyi samana. Tein kahden ihmisen töitä, mutta en saanut siitä mitään kiitosta. Vaikka olin opiskelija, en silti päässyt kehittämään taitojani, oppimaan uusia taitoja, mikä olisi tehnyt työnteosta kiinnostavampaa. En nähnyt syytä jatkaa työsuhdetta, koska ainoa tapa, jolla olisin saanut suurempaa palkkaa, tai haastavampia tehtäviä oli lopettaa koulu ja hakeutua varamyymäläpäällikkö koulutukseen. Tämä ei todellakaan kiinnostanut.

Suosittelen siis pohtimaan; Onko sinulla mahdollisuuksia edetä sekä työtehtävissä, että palkassa, ja miten se tapahtuisi? Pystytkö kehittämään itseäsi yrityksen sisällä esimerkiksi koulutuksilla tai työkokemuksella - vai haetaanko toisenlaisiin tehtäviin aina uusia työntekijöitä?


TYÖPAIKKASI ON MYRKYLLINEN

Työympäristö voi olla myrkyllinen monella tapaa; sanallisesti väkivaltainen tai muuten vain vihainen pomo, jotkut eivät tee omaa osuuttaan ja hankaloittavat muiden työtä tai yrityskulttuuri, jossa työntekijöiden tarpeita ei oteta huomioon. 

Tunnistat tämän siitä, että oma työkuormasi on aivan liian suuri ja jopa hallitsematon.


KYKENET TEKEMÄÄN TYÖSI SILMÄT KIINNI

Jos sinua ei haasteta oppimaan uusia taitoja ja rohkaista ottamaan uusia tehtäviä, olet todennäköisesti kyllästynyt ja levoton. 

Jos alat tuntemaan, että työntekosi on hyvin pysähtynyttä, samaa kauraa, eikä sinulle anneta mahdollisuutta ottaa uusia työtehtäviä mukaan arkeesi on kenties oikea aika muutokselle.

Vaikka kaikki tiedostaisivat, että tulet lähtemään vuoden loppuun menessä, ei se ole silti oikein esimieheltä eikä edes sinulta olla oppimatta uusia asioita. Tämä varmistaa sen, että voit tulevaisuudessa käyttää oppimaasi toisenlaisissa työtehtävissä ja pidät työympäristön terveellisenä. Ei ole oikein, että koska olet esim. opiskelija et opettele jotain tiettyä asiaa vain koska olet lähdössä pois viiden kuukauden päästä.

Kysy siis esimieheltäsi olisiko jotain mitä voisit tehdä tai sano vain suoraan; "hei, tarvitsisin lisää asioita joiden parissa työskennellä. Olisiko jotain projektia johon voisin hypätä mukaan?"


TUNNET TYÖN TUOMAN PAINON TERVEYDESSÄSI JA HYVINVOINNISSASI

Menetkö kotiin joka ilta valitusten ja negatiivisen asenteen kanssa? Itse olen ollut todella hyvä työ- ja kotielämän erottamisessa, sillä olen aina harjoittanut tätä. Jopa peruskoulussa ja lukiossa. Kuitenkin viimeiset kaksi kuukautta, jotka myyjän tehtävissä työskentelin, toin yhä enemmän ja enemmän töitä kotiin ja kouluun. Negatiivisella sävyllä kaiken lisäksi enkä päässyt siitä irti pitkillä vapaapäivilläkään, sillä negatiivisuus pommittui aina puhelimeeni työryhmämme keskustelun kautta.

Negatiivisuuden tuleminen omaan elämään ei ole todellakaan terveellistä, sillä se vaikuttaa omaan ajatusmaailmaan ja itse koin kauheaa kiukkua joka kerta, kun puhelimeeni tuli viesti tietyltä henkilöltä työryhmämme keskusteluun. Negatiivisuus purkautui myös valituksena niin R:lle kuin myös ystävilleni, ja perheenjäsenilleni, jolloin ylikuormitin myös heitä.  

Jos tunnet, että kehosi kärsii päivittäisestä stressistä ja työn ylikuormituksesta, ja huomaat taistelevasi jatkuvasti päänsärkyä, kehon kipuja tai stressiin liittyviä fyysisiä oireita vastaan on silloin korkea aika sanoa; kiitti, mulle riitti.


TYÖSI TUNTUU MERKITYKSETTÖMÄLTÄ

Rakastatko työtäsi ja tunnetko sen vaikuttavan jollain tavalla yhteisöömme tai maailmaamme? Jos vastauksesi on kyllä, olen kade, sillä itselläni ei ollut tätä tunnetta moneen kuukauteen työskennellessäni myyjänä. 

Jossain vaiheessa minulla oli tuo tunne. Varsinkin koronapandemian aikana, sillä minusta oli tärkeää varmistaa myymälän aukiolo sekä tuotteiden saatavuus ihmisille, vaikka myymälässämme ei kauheasti asiakkaita käynytkään.

Jos tuntemuksesi ovat samanlaiset kuin minulla oli, että olet vain yksi pelinappula suuren yrityksen pelilaudalla, sanon sinulle, että et tule löytämään onnea tai menestystä työssä, jos et usko siihen, mitä organisaatiosi tuo maailmalle tai miten se tekee sen.

OLIKO IRTISANOUTUMINEN HYVÄ IDEA?

Jos huomaat yhdenkin näistä merkeistä olevan osa elämääsi, voi olla aika harkita työpaikan vaihtoa tai jopa alan. Muutos voi olla pelottavaa, mutta se voi myös olla elämää antava ja täynnä uusia mahdollisuuksia.

Itse mietin yli vuorokauden, että irtisanoudunko työstäni ja lopulta päädyin laittamaan pomolleni viestiä, etten tahdo työsuhdetta enää jatkaa. 

Stressitasot olivat minulla vain aivan liian korkealla ja olin kokenut jo pienen burnoutin. Oli vain ajan kysymys, milloin räjähtäisin työpaikalla, joko raivon tai itkun partaalle samalla tavalla kuin olin kotona huonoa oloani purkanut.

Tärkeintä tässä vaiheessa, kun pohtii työpaikan vaihtoa ja ennen kaikkea irtisanoutumista on, miettiä syytä miksi. Kaikkiin tilaisuuksiin irtisanoutuminen ei ole vastaus. Omalla kohdallani se oli, sillä olin suunnitellut lähteväni heinäkuun lopulla opintojeni ja ennen kaikkea lähestyvän työharjoittelun vuoksi. Aikaistin vain lähtöäni, enkä ole katunut päätöstäni hetkeäkään, vaikka olenkin jäänyt kaipaamaan muutamia työkavereit ja heidän kanssaan työskentelyä.

🤎🤎🤎

Tulemme puhumaan hiukan enemmän mielenterveydestä tässä kuussa, koska toukokuu on mielenterveydentietoisuuden kuukausi, ja tahdon tuoda itse enemmän julki tätä, että synkät ajatukset, kiukustuminen ja kyyneleet ovat täysin normaaleja, mutta niitä ei koskaan saisi sivuuttaa.

Pohdi; Millaista elämäsi olisi, jos todella nauttisit työstäsi?

Oletko itse kokenut näitä tuntemuksia työssäsi? Oletko koskaan irtisanoutunut?




Lue myös:

Uudelleen aloittamisen pelko

Kun vuosi lähti käyntiin en halunnut luoda itselleni sitä tavanomaista tavoitelistaa, missä olisi asioita, joita halusin toteuttaa kuluvan vuoden aikana. Jo pelkkä ajatus "ämpärilistan" luomisesta ahdisti, sillä tiesin kuinka se tulisi menemään; loisin listani, unohtaisin sen ja joulukuussa harmittelisin, kun hyvässä lykyssä 1/4 tavoitteistani olisi toteutettuina. 

Tällainen systeemi ei ole koskaan siis toiminut omalla kohdallani. Joten tänä vuonna halusin kokeilla jotain hiukan erilaisempaa. Halusin kokeilla jotain ihan sen tottumuksen vuoksi, että vuoden alussa aloitetaan usein uusi harrastus, mutta myös sellaisen, joka saisi minut nousemaan sohvalta ja tekemään asioita.

Tässäkin tilanteessa käännyin Pinterest puoleen ja löysin nopeasti itseni tekemästä suurempaa taustatutkimusta "2 week challenge" aiheesta. Suurin osa näistä on hyvin liikuntapainotteisia. Mikä ei ollut huono idea, mutta osasin jo tietää, että minulle tulisi huonomieli siitä, kun heikentyneen kuntoni vuoksi en kykenisi suoriutumaan tehtävistä liikkeistä samalla tavalla kuin haasteen luoja/tekijä. Koska he lähtevät täysin eri pisteestä.

Mitä myös halusin omalta haasteeltani oli ettei se painottuisi pelkästään liikuntaan, joten hiukan enemmän taustatutkimusta ja loin oman 12 viikon haasteni.

Notionista - Notion on freemium-tuottavuuden sekä muistiinpanojen verkkosovellus, jota olen käyttänyt vuoden. Se on todella helppokäyttöinen ja uusia sivuja sekä kansioita on todella helppo ja hauska luoda. Sivuja on myös helppo jakaa, sekä muiden muiden tekemiä valmiita pohjia löytyy myös jos omaa ei jaksa tai ehdi luomaan. Kuten tuo oma 12 viikon haasteni, jonka jaan sinulle vapaaseen käyttöön!

Valitettavasti juuri kun olin päässyt hyvään vauhtiin oman haasteni kanssa - olin tällöin viikolla kolme - ja olin saanut tarpeeksi itsevarmuutta, että juu tämä toimii, voin jakaa tätä muille tulin kipeäksi. Olin yli kuukauden kipeä ja tietysti tunsin oloni kauheaksi niin kipeyden vuoksi kuin myös sen takia, että olin sairastumiseni takia joutunut jättämään todella montakin asiaa kesken. Yhtenä juurikin tämä oma haasteeni. Tuntui että se oli siinä. Ei minun kuulunut saada erilaisempia, "terveellisempiä" rutiineja.

Uudelleen aloittamisen pelko syttyi sisälläni ja ihmettelin, mistä se oikein johtui. Ei minulla koskaan aikaisemmin sellaista ole ollut. En ole koskaan ajatellut, että sairastumisen vuoksi minun ei kuuluisi tehdä jotain, joka oli kuitenkin tuonut minulle todella hyvän fiiliksen. Tämä tunne oli hyvin vieraan oloinen, sillä joskus olin ollut sellainen joka harrasti kaikkenlaista - teatteria, partiota, tanssia, piirtämistä, lukemista jne. - ja jos epäonnistuin tai en päässyt osallistumaan muutamalle kerralle en jättänyt asiaa sikseen. En lopettanut piirtämistä koska en ollut edellisenä päivänä ehtinyt ottaa kynää käteen tai jättänyt kirjaa kesken, koska olin ollut vain liian väsynyt jatkaakseni yhtenä iltana sen lukemista. Nyt yhtäkkiä jostain aivojen sopukoista pinnalle syöksyivät sanat; "nonih, joku ylempi taho ei tahdo että aloitan uusia rutiineja, siksi sairastuin".

Neljä vuotta on kulunut siitä, kun erosin narsistisia luonteenpiirteitä omaavasta exästäni ja edelleen hän vaikuttaa mieleeni negatiivisesti, vaikka hän ei ole millään tasolla ollut osa elämääni. Hän jaksoi aina jankata, kun yksi pienikin asia meni pieleen, että kaikki, universumi, yhteiskunta, naapurin Pena, olivat häntä vastaan. Jokin minussa uskoo, että hän aina toivoi, että asiat menisivät pienessäkin mitta kaavassa pieleen, jotta hän sai sanoa olevansa oikeassa, että "kaikki ovat minua vastaan", ja näin ollen hänen oli hyväksyttävämpää olla tekemättä mitään.

Tekemättömyys saa siis vereni kiehumaan, jos sille ei ole varsinaista syytä. Tällä hetkellä elämässäni ei ole sellaista henkilöä, joka tiedostaen valitsee tekemättömyyden ja flunssakauden loputtua tajusin, että koska asia on ollut näin jo muutaman vuoden olen itse alkanut käyttäytymään näin. En näkyvästi tai tärkeissä asioissa, mutta juuri tuollaisissa "tahdon aloittaa uuden rutiinin" tyyppisissä asioissa tai kun aloitan vanhan harrastuksen uudelleen, kuten tämä bloggaaminen. Aloitan sen, nautin sen teosta, jokin astuu tielle ja heitän hanskat tiskiin ajatellen "noniin, siinä oli se merkki, ettei minun kuulu tehdä tätä". Inhoan itseäni jo siitä, että kirjoitan näin, mutta tämä on totta.

Maaliskuun puolessa välissä törmäsin instagramissa Hardin tiliin (@growithardi) ja hänen luomaansa versioon projekti viidestäkymmenestä. 

Project 50 - Sosiaalisessa mediassa pyörivä haaste, jossa joka päivä toteutetaan seitsemän asiaa. Näin nämä hyvin yksinkertaiset asiat muuttuvat rutiineiksi, ja muuttavat niin sinua henkisesti kuin myös fyysisestikin. Tästä klikkaamalla pääset lukemaan aiheesta hiukan tarkemmin.

Hardi oli aloittanut jo oman "Get Ready for Summer" projektinsa, minkä johdosta mieleeni syttyi ajatus, että onko tätä nyt järkevä lähteä aloittamaan kun se on jo aloitettu. Jälleen ajatus, joka ei todellakaan ole omani. Hardin aloittama projekti toimii kuitenkin inspiraationi sille omalle halulleni aloittaa sama haaste, mutta ei se tarkoita, että aloittaisin itse myöhässä. Jotta en siis takertuisi siihen ajatukseen, että "aloitan myöhässä" päädyin kutsumaan omaa projektiani nimellä "60 Days". Kuusikymmentä päivää siksi, että kesään oli enää sen verran aikaa ja päätin aloittaa haasteeni huhtikuun ensimmäisenä päivänä.

Mitä omaan haasteeseeni kuuluu?

  1. Herää ennen kahdeksaa - Heräämisajankohtani on klo 7, mutta herään yleensä automaattisesti vartin aikaisemmin.
  2. 10 minuutin jooga / venyttely - YouTubesta löytyy todella paljon erilaisia jooga videoita. Itse olen aamuisin tehnyt pienen verryttelysession Kassandran ohjeistuksella - Yoga with Kassandra.
  3. Suunnittele kuluvan päivän tapahtumat - Asioiden aikatauluttaminen on hyvä tapa pysyä kärryillä siinä, mitä milloinkin tapahtuu, mutta tämän voi hyvin myös toteuttaa ihan vain kirjaamalla ylös, mitä on suunnitellut tulevalle päivälle. Tässä on suunnittelukalenterille pohja, jonka olen Notioniin tehnyt.
  4. Omista tunti uudelle taidolle / tiedolle - Oletko halunnut aina soittaa kitaraa? Tai sinua kiehtoo ajatus graaffisesta suunnittelusta? Jos taas et tiedä mitä taitoa alkaisit kehittämään kokeile tiedon keräämistä aiheesta joka on kiehtonut sinua jo jonkin aikaa.
  5. Lue 10 sivua päivässä - mielellään oikeasta kirjasta eikä digitaalisen laitteen avulla. Tarkoituksena on antaa pieni tauko silmille kokopäiväisestä ruudun tuijottamisesta.
  6. Juo 2 litraa vettä päivässä - Ihmisen tulisi juoda 2-3L vettä vuorokaudessa, mutta vettä saadaan myös ruoan mukana, joten 1,5-2L on hyvä tavoite.
  7. Ei puhelinta - Ei puhelimen käyttöä tunti heräämisestä ja tunti ennen nukkumaan menoa.

Nämä ovat ne seitsemän asiaa, jotka kuuluvat omaan kuudenkymmenen päivän haasteeseeni. Huomaa, että tämä haaste eroaa huimasti luomastani 12 viikon haasteesta, mutta pidän tämänkin kuitenkin mielessäni ja saatan siirtyä jossain vaiheessa tämän ensimmäisen haasteeni tehtäviin, kunhan olen saanut näistä seitsemästä ensin ruutiinin omaisesti kiinni.

Yhteenvetona asioita, joita lisätä myöhemmässä vaiheessa 60 DAYS haasteeseen;

  1. Treenaa 45-60 minuuttia
  2. Meditoi 
  3. Kirjoita päiväkirjaa // kirjoita ylös kehityksesi haasteen suhteen
  4. Ei sokeria / Noudata terveellistä ruokavaliota
  5. Aamurutiinit / tunti ilman häiriötekijöitä

Tiesitkö muuten, että tänään on myös kansainvälinen itsehoidon päivä? Jos et jo tiedä mitä käsite itsehoito tai "Self-care" tarkoittaa niin se on hyvin yksinkertainen asia. 

Itsehoito on itsestään huolehtimista keinoin, jotka auttavat meitä tuntemaan olomme ei ainoastaan terveellisemmiksi vaan myös onnellisemmiksi. Tästä on tullut yleisin terveellisen elämän muoto, ja se antaa meille mahdollisuuden tehdä jotain, jota muutoin pidettäisiin itsekkäänä - asettaa itsemme etusijalle.

Minusta oli täydellistä, että tämä päivä asettui keskiviikolle, sillä pidän itse keskiviikkoa täydellisenä itsehoidon päivänä. Aikaisemmin olen pitänyt Self-Care Sunday:ta osana elämääni, mutta usein on käynyt niin, että viikonloppuisin on jotain puuhaa eikä aikaa tälle jää.

Keskiviikko on puolestaan ollut täydellinen päivä ja tänään jos joskus on täydellinen hetki katsoa sitä omaa itsestään huolehtimista sekä olla vähän itsekäs ja ottaa aikaa itselleen.

Oletko sinä asettanut itsellesi jotain tavoitteita vuodelle 2023?





Lue lisää aiheesta narsisti tästä.

Mielenterveyden ja teeskentelyn taidetta

Piristystä itsehoidon rutiineihin kesän ajaksi

Terveempi iho, parempi meikki

Miten luoda aamurutiini joka toimii?

 Oikein ihanaa ja aurinkoista maanantaita! 

Viimeinen kuukausi on ollut hyvinkin flunssan täyteinen, minkä vuoksi kaikki mitä olin suunnitellut alkuvuodelle tänne blogiin koki todellisen seinään törmäämisen. Olen ollut hyvin surullinen, ärsyyntynyt ja jopa ahdistunut tästä, sillä koen epäonnistuneeni omien tavoitteideni kanssa. Vaikka kyseessä on todella hyvä syy, miksi en ole päässyt viimeistelemään sisältöä jota olen ollut aikeissa julkaista. Jos kuitenkin ollaan täysin rehellisiä niin parempi että olen keskittynyt itseni parantamiseen tästä tukalasta flunssasta sekä opintoihini kuin sisällön tuottamiseen. Myönnän että mielessäni kävi muutamaan ooteeseen ajatus postaamisesta, mutta tämä jäi aina vain ajatukseksi, koska loppupeleissä halusin käyttää kaiken energiani näihin kahteen asiaan. 

Täällä nyt kuitenkin jälleen kerran ollaan paremmissa voimissa, vaikka nenä onkin edelleen hyvin tukossa ja tänään tahdonkin jakaa 5 vinkkiäni miten luoda toimiva aamurutiini. 

Pyri tekemään aamuistasi hauskoja

Entisenä yö kukkujana tiedän, että tämä voi olla hyvinkin hankalaa. Yritä keksiä aamuillesi pieni kohokohta, jonka tahdot toteuttaa. Tee itsellesi lempiaamupalasi, hiukan erikoisempi kahvi ja laita lempimusiikkiasi soimaan, joka saa sinut heräämään kunnolla. Tällä tavalla sinulla on jotain jota odottaa eikä aikaisin herääminen tunnu niin kauhealta.


Luo rutiineja, jotka toimivat sinulle

Jokaisella on omanlaisensa tapa herätä ja tehdä aamutoimet. Vaikka katsonkin hirveästi YouTubesta aamurutiini videoita en ole silti kokenut itselleni hyödylliseksi pyrkiä kopioimaan muiden aamurutiineja, sillä tiedän mikä on toimivaa omalla kohdallani. Ideoiden saaminen muilta on kuitenkin hyvä tapa saada itselleen toimivat rutiinit, mutta aamu kannattaa rakentaa omien mieltymysten ja tottumusten mukaan sen sijaan, että pyrkisi ottamaan omakseen jonkun toisen rutiinit täysin. Esimerkkinä kaikille aamu viideltä herääminen ei ole toimivaa, smoothieden teko voi tuntua liian työlältää tai joku ei vain pidä niistä tai suihkussa käyminen voi tuntua ajan hukkaamiselta.

Pyri tekemään aamuisin asioita, jotka herättävät sinut ja tuovat energisen tunteen. Sellaisia rutiineja, joiden tekemisen jälkeen sinulle tulee olo, että olet valmis tulevaan päivään. Jos juoksulenkki tai päiväkirjan kirjoittaminen eivät ole sellaisia jotka herättävät sinussa innostuneisuutta tai lisäävät energiaa päivääsi niin jätä ne suosiolla pois.


Käytä puhelintasi!

Heti kun heräät aamulla niin käytä sitä puhelintasi. Tiedän, että yleisin "vinkki" on, että älä ole puhelimellasi heti aamusta, vältä puhelimen pitämistä herätyskellona jne. Olen itsekin antanut kyseisen neuvon, mutta nyt kumoan omat sanani, koska en itsekään sitä noudata.

Jos olet henkilö joka käyttää aamulla aikaansa puhelimella olemiseen niin sen sijaan, että lopettaisit suoraan seinään koita mieluummin ajan leikkaamista puoleen. Esimerkiksi jos käytät yleensä aamulla tunnin siihen, että olet puhelimellasi leikkaa tuo aika 30 minuuttiin. Jos puolestaan käytät 30 minuuttia leikkaa aika 15 minuuttiin ja niin edelleen. 

Tällä pyrimme tekemään pieniä muutoksia epäterveellisiin tai ei toivottuihin rutiineihimme. Tekemällä asioita myös pienin askelin eikä suoraan seinään lopettamalla varmistamme samalla, että tulemme pysymään kyseisessä uudessa rutiinissa emmekä palaa takaisin vanhoihin tapoihin.

Tämä on oikeastaan se joka pitäisi muistaa uusia rutiineja ja tapoja rakentaessa; tehdä realistisia muutoksia, joista kykenet pitämään kiinni.

Jos taas tahdot lopettaa puhelimen käyttämisen välittömästi herättyäsi suosittelen kyllä edelleen kokeilemaan herätyskellon hankkimista tai jopa puhelimen siirtämistä toiseen päähän huonetta, jotta sen soidessa sinun on pakko herätä. Kehotan myös valitsemaan herätysääneksi sellaisen joka oikeasti pakottaa sinut ylös.


Pyri saamaan tarpeeksi unta

On hyvin vaikeaa rikkoa se oma tapa valvoa todella myöhään ja katua sitä sitten aamulla. Tässä tapauksessa sinun on ensimmäiseksi opeteltava menemään nukkumaan aikaisemmin eikä tämäkään tapahdu yhdessä yössä. Mene joka päivä 15 minuuttia aikaisemmin sänkyyn, kunnes saavutat haluamasi unimäärän. Tämän jälkeen voit alkaa rakentamaan aikaisemmin heräämistä, jos tavoitteesi on pyrkiä heräämään joka aamu klo 6.

Tärkeintä aikaisin nukkumaan menemisessä ei ole kuitenkaan sänkyyn meneminen tiettynä kellon aikana, vaan se mitä teet kun menet sänkyyn. Päädytkö nukkumaan heti kun käyt makaamaan vai oletko kuin minä ja jatkat puhelimesi selailaua? Puhelimen, tabletin tai television tuijottaminen ennen nukkumaan menoa ei ole mikään paras idea, sillä tämä yleensä vain pitkittää nukahtamista. Mutta sen sijaan että vaihtaisin puhelimen kokonaan kirjaan tässäkin asiassa käyttäisin tuota samaa ajan leikkaamista puoleen kuin aamuisessa puhelimen käytössä. Jos esim. käytät puhelinta 2 tuntia ennen nukahtamista tee niin, että olet puhelimellasi tunnin ja sen jälkeen luet kirjaa tai vaikka sarjakuvaa. Ja muista myös tässä järjestyksessä, ettei puhelimella oleminen vahingossa veny liian pitkäksi.

Tässä on jo parempi rutiini rajoittaa omaa puhelimen käyttöä aamuisin ja iltaisin sitä vähentämällä kuin lopettaa täysin seinään. Tämä on kuitenkin nykymaailmassa todella hankalaa.

Jos aihe uni ja älylaitteet kiinnostavat enemmän niin suosittelen lukemaan Psykologilehden artikkelin aiheesta.

Aikaisin heräämisessä on sama periaate kuin aikaisemmin nukkumaan menemisessä eli herää joka aamu 15 minuuttia aikaisemmin. 

Mieli.fi kertoo myös todella hyvin, miksi uni on tärkeää.


Jokaisen aamun ei tarvitse olla tuottoisa

Älä ikinä tunne huonoa oloa siitä, jos olet nukkunut pidempään vapaapäivinäsi tai ettei sinulla ole aamurutiinia johon sisältyy herääminen klo 5.30. Sinulla ei tarvitse olla 5-9 rutiinia ennen 9-5 pituista työ/koulupäivää. Sinun ei tarvitse olla tuottoisa joka päivä. Nauti aika-ajoin niistä hitaista aamuistasi, sijoittui se arkipäivälle tai viikonlopulle. Kun annat itsellesi luvan pitää hitaan aamun silloin tällöin tai jopa viikottain kerrytät näinä aamuina energiaasi tuottoisia aamuja varten. 


❤️❤️❤️


Loppupeleissä muista kuitenkin, että tärkein asia on, että aamurutiinisi on sellainen joka toimii omalla kohdallasi sekä sopii omaan elämäntyyliisi.

Kuinka nollata elämäsi + toteuttaa tavoitteesi vuonna 2023

Vuoden 2022 viimeinen kuukausi sai minut todella hyvälle mielentilalle uudesta vuodesta ja tulevista tapahtumista. Mitään tajunnan räjäyttävää muutosta ei ole siis tapahtunut, mutta kaiken kaikkiaan viime kuukausi meni niin hyvin omasta mielestäni, että olen jaksanut pitää hyvää mielentilaa yllä jopa vuoden 2023 puolelle. 

En ollut oikein asettanut mitään tavoitteita viime vuodelle, mutta siitä huolimatta päädyin kuitenkin peilailemaan edellis vuoden tapahtumia ja katsomaan mikä viime vuodessä meni vikaan, mitkä olivat asioita joita tahtoisin muuttaa. Onnistumisia kyllä oli, mutta päätin kuitenkin painaa nollaamis nappia.

Asioiden nollaamisen ei kuitenkaan tarvitse tapahtua vuoden tai kuukauden lopussa eikä edes sen vuoksi, että elämässä on tapahtunut suuria muutoksia. Nollaaminen voi tapahtua koska tahdot esim. muuttaa elämäntapojasi.

Miten nollata elämä?

Yleisimpiä nollaamiseen kuuluvia tehtäviä on;

  • listan luominen asioista, joista tahdot päästää irti
  • siivoaminen tai yleisimmin turhien tavaroiden pois heittäminen
  • tavoitteiden kirjaaminen ylös sekä kuinka saavutat nuo tavoitteet
  • johdonmukaisuuten oppiminen
  • viivyttelyn lopettaminen
  • rutiinien asettaminen
  • oman hyvinvoinnin ja terveyden asettaminen edelle
  • uusien tapojen omaksuminen sekä vanhoista irottaminen
  • asioiden peilaaminen, arvioiminen sekä näistä irti päästäminen. 

Ensimmäiseksi sinun on kuitenkin pohdittava syy sille miksi tahdot nollata elämäsi. Mikä sai sinut tahtomaan nollata elämäsi? Miksi juuri nyt? Tälle pitäisi olla syy, jonka saat helposti selville kun istut alas ja kirjoitat ylös mitä ikinä aiheesta mieleesi juolahtaakaan.

Oma syyni nollaamiselle on, että olen viimeiset pari vuotta tuntenut oloni todella hyväksi mielessäni. Edelleen joitankin ahdistuksen ja masennuksen ajatuksia myllertää mielessäni, mutta ne eivät ole niin suuresti läsnä ja usein miten ne liittyvät asioihin joihin kykenen kuitenkin vaikuttamaan teoillani. Tahdon tuoda tuon hyvän olon esille myös ulkoisesti sekä ennen kaikkea sisällyttää sen rutiineihini.  


Mitä asioita olen aloittanut + aion aloittaa vuonna 2023 tehdäkseni siitä paremman?

Kuntoilu - Tietenkin mielessäni on heti ensimmäisenä aloittaa salilla käyminen ja tämä on sellainen asia, jonka olen suunnitellut aloittavani vasta syksyllä, sillä töiden ja opintojen lisäksi salijäsenyyden hankkiminen ei tunnu sopivalta tälle keväälle. Tahdon kuitenkin lisätä kalenteriini viikottaista kuntoilua johon kuuluisi kävely, n. 10 minuutin jooga aamuisin sekä uiminen. Tarkoitukseni olisi yrittää jollain tavalla liikkua päivittäin.

Säännöllinen ihonhoito rutiini - Tähän kuuluisi myös viikottainen self-care sessio, jonka yritän parhaani mukaan asettaa sunnuntaille, mutta myös parempi päivittäinen ihonhoito rutiini. Eikä tämä tarkoita ainoastaan kasvoja, vaan koko kehoa.

Ruokailu - Olen todella hyvin päässyt päivittäisen ruokailun makuun, ja syön nykyään ainakin kaksi kunnon ateriaa päivässä (lounas ei välttämättä ole lämmin, mutta kuitenkin täyttävä). Tarkoituksenani on vihdoin ja viimein saada itseni syömään myös aamupalaa, joka on aina ollut minulle suurin haaste. Tämä ei tarkoita sitä, että minun täytyy herätä aamuisin aikaisemmin, vaan tämä tarkoittaa, että minun on muutettava aamurutiinejani sellaiseksi johon sisältyy aamupalan nauttiminen.

Suunnittelu - Olen aina pitänyt asioiden suunnittelusta, mutta olenko koskaan oikein toteuttanut niitä? Kyllä ja en. Joulukuussa pitämäni joulukalenteri sai minut näkemään jälleen suunnittelun hyvät puolet ja pienin askelin olen ottanut tämän osaksi arkirutiinia. Tämä on kaiketi tärkein kohta myös nollaamisessa ja ylipäätänsä tasapainoisen ja onnellisen elämän saavuttamisessa. Että suunnittelee ja pitäytyy myös siinä suunnitelmassa, mutta muistaa myös tehdä suunnitelmasta mahdollisimman joustavan, jotta sitä on helppo muokata jos ja kun elämä heittäytyy hiukankin hankalaksi. Tämän kanssa olen ottanut käyttööni notion sivuston. Jo viime vuonna se oli osa arkielämäni suunnittelua ja olen todellakin todennut sen hyväksi paikaksi suunnitella kaikkea maan ja taivaan väliltä sekä antaa samalla luovuuden tulla esille.

Lukeminen - Ikäväkseni joudun myöntämään etten ole pitkään aikaan aukaissut yhtäkään kirjaa, mikä enemmän kuin paljon harmittaa minua. En tahdo asettaa mitään tavoitetta, että lukisin esimerkiksi yhden kirjan kuukaudessa, sillä olen todella hidas lukija ja kokisin tämän omalla kohdallani liian painostavaksi. Tiedän nimittäin etten kykene tätä toteuttamaan. Tahdon kuitenkin yrittää lukea yhden luvun joka ilta ennen nukkumaan menoa. Yritän pitää kirjavalikoiman itseapu- sekä fantasi kirjoissa.

Vauva askeleet - Tämä on varmaan kuitenkin kaikista tärkein asia, jonka yritän pitää mielessäni. Nimittäin pienten askelten ottaminen kohti tavoitteitani. On parempi tehdä jotain pientä kuin olla tekemättä mitään ollenkaan. Olen myös huomannut viimeisen viikon aikana viiden minuutin säännön auttaneen tässä todella paljon. Jos minusta ei ole tuntunut siltä, että tahtoisin tahtoisin tehdä jotain olen ajatellut, että tee edes viisi minuuttia ja useimmiten olen tehnyt asiaa kaummin kuin viisi minuuttia. On kuitenkin myös ok tehdä asiaa vain viisi minuuttia kuten koulutehtävät, tiskaaminen tai jooga. Kesti sitä viisi tai viisikymmentä minuuttia olen silti aina energisempi ja tunnen oloni paremmaksi ja tätä haen näillä teoillani; hyvää oloa.

Budjetin luominen - Tahdon luoda itselleni budjetin, koska minulla on paljon asioita joihin tahdon rahaa säästää sekä tahdon päästä irti siitä hetken mielejohteen ostelusta. Minulla on myös pieni idea miten lähden tätä budjettia toteuttamaan, mutta en voi sanoa sen toimivuudesta ennen kuin aikaa on kulunut muutama kuukausi. Viimeiset kaksi vuotta ovat myös hyvin paljon pyörineet sen ympärillä, että olen tahtonut käyttää suurimman osan ylimääräisestä rahastani tavaraan. Tämä ei ole ollut mikään järkevin asia toimia, mutta viiteen vuoteen en voinut itse ostaa itselleni mitään ilman, että tästä minua syyllistettiin. En siis tunne huonoa omatuntoa (ainakaan enää) tästä pienestä tuhlailusta, mutta nyt jos mikä on hyvä aika aloittaa jyrkempi budjetointi sekä ennen kaikkea tulevaisuuteen sijoittaminen.

Sosiaalinen media ja sisällön tuotanto - Asia jonka huomasin joulukalenterin kanssa oli, että minua auttoi todella paljon postausten luomisessa aihe. Päätin siis, että tahdon tehdä tämän saman ylipäätänsä sisällön tuotantoni kohdalla ja aiheita on enemmän kuin yksi. Opiskelu (kuinka onnistua opiskeluissa, kuinka elää harmoniassa töiden ja opiskeluiden kanssa), elämän romantisointi (my dayt/vlogit) sekä Glow Up (päivityksiä tavoitteistani, paranemismatkani, henkinen ja fyysinen hyvinvointi). Tulen myös näiden asioiden lisäksi sisällön tuotannosta, sillä tämä on yksi aihe johon opintoni tulevat painottumaan nyt kevään opinnoissani.

🤎🤎🤎

Jos ajatusmaailmasi on siinä pisteessä kuten minulla, että tämä on se vuosi, joka on sinun vuotesi suosittelen lämpimästi kurkkaamaan Alician videon aiheesta 'how to make every year your year' ja ylipäätänsä hänen YouTube kanavansa ja/tai podcastinsa The Glow Up Secrets. Valitettavasti nämä ovat kuitenkin englanniksi, mutta jos jaksat keskittyä kuunteluun niin ihmeessä kurkkaa hänen somensa!


Miten sinun vuotesi 2023 on lähtenyt käyntiin? Oletko tehnyt mitään lupauksia tai tavoitteita tälle vuodelle?

Mitä meidän joulun odotukseen on kuulunut? // Luukku 22

Meidän joulukuu on ollut tavallista kiireisempää. Tai ainakin kiireisempää kuin kaksi edellistä, sillä olin itse hyvin paljon töissä, joten on ollut todella rentouttavaa oikeastaan kun olemme päässeet tekemään enemmän asioita ja samalla myös tekemään kodista jouluisemman.

Tässä postauksessa tahdon jakaa muutamia asioita joita olemme R:n kanssa tehneet tänä jouluna.


ASIOITA MITÄ TEIMME TÄNÄ JOULUNA

Aleksin joulukadun avajaiset

En ole itse saanut tilaisuutta osallistua joulukadun avajaisiin Helsingissä, sillä se on aina joko mennyt, olen ollut töissä tai jokin muu asia on estänyt tämän kokemuksen. Ihmispaljoudesta ja paria törkeää vanhempaa rouvaa lukuunottamatta tämä oli todella kiva kokemus!

Vierailimme Tuomaan Markkinoilla

Tämä on minusta sellainen asia, joka jokaisen Helsingissä asuvan on tehtävä edes kerran ja kurkattava miltä Tuomaan Markkinat oikein tänä vuonna näyttävät.

Vierailimme Linnoituksen joulussa

Hamina on sellainen paikka jossa itse en ole aikaisemmin käynyt, mutta sinne on ollut helppo ajaa R:n kanssa ja viimeksi kun olimme R:n kotikaupungissa kurkkasimme hänen vanhempiensa kanssa Hamina Festivals:n. Tämä oli kyllä todella ihana, jouluinen kokemus ja erosi täysin Helsingin jouluisista kaduista.

Kotkan kuusimetsä

Kävimme myös samaisella matkalla kurkkaamassa Kotkan kauppatorille sijoitetun pikkuisen kuusimetsän, joka oli todella kaunis.


Fazer Experience Vierailukeskus

Kävimme täällä viime joulunakin ja tämä on todellakin sellainen paikka missä suosittelen käymään jos sinulla on suunnitteilla ostaa suklaata lahjaski. Fazerin tehtaalla ei ole ainoastaan hyviä diilejä vaan myös hyviä valmiiksi luotuja paketteja, erilaisia muita tavaroita joko fazeriin tai muumeihin liittyen sekä totta kai uutuuksia joita ei löydy muualta kuin Fazerin vierailukeskuksesta.

Tämä on myös kiva paikka pysähtyä kahville sekä käydä ihailemassa lumisen Suomen keskellä kukoistavaa "viidakkoa".


Rakensimme piparkakkutalon

En muista syytä, miksi emme rakentaneet piparkakkutaloa viime vuonna, mutta tämä oli yksi yhteinen aktiviteetti jonka toteutimme neljänsillä treffeillämme.


ASIOITA MITÄ TOTEUTIN YKSIN

Lempi kuvanveistäjä oli ehdottomasti nämä hahmot luonut Sakari Kannosto

Vierailu Arabian Taideakatemiassa

Tämä oli sellainen asia, jonka pääsin toteuttamaan yhteistyössä MUJI Finlandin kanssa. Minua instagramissa seuranneet varmasti tietävät tästä yhteistyöstä, joka kesti kolme kuukautta ja todellakin oli mahtava kokemus! Suosittelen siis hakemuksen jättämistä kun seuraavan kerran he etsivät ihmisiä mukaan MUJI Friends Finland projektiinsa!

Mutta Arabian Taideakatemiasta; se oli mitä mielenkiintoisin paikka ja sai oman luovan puoleni heräämään! Tuoksut toivat myös mieleen koulun kuvistunnit ja hyvät muiston niiltä hetkiltä.

Lounas ystävien kanssa

Kävimme syömässä Hakaniemen Memphis ravintolassa ja tämä on todellakin sellainen josta nautin. Minulla ei ollut ollut mikään maailman paras viikko silloin menossa, mutta ystävien kanssa syöminen piristi ja oli ihanaa kaiken sen stressin ja paineen keskellä päästä hetkeksi hengähtämään ja nauttimaan hyvästä seurasta! Tämä on sellainen jonka tahdon tehdä jatkossakin joulukuussa. Asettaa sen yhden hetken ystäville.


Mitä itse olet ehtinyt tekemään h-hetkeä odotellessa?

10 asiaa, jotka tehdä ennen vuotta 2023 // luukku 6

Joulu lähestyy huimaa vauhtia, mutta niin myös lähestyy seuraava vuosikin! En voi oikeasti uskoa, että elämme jo vuoden viimeistä kuukautta ja tämä on yleensä se joka on viimeisenä ajatuksena mielessä, sillä onhan joulu nyt hiukan tärkeämpi kuin uusi vuosi.

Vuosikin tekee kuitenkin hidasta loppuaan ja olemme siitäkin yhtä innoissamme kuin joulusta, sillä toivomme uuden vuoden tuovan mukanaan parempia tuulia. Jotta uusi vuosi olisi kuitenkin menestyksekkäämpi kuin edellinen vuosi tarkoittaa tämä yleensä enemmän tekemistä ja asioiden hoitamista.

Tämän vuoksi vuoden loppu tuntuu olevan täynnä todella paljon kaikkea ja varsinkin silloin jos olet itse todella kiinnostunut omaan henkilökohtaiseen kasvuusi ja itsesi parantamiseen.

Mutta luota minuun kun sanon, että on hauska tehdä asioita ihan vain itselleen. Jotenka tässä julkaisussa haluan jakaa 10 asiaa jotka sinun kannattaa tehdä itsellesi ennen kuin vuosi 2022 loppuu.

1. Ota vapaapäivä

Monilla joulun aikaan vapaata ovat yleensä jouluaatto, joulupäivä ja tapaninpäivä. Mutta jos mitenkään pystyt niin kannattaa ottaa yksi ellei enemmänkin päiviä vapaaksi töistä. Joulu on kuitenkin sellainen juhla joka tulee usein vietettyä sukuloidessa, eikä silloin oikein saa levättyä itse yhtään. Ota siis vapaapäivä, jonka pyhit ainoastaan itsellesi ja käytä tuo päivä rauhoittumiseen.


2. Heitä kaikki turha ja ylimääräinen pois

Fyysinen sotku lisää todella paljon myös henkistä sotkua. Tai itse ainakin tunnen oloni hyvin ahdistuneeksi ja ehkä jopa vähän nurkaan ajetuksi, jos koti on pullollaan tavaraa ja ennen kaikkea kaikki tasot uivat roinassa.

Yritä siis päästä eroon fyysisestä sotkusta ennen uutta vuotta ja annan uuden vuoden olla vain uusia asioita ja mahdollisuuksia.

Kun teet pientä siivousta ja heität turhaa tavaraa pois tee kaikki sillä ajatuksella, että siivoat samalla kaiken turhan ja huonon kuluvasta vuodesta pois.

Jos olet hiukan epävarma mistä aloittaa niin aloita jostain pienestä kuten työpöydän taso, vaatekaappi tai vetolaatikot. Jos taas nämä ovat liian työllistäviä tai olet jo puhdistanut ne kaikesta turhasta niin suosittelen harkitsemaan myös näiden siivousta:

  • Laukku
  • Kaappi tai komero missä säilytät kaikkia kuivia ruokia (jauhot, pastat jne.)
  • Puhelimen näyttökuvat
  • Sähköposti
  • Jääkaappi ja pakastin
  • Vanhat laskut ja muut paperit
  • Meikkipussi, mitkä meikit ovat vanhoja tai joita et käytä enää ollenkaan?


3. Pohdiskele, millainen vuosi on sinulle ollut

Vuosittainen itsetutkiskeluharjoittelu on aika "must" juttu ennen vuoden vaihtumista. Tämä on todella pieni, mutta voimakas harjoitus, sillä se tuo selkeyttä vuoden tapahtumista ja asettaa hyvän pohjan tulevalle vuodelle. 

Ymmärrät mitä opit, mistä sinun tulee päästää irti, missä asioissa sinun tulee työstää itseäsi ja ennen kaikkea mitä tahdot ottaa mukanasi seuraavalle vuodelle. 

Itse olen tehnyt tätä vuodesta 2017 lähtien aika samalla kaavall kuin mitä silloinkin.


4. Luo suunnitelma tulevalle vuodelle

Toinen asia mikä kannattaa todellakin tehdä lähellä vuoden vaihdetta on luoda uuden vuoden suunnitelma. Neljä asiaa, minkä ympärille sinun kannattaa suunnitelma rakentaa:

  1. Terveys ja hyvinvointi
  2. Suhteet
  3. Ura
  4. Henkilökohtainen kasvu

Suunnittelu tarkoittaa siis toimintasuunnitelman laatimista. Luo jokaiselle asettamallesi aikomukselle rakenne, joka sisältää niiden tekemiseen liittyviä toimia. Olivat aikeesi mitkä tahansa (ei tarvitse todellakaan olla nuo neljä jotka luettelin), suunnitelmasi tulisi varmistaa, että pystyt todellakin toteuttamaan ne. Nämä eivät ole siis "lupauksia", jotka jäävät pölyyntymään kaapin reunallle, vaan oikeita toimia jotka toteutetaan.

Hyvä idea on keskittyä kolmeen kuukauteen kerrallaan. Pystyt tällöin helpommin keskittymään tavoitteisiisi ja näkemään tuloksia, joiden kautta pystyt suunnittelemaan kolme seuraavaa kuukautta. Jos suunnittelet koko vuoden ennen kuin se on edes alkanutkaan tulet helposti poikkeamaan raiteilta. Elämä on kuitenkin hassu ja asettaa tiellemme esteitä, jotka muuttavat suunnitelmiamme.


5. Suorita loppuun kaikki vireillä olevat tehtävät

Ennen kuin vuosi vaihtuu yritä saada kaikki vireillä olevat tehtäväsi tehdyiksi. Niin työ, opiskelu kuin myös oman elämän tehtävät.

Tällöin uuden vuoden aloittaminen tuntuu paremmalta, mutta jos et kykene kaikkia saattamaan loppuun laita nämä tärkeys järjestyksessä ensimmäiseksi joiden pariin palaat heti kun vain kykenet.


6. Nollaa kaikki maksusi

Maksa kaikki laskusi, jäljellä olevat maksuerät ja tarkista kaikki jäsenmaksusi.

Jos sinulla on maksuja, joita et voi maksaa jälleen kirjaa se ylös ja aseta se tärkeys järjestyksessä ensimmäiseksi.

Laadi suunnitelma millaisissa erissä maksat nämä maksut/laskut ja mihin mennessä olisit maksanut kaikki. Aseta siis tavoite ja deadline tavoitteellesi. Tämä on oikeastaan ainoa tapa miten pääsee eroon siitä "elän palkkapäivästä toiseen" tavasta ja pääsee elämään ehkä hiukan "paremmin".


7. Tee listoja jotta pysyt ajantasalla

Elämän saaminen kasaan ennen uutta vuotta saattaa tuntua hieman pelottavalta, mutta se on itse asiassa aika helppoa ja hauskaakin!

Ainoa asia mikä sinun tulee oikeastaan tehdä, jotta pysyt organisoituneena, on lista. Itse teen listoja melkeinpä kaikesta mistä vain kykenen ja tämä auttaa minua pysymään organisoituneena, mutta myös estää minua tekemästä viittä asiaa samanaikaisesti. Suosittelen lämpimästi harkitsemaan todoist sovelluksen lataamista puhelimeen. Tämä on helpottanut kauppareissujamme sekä kotitöiden tekoa todella paljon!

Olen huomannut, että kun kun minulla on lista valmiina saan myös itse paremmin ja ehkä jopa enemmänkin asioita aikaiseksi. Jos en tee listaa teen asioita satunnaisessa järjestyksessä ja jopa saman aikaisesti, mikä saa minut välillä unohtamaan jonkun tehtävän kokonaan ja se jää keskeneräiseksi. 

Suosittelen siis tekemään listoja etukäteen. Tässä on pari listaideaa tulevalle vuodelle:

  • Lista kirjoista jotka tahdot/aiot lukea
  • Lista asioista joita tahdon vetää puoleesi
  • Lista jossa on tärkeimmät tavoitteet seuraavalle vuodelle
  • Lista asioista, jotka odottavat aloittamista
  • Lista asioista, joista on päästettävä irti ennen vuoden vaihdetta
  • Kiitollisuuden lista


8. Anna anteeksi niille jotka ovat satuttaneet sinua

Tämä tuntuu todella oudolta sanoa omasta suustani, sillä itsestäni tuntuu etten pysty muutamallekaan henkilölle antamaan anteeksi tekojaan, mutta vaikka kuinka tärkeää onkin saattaa loppuun keskeneräiset asiat, maksaa maksut, päästä eroon turhista, vanhoista vaatteista sekä muista fyysisistä esineistä, vielä tärkeämpää on puhdistaa oma sydän kaikesta loukkaantumisesta, kaunasta ja ennen kaikkea negatiivisista tunteista.

Vuoteen mahtuu varmasti monta hetkeä, jolloin joku toinen on meitä satuttanut tai olemme itse olleet niitä jotka ovat pettäneet muiden luottamuksen. Joskus tällainen negatiivinen tunne kuitenkin vain peilautuu takaisin omaan itseemme ja tietämättämme luoemme esteitä itsellemme. 

Annamme tämän negatiivisen tunteen tiedostamatta tunkeutua sydämiimme ja mitä kauemmin se siellä lymyilee, sitä vahvemmaksi se kasvaa. Jos negatiivisia tunteita syntyy tai on syntynyt jotain toista henkilöä tai jopa itseäsi kohtaan, huomaa se ja päästä siitä irti.

Mitä sinun ei tule tehdä on puuttua siihen juoruamalla tai osoittamalla negatiivista puhetta. Sen sijaan, anna anteeksi tälle henkilölle (oli se joku toinen tai sinä itse) ja anna anteeksi sille tilanteelle joka on kiinnittynyt tähän tunteeseen.

Vaikka tässä itse puhelenkin anteeksi annosta, tiedostan kuinka vaikeaa irti päästäminen tällaisesta tunteesta on. Mutta jo pelkkä sen tunteen tideostaminen on iso juttu ja todella hyvä alku. Pienin askelin päästä irti tästä negatiivisesta tunteesta ja huomaa kuinka se vaikuttaa ajatuksiisi sekä elämääsi.


9. Hemmottele itseäsi itsehoidon aktiviteeteilla

Olen itse ollut todella huono pitämään huolta itsestäni. Nyt puhun siis hiuksistani, ihostani jne. Viimeisten parin vuoden aikana olen kuitenkin nauttinut enemmän itseni hemmottelusta kasvonaamioilla ja ihan pelkällä rasvaamisella, sillä olen huomannut kun ihoni voi hyvin minäkin voin hyvin. 

Kesällä olin todella maassa, sillä jostain kumman syystä kasvoni alkoivat kukkimaan teinin tavoin. Tämä oli todella uusi juttu minulle, sillä minulla ei ole koskaan ollut samanlaista aknea. Ei edes teini-ikäisenä. Enkä voinut oikein tehdä asialle mitään, sillä kaikki mahdolliset kuorinnat yms. yleensä vain pahentavat asiaa. Nyt ihoni on kuitenkin rauhoittunut ja toivon ettei samaa tapahdu ensi kesänä.

Loppuvuosi on kuitenkin sellainen, jolloin yleensä kasvomme saavat kokea kovia, sillä meikkaamista tapahtuu todellakin enemmän kuin normaalisti. Pyhitä siis itsellesi muutama päivä tai vaikka joka viikon sunnuntai-illat itsesi rakastamiselle. Tee asiat hitaasti ja hemmottele ihoasi, kehoasi ja hiuksiasi. 

Yritä ottaa näistä itse rakastamisen hetkistä jotain myös mukaan seuraavalle vuodelle.


10. Ota tauko sosaalisesta mediasta

Pieni tauko sosiaalisesta mediasta on hyvä harjoitus joka toteuttaa vuoden loppupuolella. Voit ihan vain olla postaamatta itse mitään tai jos tahdot niin postua kokonaan somesta viikoksi ja antaa aikasi kaikelle muulle.

Anna ajatuksillesi pieni tauko ja kytke itsesi irti kaikesta edes pieneksi hetkeksi ennen vuoden vaihdetta. Tämä aika antaa sinulle paremmat mahdollisuudet selvittää mitä tahdot seuraavalta vuodelta ilman kenenkään toisen vaikutusta päätöksiisi.

Joulukalenterin valmistuttua otan itse varmaan muutaman päivän itselleni poistuen sosiaalisesta mediasta.


Tässä olivat siis asiat jotka itse ajattelin saattaa loppuun ennen kuin vuosi 2022 loppuu. Entäs sinä? Oliko tässä jotain joita olet jo ajatellut tehdä itsekin tai joita voisit ottaa omaan listaasi? Onko jotain mitä voisit lisätä näiden kymmenen asian joukkoon?

Ja vielä oikein ihanaa ja rauhallista itsenäisyyspäivää!

kuinka päästä eroon sosiaalisen median riippuvuuksista

Myönnettäköön, että olen yksi niistä ihmisistä joka rakastaa olla puhelimella ja ilman minkäänlaista syytä skrollailla vain menemään. Ajan viettäminen instagramissa, tiktokissa tai youtubessa voi olla hyvin viihdyttävää, mutta kuitenkin joskus syntyy sellainen tunne, ettei se tekeminen ole kauhean järkevää. Tulee ehkä hiukan laiska ja turha olo kun täyttää sen tyhjyyden puhelimen tuijottamisella sen sijaan, että tekisi oikeasti jotakin. Mutta kuitenkin joskus se on vain todella hankalaa laskea puhelin alas ja olla katsomatta sitä! Joten tämän päiväisessä postauksessa jaan muutavan hyvän vinkin joiden avulla vähentää sosiaalisen median käyttöä.

 piilota sovellukset satunnaisiin kansioihin // kun asetat sovelluksesi johonkin muualle kuin puhelimesi kotivalikkoon silloin sinulla on vähemmän houkutusta avata sitä. Joskus sovelluksen poistaminen pienta sosiaalisen median taukoa kaivatessa tuntuu liian hankalalta tehtävältä, joten sen piilottaminen voi olla parempi vaihtoehto. Piilota eniten käyttämäsi sovellukset satunnaisesti eri kansioihin ja mielellään ehkä sellaiseen, joka ei ole etusivulla. Poissa silmistä, poissa mielestä!

♡ anna puhelimen latautua rauhassa // opeta itsesi siihen tapaa, ettet käytä puhelintasi silloin kun se on latauksessa. Silloin kun et käytä puhelintasi et voi myöskään mennä sosiaaliseen mediaan! Olen harjoittanut tätä jo muutaman viikon ja se on tuntunut auttavan. Jos myös pystyt kokeile ladata puhelintasi päivän aikana niin saat tarvitsemaasi pientä taukoa sosiaalisesta mediasta.

 hanki herätyskello // tästä olenkin puhunut jo jonkin verran, mutta muistutuksena vielä jos siis käytät puhelinta heräämiseen vaihda se herätyskelloon. Ei sen takia, että epäilisin etteikö puhelin voisi herättää hyvin, minut se herättää vallan mainiosti, mutta kun et nappaa puhelinta käteesi painaaksesi hälytyksen pois päältä tunnet tällöin vähemmän houkutusta selailla sosiaalista mediaa. En tiedä sinusta, mutta itselläni on ainakin huono tapa jäädä sänkyyn selailemaan instagramia, mikä pitkittää vain nousemistani, mutta on myös huonoksi silmilleni.

♡ sano asiat ääneen // joskus skrollailun yhteydessä syttyy ajatus, että nyt voisi olla hyvä aika lopettaa, mutta sitä ei kuitenkaan vain lopeta. Kertomalla itsellesi ääneen, että lopeta voi auttaa. Tämä voi kuulostaa hiukan hölmöltä, mutta se oikeasti toimii! Kerro vain itsellesi; "lopeta skrollaaminen, pistä puhelin pois ja ala siivoamaan"!


Kuinka paljon aikaa itse käytät yleensä sosiaalisessa mediassa? Ja haluaisitko vähentää sosiaalisen median käyttöäsi vai oletko tyytyväinen siihen?

5 tavoitetta ja tapaa vuoden 2022 opinnoille ☕️

Koulu alkoi itselläni viime viikon torstaina orientaatiopäivällä ja nyt maanantaina pääsin sukeltamaan kunnolla opiskeluiden pariin. Kurssit ovat lähteneet hyvin käyntiin ja positiiviseksi yllätykseksi olen saanut pari kurssia sekä kurssin osaa hyväksiluetta aikaisempien opintojeni ansiosta. Olihan siitä hiuskoulusta jotakin hyötyä.

Ennen kuin koulu lähti kunnolla käyntiin halusin asettaa itselleni tavoitteita sekä tapoja joista pitäisin kiinni opintojen aikana. Tässä postauksessa tahdon jakaa nuo tavoitteeni ja ihmeessä kerro kommenteissa mitä tavoitteita sinulla on tuleville opintokuukausille tai jos et opiskele niin loppuvuodelle!

🤎🤎🤎

1. herää aikaisin ja ylläpidä kunnollista uniaikataulua

Elämä tulee olemaan rankkaa, sillä koulun lisäksi tulen kuitenkin käymään töissä. Enkä tällä hetkellä kykene itse päättäämään omista työvuoroistani eli milloin teen ja en tee töitä. Tahdon kuitenkin tästä kaikesta huolimatta herätä joka päivä suht samoihin aikoihin ja näin yrittää ylläpitää hyvää uniaikataulua. Sanoisin, että tällä hetkellä tuo on todella hyvällä mallilla, jotenka se on enemminkin ehkä tapa jota tahdon ylläpitää kuin uusi minkä olisin luomassa. Tavoitteeni on siis yrittää saada sen 7-8 tuntia unta joka päivä. Tämä tarkoittaisi sitä, että kävisin nukkumaan siinä 11 aikoihin ja heräisin suunnilleen klo 7.

2. pidä kiinni suunnitelmista

Keksi ja pidä kiinni siitä hyvästä suunnitelmasta jonka olet itsellesi luonut. Olen nyt viimeisen vuoden aikana tehnyt pientä kokeilua, mitä tulee digitaaliseen suunnitteluun kuten myös vanhaan kunnon kynään ja paperiin. Minkä huomasin kuitenkin toimivimmaksi itselleni oli että yksinkertaisesti luon itselleni tehtävälistan kaikesta mitä minun täytyy tehdä viikottaisessa yhteenvedon tyylissä. Tämän idean kautta tein itselleni "to-do" lista notion sivustolle. Suunnitelmien luominen on kuitenkin vain se helppo osuus. Pitää keksiä se tapa, miten myös sitten pysyykin siinä.

3. saa kaikki työt tehtyä päivän aikana

Tähtään itse siihen, että saisin kaikki kouluun liittyvät asiat tehdyksi 7-8 aikaan illalla. Tämä on sellainen tavoite, jonka todellakin toivon saavuttavani sekä sellainen jonka kohdalla toivon myös pitäväni säännöllisen rytmin ihan sen vuoksi että minulla pysyisi jonkinlainen raja koulun ja kaiken muun välillä.

4. ole yhteydessä opettajiin

Aikaisemmissa opinnoissani tein sen virheen, että kommunikointini opettajieni kanssa jäi hyvin vähäiselle. Se että opettaja muistaa nimesi ja tunnistaa sinut koulun käytävillä ei pitäisi olla ainoa asia, mitä hän osaa sinusta kertoa. Opettajat ovat koululla myös mahdollistamassa opintojesi sujuvuuden, mutta myös sen että sinulla itselläsi on kaikki kunnossa. Opettajien kanssa kuuluu kommunikoida omasta osaamisesta, jos on vaikeuksia ja jopa silloin jos tuntuu että nyt kerrataan sellaista asiaa, jonka on aikaisemmissa opinnoissa oppinut. 

5. hyödynnä ympäristöäsi

Itselläni on hiukan erilainen lukujärjestys kuin aikaisemmin. Edellisten opintojen ansiosta olen saanut hyväksiluettua muutaman kurssin, minkä vuoksi jotkut päivät ovat lyhyempiä - esimerkkinä maanantai jolloin minulla on vain yksi tunti aamulla. Koska tahdon olla mahdollisimman hyvä opiskelija en tahdo suoraan tunnilta päästyäni suunnata kotiin, sillä tiedän kotona olevan paljon häiriötekijöitä, jotka pitävät minut poissa opintojen ääreltä. On hyvä hyödyntää siis koulun omia tiloja, joissa pystyy opiskelemaan tai jopa kirjastoa, jos sellainen sattuu olemaan koulun vieressä, koulussa tai kotimatkan varrella.