LUUKKU 5 - Miten selviytyä joulusta toksisen perheenjäsenen kanssa

Joulu on aina ollut itselle hyvin tärkeä juhla, ja päivällä oli jopa rutiini, joka on pinttynyt muistiini. Yhteenkään lapsuuteni jouluun ei ole kiinnittynyt pahaa muistoa. Ei edes niiltä päiviltä, joina isäni sattui olemaan mukana joulunvietossa.

Olen iloinen siitä, että "huonoimmat jouluni" tuli vietettyä myöhemmällä iällä, sillä olen pystynyt puskemaan helpommin muiston niistä pois ja nämä eivät ole tahranneet joulua, vaikka neljä joulua jouduinkin viettämään hiukan myrkyllisen ihmisen kanssa.

Myrkyllisiä ihmisiä on kaikkialla. Muutama voi löytyä koulusta, samalta matematiikan tunnilta tai töistä, minkä vuoksi strategisesti pyrit heitä välttelemään. Meillä kaikilla on omat tapamme vältellä näitä ihmisiä, mutta mitä tapahtuu silloin kun nämä myrkylliset ihmiset kuuluvat perheeseen ja joudut istumaan samassa joulupöydässä heidän kanssaan eikä pois jättäminen ole vaihtoehto?

Joulun ollessa hyvin tärkeä juhla itselle on todella vaikeaa miellyttää sellaista ihmistä, jolle se on täysin muuta. Osa sinusta tahtoo rakastaa tätä henkilöä ja miellyttää häntä, mutta hänen tapansa kohdella sinua ei ole maailman ihanin. 

Tässä luukussa tahdon ehdottaa sinulle muutaman tavan toimia tällaisessa tilanteessa, jotta saat itsellesi joulurauhan - ja mahdollisesti rauhaa myös suhteeseenne.


5 TAPAA ESTÄÄ TOKSISIA PERHEENJÄSENIÄ PILAAMASTA JOULUASI

Älä lähde leikkiin mukaan.

Oli kyseessä isä, äiti, täti, eno, serkku, sisarus tai vaikka se oma kumppani, myrkyllisillä ihmisillä on usein toimintahäiriöinen ja mahdollisesti jopa hyvin hankala tapa kommunikoida. He eivät osaa tuoda omia ajatuksiaan julki - sinun tulisi osata lukea ajatukset ja tietää asioista etukäteen. Eivätkä he osaa tulkita sinua paitsi silloin, jos annat periksi tunteillesi.

Jos siis pystyt pysymään erossa sisälläsi nousevista tunteista, saatat onnistua viestimään hänelle niistä paremmin.

Tämän sijaan...


Kuuntele häntä ja vastaa rauhallisesti, kypsällä tavalla.

Pari syvää hengitystä voi auttaa ja tämä myös auttaa sinua ajattelemaan ennen kuin puhut. 

Harvemmin tämä muuttaa heidän käytöstään, mutta se ehkäisee ei toivottua konfliktia, joka todennäköisimmin on asia, jota he toivovat, jolloin sinua voidaan syyttää "joulun pilaamisesta".


Älä syyttele

Moni tämän tyylinen henkilö on usein hankala luonteeltaan, koska häneltä puuttuu empatiakykyä ja heillä on sen vuoksi huonot viestintätaidot.

Syyttely on usein sitä, mitä tämän tyyppiset henkilöt tahtovat. Siis, että heitä syytetään asioista, jotta he voivat heittäytyä uhriksi ja sanoa kuinka kaikki ovat aina heitä vastaan eikä kukaan koskaan ymmärrä heitä. 

Näin usein käy huolimatta siitä osoittaako heristävä sormi heidän suuntaansa vai ei, mutta tämä on vain huomion keräämistä itseensä.


Miltä sinusta tuntuu

Keskity siis sen sijaan siihen, miltä heidän käytöksensä saa sinut tuntemaan. Vältä sellaisia lausahduksia kuin "Et koskaan..." tai "Teet aina näin". Sen sijaan sano: "Minusta tuntuu _____, kun sinä _____." 

Katso, ottaako henkilö vastuun tai tunnistaako hän tunteesi ja ottaa ne huomioon. Jos sinua syytetään tai pilkataan, tiedät olevasi tekemisissä henkilön kanssa, joka ei ole juurikaan kiinnostunut hyvinvoinnistasi eikä osaa ottaa muiden tunteita huomioon.


Sinun ei tarvitse selitellä itseäsi

Yksi asia, minkä kanssa olen joutunut itse kamppailemaan viimeisten parin vuoden aikana on ollut tämä itseni selittely. 

Tekojen perusteleminen ei ole nimittäin tarpeen kaikissa tilanteissa. 

Kyllä saa olla pelkkä kyllä ja ei saa olla pelkkä ei. Kumpikaan ei tarvitse sen suurempaa perustelua.


❤️❤️❤️


Aseta itsellesi siis rajat äläkä tunne siitä syyllisyyttä. Jos tämä henkilö todella rakastaa sinua hän kyllä kunnioittaa rajojasi, vaikka ei olisikaan samaa mieltä kanssasi.

Myrkyllisen perheenjäsenten käsittelyn oppiminen vie aikaa ja voi olla myös todella vaikeaa. Varsinkin jos henkilö on hyvin läheistä sukua. Tiedän, että pystyt käsittelemään heitä kuitenkin armollisesti ja arvokkaasti.

Monet tekevät virheen luullessaan, että heti kun käyttävät terveellisiä strategioita tällaisten ihmisten "käsittelyyn", että se myrkyllisen persoonan omaava perheenjäsen oppisi ja "tervehtyisi". Tämä on kuitenkin asia, jota ei välttämättä koskaan tapahdu, joten älä myöskään odota sitä.

He eivät tule koskaan muuttumaan, mutta sinun ei tarvitse antaa heille tilaisuutta viedä sinulta yhtään enempää iloa jouluna. 

Toivon, että pääset viettämään rauhallista joulua. Kenen tahansa kanssa sen vietätkin ❤️




Lue myös;

Minkälaisia narsistit ovat jouluna?

Mistä tietää olevansa myrkyllisessä parisuhteessa? ... 8 merkkiä jotka paljastavat

Narsistinen sielunkumppani huijaus


Ei kommentteja

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset