netflix

LUUKKU 19 | JOULUELOKUVIA

Yhdeksästoista luukku ja alan oikeasti olemaan nyt jo innoissani siitä ajatuksesta, että ehkäpä saankin tänä vuonna tämän kalenterin oikeasti väkerrettyä loppuunkin asti! Kun kerran nyt jo ollaan käyty läpi hiukan jouluisia kappaleita niin tällä kertaa ajattelin kolmen kategoriassa listata muutaman joulu aiheisen elokuvan.

ELOKUVA EHDOTUKSIA | KAUHU

DCRP9384
RZWX1765
Halloween lähestyy hurjaa vauhtia ja vielä pitää odottaa muutama vuosi, että oikea päivä kohdistuu juuri viikonlopulle ja silloin pääsee kunnolla juhlistamaan. Tuota päivää voi kyllä juhlistaa monta päivää ennenkin. Jos vielä ei ole mitään Halloween suunnitelmia näin viikonlopulle, niin mikä olisikaan parempi tapa kuin viettää se katsellen muutama kauhuelokuva. Rakensin minulle ja Rillelle tällaisen ihastuttavan peittolinnakkeen, jonka suojissa tulemme tänään katsomaan muutaman kauhuelokuvan ja varmasti myös sitten loppu yöstä jotain lastensarjaa, kun en itse voi mennä nukkumaan yliajatteleva mieleni käynnissä.

KOAC2232

NETFLIX SARJAT JOITA KATSON

netflix

Suklaakeksejä, kaakaota, pehmeä sänky ja Netflix. Mitä muuta voisi rennolta lauantailta toivoa. Ehkä idea siitä mitä katsoa? Tämä postaus ei ole "Top 5 sarjat", joista pidän vaan tämä on pikemminkin postaus joka kertoo mitkä ovat niitä sarjoja joita katson tällä hetkellä. 

NETFLIX SUOSIKKINI #2

Viime Netflix suosikit -postauksessa käytiin läpi sellaisia sarjoja joita olin juuri alkanu katsomaan tai olin juuri päässyt sarjojen loppuun. Tässä postauksessa ajattelin jakaa neljä lempisarjaani joita jaksan katsoa yhä uudestaan ja uudestaan riippumatta siitä vaikka muistankin kaikki tapahtumat ja varsinkin loppuratkaisun. Tähän listaan kuuluu myös Sons of Anarchy niminen sarja, mutta koska olen puhunut siitä tässä postauksessa. En pidä itseni toistamisesta joten tuosta postauksesta voi käydä lukaisemassa ne muutamat sanat mitä sanoin sarjasta. Kaksi tämän listan sarjoista ovat muuten sitten sellaisia joiden kaikki kaudet löytyvät netflixistä. But let's start!

netflix

californication

Hank Moody on amerikkalainen kirjailija, jonka teos "God Hates Us All" sai todella paljon suosiota ja josta tehtiin myös elokuva "A Crazy Little Thing Called Love". Sarjan aikana hän kärsii kirjailijan tukoksesta eli toisin sanottuna hän ei saa mitään kirjoitettua. Hank yrittää myös saada elämäänsä kasaan, sillä tahtoo osoittaa ex-vaimolleen Karenille ja tyttärelleen Beccalle että hänestä on johonkin. Hän ei voi kuitenkaan olla joutumatta vaikeuksiin ja ennen kaikkea kieltäytyä naisten tarjoamasta pillusta. Sarjassa seurataan myös hänen hyvän ystävänsä ja managerinsa Charlien sekä tämän vaimon Marcyn elämää.

Tämä on sellainen sarja joka saa mut vieläkin itkemään, nauramaan ja suuttumaan. Varsinkin sarjan naiset ovat välillä ärsyttäviä. Karen ei osaa päättää ollakko vai ei Hankin kanssa, mutta syy siihen kyllä selviää sarjaa katsoessa jos osaa kuunnella. Hank tuntuu vetävän puoleensa kiimaisia naisia, jotka eivät tiedä mitä sana ei tarkoittaa. Jatkavat vain viettelyä. Sitten suuttuvat kun Hank on heitä pannut eikä tämä rakastu heihin yhtä palavasti kuin hän on Kareniin. Becca on lempihahmoni. Puhuessaan hän kuulostaa ehkä hiukan robotilta, mutta hänellä on sarjan parhaat vuorosanat. Saatan myös pitää tästä sen vuoksi että Rillellä on samanlainen charmi kuin Hankilla. Hän ei vain pane kaikkea mikä liikkuu.

Suosittelen sarjaa jos kestät alastomia naisia, sekä alastomuutta ylipäätänsä, seksiä - jota on paljon - ja itsensä tyydyttämistä sekä pervoilua. Juoneltaan sarja on hyvä. Suuri rakkaustarina oikeastaan. Sarjan aikana ehtii rakastua hahmoihin ja jopa oppii vihaamaan joitakin. Itse voin ainakin luvata että viha tulee olemaan suuri osa tätä katsoessa, mutta se on koukuttavaa. Onhan sekin tunne välillä hyvä saada ulos.

teenwolf

Sarjassa seurataan Scott nimistä nuorukaista, joka on joutunut ihmissuden puremaksi. Hän joutuu opettelemaan lauman sääntöjä ja ennen kaikkea hallitsemaan muuntautumisensa joka on hankalaa aina täydenkuun aikaan. 

Hirvän moni varmasti tietää tämän sarjan joten turha kertoa kauheasti juonta - joka muutenkin on liiankin ilmiselvä. Itselleni ensimmäisen kauden jälkeen tämä sarja rupesi olemaan aivan liian täynnä kaikkea. Tuossa maailmassa ei enää ollutkaan pelkästään ihmissusia, vaan kaikkia muitakin olentoja. Ihaninta oli huomata että sarjassa on yksi hahmo joka haluaa pysyä ihmisenä. Siksi Stiles onkin oma suosikkini. Stiles näyttää kaikille että ei tarvitse olla yliluonnollinen ollakseen tärkeä.
Tämä tuntui sellaiselta teinihömpältä - siksi koska sitä esitettiin MTV:llä - enkä sen vuoksi ollut sarjaa aikaisemmin katsonut. Rille kuitenkin halusi katsoa tätä kanssani. Hän jaksoi ihanasti katsoa kanssani ensimmäiset kaudet kun itse oli jo viidennessä.

Suosittelen jokaiselle joka ei ole katsonut vielä tätä sarjaa, sillä siihen jää kyllä koukkuun. Jokainen jakso osaa loppua jännittävästi ja tahtoo tietää lisää mitä tapahtuu. Sarjassa on paljon samaistuttavia hahmoja ja niitä tulee vain lisää kausien myötä. 

buffy


Buffy on nuori lukiolainen tyttö, joka ei kuitenkaan ole ihan tavallinen. Hän nimittäin on syntynyt maailmaan tappaakseen vamppyyrejä. Sarja alkaa siitä kun Buffy vaihtaa koulua, sillä oli vampyyrihyökkäyksen aikana polttanut entisen koulunsa liikuntasalin. Tätähän ei kukaan tiedä. Hän muuttaa äitinsä kanssa Sunnydale nimiseen kaupunkiin ja Buffy ajattelee että täällä hän voi aloittaa elämänsä alusta. Ei vampyyrien tappamista. Hän on kuitenkin väärässä, sillä Sunnydale on maailman pahuuden keskus.

Sarjaa alettiin tuottamaan 1997 - syntymävuoteni - ja sai seitsemän kautta. Tässäkin sarjassa on aika ilmiselvä juoni. Totta kai kun nykyään tämän tyyppisten sarjojen juonen kulku tunnetaan. Kuitenkin se on hyvä, muuttuu koko ajan ja hahmot pysyvät kiinnostavina. Musta oli ihana nähdä sellainen vanha sarja jossa Alyson Hannigan on mukana - Ensisilmäyksellä sarjan Lily. Sarja myös omasta mielestäni näytti vampyyrit sellaisena kuin he ovat. Kauniita, mutta myös verenhimoisia ja rumia kun hampaat näytetään. Sarjassa käsiteltiin myös lesboutta, joka yllätti mut iloisesti. Harvoin nimittäin näkee vanhoja sarjoja jossa esiintyy lesbopariskuntia.

Suosittelen tätä jos vampyyrit kiinnostavat ja pidät vanhoista sarjoista sekä tahdot nauraa pukeutumistyylille joka joskus on maailmassa ollut olemassa. Tarinassa on myös mukana draamaa, jännitystä ja ennen kaikkea rakkautta. Tulet rakastumaan hahmoihin ja itse ainakin itkin enemmän kuin kerran. 

goosebumps

Itse rakastan Goosebumps kirjoja ja myös tätä sarjaa. Netflixsistä löytyy harmillisesti yksi kausi tätä sarjaa, mutta itse tuli todella nostalginen fiilis tätä katsoessa. Tätä tuli nimittäin pienenä katsottua. Sarja ei ole yhtä pelottava kuin kirjat, mutta on se ollut kiva nähdä ne valkokankaallakin. Aina on myös kiva nähdä miten tällaiset kauhuun liittyvät sarjat ja elokuvat on toteutettu, sillä nykyään kaikki on paljon raaempaa. Ei tällaisia juttuja enää keksitä.

Juonta on vaikea kerto, sillä sitä ei oikeastaan ole. Halusin kuitenkin tämän ottaa tähän, sillä itse oon nauttinu tämän katsomisesta. Toivon itse että kausia tulisi lisää. Nämä nimittäin ovat hyviä. Ei yhtä hyviä kuin itse kirjat, mutta saa tästäkin pieniä kylmiä väreitä.

Löytyikö tuttuja sarjoja? Mikä on sun sellanen sarja jota katsot yhä uudestaan ja uudestaan koska se on vain niin hyvä?

xoxo
Paula

5 X NETFLIX SARJAT

 photo netflix_zpsbanut0ao.jpg

Näitä suosikkeja on tullu nähtyä blogiessa. Koska välillä täytyy olla niin omaperäinen ajattelin kertoa teille omat 5 netflix suosikkiani. Mun mielestä sarjat kertoo paljon ihmisestä itsestään. Mikä tahansa teko tai tapa, kiinnostuksen kohde kertoo jotain. Ootko samaa mieltä?
Mennään nyt niihin suosikkeihin etten tässä rupee jaarittelee liikaa. Jaarittelen varmaan jo tarpeeksi noissa suosikeissa.

 photo netflixsarja2_zps6zwlphrt.jpg

En oo ite seurannu Miranda Sings:a Youtubessa. Tiedän vaan että hän on Colleen Ballingerin - nopeasti googletettua sain tietooni näyttelijän oikean nimen - luoma vähän niin kuin "sketsihahmo". Kun viime viikolla jouduin olemaan pari päivää sänkypotilaana niin halusin tappaa aikaa muutenkin kuin vain makoilemalla. Aloin siis selailemaan Netflix-alkuperäisohjelmia ja törmäsin tähän.

Sarjassa on vain 1 kausi, jossa on harmillisesti 8 jaksoa. Sarjassa kerrotaan Mirandan halusta olla kuuluisa Youtuben kautta ja siitä miten hän yrittää enonsa kanssa päästä muiden suosioon. Hauska ja hulvaton sekä kenties pikkuisen mieltä ärsyttävä Miranda pääsee tavoitteeseensa, mutta julkisuuteen pääseminen maksaa kovan hinnan.

Itse pidin sarjasta vaikkakin oli tosi harmi että jaksoja oli niin vähän. Sain sarjan ensimmäisen kauden katsottua yhdessä päivässä. Suosittelen tätä kuitenkin jokaiselle joka kaipaa pientä huumoria tavallisen arjen keskelle. Mitään ei tarvitse Mirandasta mun mielestä tietää, sillä perus sarjaksi tämän voi laskea. Haters Back Off! kuvaa hyvin sitä ettei kenenkään kuuluisi välittää siitä mitä muut ajattelee, mutta myös itsekkyys ei ole koskaan hyväksi.

 photo netflixsarja5_zps67pefemv.jpg

Tätä aloimme katsoa murun kanssa silloin kun se ilmestyi Netflixiin ja voin sanoa etten aluksi tahtonut katsoa tätä sillä tarinaan perustuva kirja ja elokuva joka tuli ennen sarjaa eivät kiinnostaneet mua tippaakaan. Elokuvaa katsoin kokonaiset viisi minuuttia ennen kuin lopetin. Muru sai mut katsomaan sarjaa hiukan pidempään ja jäin sitten koukkuun. Itse näyttelijätkin olivat kiinnostavempia kuin elokuvassa. Osasivat paremmin asiansa.

Ensimmäisessä kaudessa päähenkilö Clary yrittää löytää äitinsä, jonka on kidnapannut varjometsästäjien vihollinen Valentine. Itse pidin ykköskaudesta todella paljon, mutta seuraava kausi muuttui sitten hiukan tylsemmäksi. Kaikki ei ollut enää niin uutta ja ihmeellistä vaan kaikki päätökset tehtiin juuri niin kuin itse haluttiin. Eli rikottiin sääntöjä, joka sai mut ainakin haukottelemaan. Päätökset olivat nimittäin tosi ennalta arvattavissa. Toinen kausi oli hiukan pettymys, mutta kaikesta ei voi pitää.

Suosittelen tätä sarjaa jokaiselle joka pitää fantasiaseikkailuista. Sitä tämä on ainakin pullollaan. Vampyyrejä, ihmissusia, velhoja... Kaikenlaista riittää. Jos et oo nähny elokuvaa nii katso mieluummin tämä sarja. Omasta mielestäni tässä on paremmat näyttelijät niin taitojen kuin ulkonkönsäkin perusteella. Jos on nähny elokuvan muttei sarjaa niin ota kynä käteen listaa plussat sekä miinukset molemmista. Kummassa on parempi tarinan kulku, juonen käänteet. Ovatko hahmot samanlaisia.

 photo netflixsarja4_zpsrp2dy3sc.jpg

Ihmissudet ovat aina kiehtoneet mua ja ylipäätänsäkin susi eläimenä. Tätä sarjaa rupesin oikeastaan katsomaan jo ennen kuin se ilmestyi netflixiin. Oon nähny jo kaksi kautta, mutta rupesin katsomaan tätä uudelleen netflixin kautta, sillä näissä toisissa verioissa ei ollut tekstityksiä.

Sarja kertoo Elena nimisestä naisesta joka on ihmissusi ja kaikenlisäksi maailman ainoa naispuolinen sellainen. Kukaan nainen kun ei ole koskaan selvinnyt muodonmuutoksesta. He ovat kuolleet muutokseen tai puremaan. Naiset eivät voi edes syntyä ihmissusiksi. Sarjassa on romanttiikkaa ja pieni ripaus kauhua. Mikä voisi olla parempaa.

Suosittelen tätä sarjaa jokaiselle joka pitää ihmissusisarjoista tai on jollain tasolla kiinnostunut ihmissusista. Tämä antaa jälleen uuden selityksen niille, uuden tarinan ja niitä on aina kiva kuulla. Ensimmäinen kausi kertoo enemmän Elenasta ja hänen laumastaan kun taas toinen tuotantokausi kertoo sitten miten ihmissudet syntyivät. Pidän myös siitä että tässä sarjassa ihmissudet ovat oikeasti susia eivätkä mitään todella karvaisia ja isohampaisia ihmisiä kuten Teen Wofl -sarjassa. Vaikka onhan sekin katsomisen arvoinen.

 photo netflixsarja3_zpszvbcfn3m.jpg

Tätä sarjaa aloin katsomaan ihan tylsyyttäni, mutta ihastuin siihen. Melkein viikko sitten törmäsin tähän sarjaan ja oon jo ahminu ensimmäisen kauden. Ensin en tajunnut nimen merkitystä kunnes tajusin että tämähän perustuu noitavanoihin ja ihan oikeaan kaupunkiin joka sijaitsee Amerikassa.

Mua on aina kiehtonut noituus ja ennen kaikkea ennustaminen. Pidän myös tarinoista sekä sarjoista, jotka perustuvat johonkin oikeasti tapahtuneeseen. On hirveää ajatella että ihmiset on tehny tuollaisia asioita, mutta sellasta se oli silloin ja ihmiset oli vähän tyhmiä sekä liianki usein tosi julmia toisilleen. Ihan niin kuin sitä ei nykypäivänäkin tapahtuisi. Kaikki eivät vain opi.

Tarina on aika yksinkertainen. On päähenkilö Mary, joka on antanut sielunsa paholaiselle ja hänestä on tullut noita. Voimiensa avulla hän kostaa kaikille jotka hänelle tekivät pahaa ja valtaa Salem:n. Mukana on myös juonen käänteitä, pientä jännitystä sekä romantiikkaa ja ennen kaikkea kauhua. Suosittelen kurkkaamaan jos kauhu nappaa. Tästä sarjasta tuli itselleni hiukan mieleen American Horror Story -sarjan kolmas tuotantokausi Coven.

 photo netflixsarja1_zps9v0f36gy.jpg

Varoitus! VAROITUS! Oikein isolla huudan nyt täällä. Spartacus on aivan upea sarja, jonka muru mulle näytti, mutta tämä ei todellakaan ole lapsiystävällinen. Jos et pidä ollenkaan väkivallasta, verestä tai olosi tulee epämukavaksi seksikohtauksien aikana niin tämä sarja ei ole sinua varten. Näitä kohtauksia on nimittäin paljon. Itse kuitenkin ihastuin niin tähän sarjaan että se on mun lempisarja tällä hetkellä. Muru on liian hyvä ehdottamaan mulle kaikkea katottavaa.

Tarina perustuu ihan oikeaan ihmiseen ja tapahtumiin. Spartacus - ei hänen oikea nimensä ja mua ärsyttää kun ei sitä oikeaa ei koskaan kerrota - oli vapaa mies, mutta roomalaiset tekivät hänestä orjan. Tarkemmin sanottuna gladiaattorin. Hänen vaimoostaan tehtiin myös orja, mutta he joutuivat eri teille ja Spartacus yrittää epätoivoisesti löytää hänet. 

Ensimmäinen kausi kertoo Spartacuksen elämästä gladiaattorina Batiatuksen talossa sekä hänen yrityksestään löytää vaimonsa. Tiedoksi! Koska ykköskaudella Spartacuksta näytellyt näyttelijä kuoli valitettavasti syöpään - tosi harmi sillä hän oli komea ja hyvä näyttelijä - hänen tilalleen piti löytää uusi ja sen vuoksi kakkos kausi kertoo muiden hahmojen menneisyydestä. Itse hyppäsin tämän kauden yli suoraan kolmanteen kauteen jossa on uusi Spartacuksen näyttelijä - hiukan saman näköinen. Ei niin viirut silmät tai yhtä lihaksikas, mutta komea ja hyvä roolissaan. Tarkoitus on kyllä katsoa tämä kausi jossain vaiheessa. Kolmas kausi kertoo heidän paostaan herransa luota ja siitä miten he pelastavat muita orjia. Neljäs kausi taas kertoo orjasodasta.

Kaikki hahmot tässä ovat aivan uskomattomia. Ihastuin siihen miten Spartacus ja Crixus olivat ensin koko ajan nyrkit ojossa valmiina tappamaan toisensa ja kuinka sitten heidän välinsä lämpenivät niin että heistä tuli veljiä. Tässä ei käydä ainoastaan läpi Spartacuksen kärismystä vaimonsa menettämistä ja hänen yritystään löytää tämä sekä myöhemmin hänen ja muiden tahdosta päästä orjaleimasta, vaan myös muista hahmoista kerrotaan paljon. Suosittelen oikeasti katsomaan tämän, sillä aivan kaikki tässä sarjassa on tosi herkullista. Kyllä se on tosi raaka sarja eikä sukuelinten näyttämistä kainostella. Siihen tottuu nopeasti. Muutenkin jos juoni ja näyttelijöiden suhde hahmoon miellyttää niin ei pieni tai suuri veren vuodatus haittaa elämään. 

Mun ehdotus: Keksi jotain naposteltavaa. Ota kumppanisi tai kaveri viereen. Laita tämä pyörimään. Älä keskity terustukseen, vaan hahmojen persoonaan. Kritisoi. Mieti keneen heistä voit itse samaistua. Miksi he käyttäytyvät miten käyttäytyvät. 

Mikä on tällä hetkellä sun lempisarja? Mitä sarjaa suosittelisit ehdottomasti muille?

xoxo
Paula