9 tapaa miten juhlistaa juhannusta - olit sitten mökillä tai kaupungissa

Juhannus on muutakin kuin vain saunomisen, kaljoittelun ja rellestämisen juhla. Keskikesän juhlan aikaan juhlitaan vuoden pisintä päivää ja lyhyintä yötä. Silloin juhlitaan valoa ja kesäaikaa.

Turha varmaan selittää sen tarkemmin, mikä juhannus on ja miksi sitä juhlitaan, sillä moni varmasti jo tietää juhlan alkuperän tai ainakin sen. miten sitä nykyisin juhlitaan. Kaikille juhannus on myös erilainen eikä todellakaan ole oikeaa tai väärää tapaa juhlia sitä. 

Pari vuotta sitten kävimme hiukan läpi juhannuksen maagisuutta ja miten tätä keskikesänjuhlaa on oikein juhlittu. Tällä kertaa ajattelin, että pidetään ne ajatukset nykyhetkessä ja varsinkin juhlahumussa, joten tässä postauksessa jaan muutaman aktiviteetin, jotka voit toteuttaa juhannuksen aikaa taikojen lisäksi, jos tekemisen puutetta on tiedossa.

9 TAPAA MITEN JUHLISTAA JUHANNUSTA

Mene ulos

Käy luontokävelyllä ja nauti kaikista keskikesän merkeistä.

Helsingissä juhannusviikonloppu on mitä parhainta aikaa käydä pienellä kaupunkikävelyllä, sillä suurin osa kaupungin asukkaista on lähtenyt mökille tai muualle juhlaa juhlimaan. Juhannuksena kaupunki on siis kuin pieni aavekaupunki, ja näin kaupunkilaisena, joka on tottunut vilinään ja vilskeeseen on kyllä ihanaa päästä kävelemään Helsingin hiljaisia katuja muunakin kellon aikana kuin keskiyöllä.

2021 oli vuosi, jolloin pysyimme juhannuksen kaupungissa ja oli ihanaa kulkea katuja kaikessa rauhassa ja ihastella koko kaupunkia. Kävimme myös katsomassa silloin kokon sytyksen Kaivopuistossa. Oli ihanin kaupunkijuhannus!


Juhannus omalla parvekkeella

Ensimmäisenä kaikilla on aina mielessä mökkeily, kun puhutaan juhannuksesta, mutta tämähän on suomalainen perinne mennä aina juhlaviikonloppuna mökille "rentoutumaan".

Unohtumaton ja viihtyisä juhannus ei edellytä kuitenkaan järvimaisemaa. Kaupunkijuhannuksen voi kruunata upealla parvekkeen koristelulla. Voit yrittää luoda mökkitunnelmaa puutarhakalusteilla ja vehreillä kesäkasveilla.


Korista koti kukilla ja koivunoksilla

Kukat ovat puhjenneet kukkaan niin pensaissa kuin puutarhoissa, pelloilla ja metsissä; mene ulos ja poimi tuodaksesi muutaman kotiin tai tehdäksesi kukkakruunun. Suosi niin luonnonkukkia kuin auringonkukkia.

Vanha suomalainen tapa on koristella koti koivunoksilla, jotka suomalaiset ovat aina liittäneet kesään ja rakennukset usein koristeltiin luonnon vihreydellä niin sisältä kuin ulkoakin. Unohtamatta saunassa nautittavaa vihtomista tuoreella koivuvastalla.

Koivunoksat liittyvät niin karjaonneen kuin myös hedelmällisyyteen ja kuolemaan.

Korista siis kotisi kukin ja koivunoksin vanhoja suomalaisia perinteitä kunnioittaen.


Väkerrä kukkaseppele

Kukkaseppele on sellainen, joka näkyy usein juhannuksen aikaan sosiaalisessa mediassa. Kun olin lapsi oli meilläkin perinteenä sellaisia väkerrellä. Mummi opetti minut tekemään seppeleen ja kauan osasin niitä tehdäkin - voikukka seppele oli itsellä se lemppari - mutta taito hiukan katosi tuossa vuosien varrella.

Jos sinua ei kiinnosta tehdä juhannustaikaa houkutellaksesi mahdollista kumppania elämään on kukkaseppele silti oiva koriste niin omaan päähän kuin mökkiterassille ja siitä saa hauskan juhla-aktiviteetin kaveriporukan kesken! 

Kotilieden sivuilta löytyy helppo ohjeistus, kuinka luoda oma seppele.


Sytytä kynttilöitä

Kynttilät voivat tuntua hiukan pimeiden aikojen välttämättömyyksiltä, mutta jos sinulla ei ole mahdollisuutta tai jaksamista käydä katsomassa kokon sytystä täytä kotisi tai puutarhasi kynttilöillä. 

Tuli on nimittäin hyvin tärkeä osa keskikesän juhlaa - tästä lisää alempana.


Valvo auringonlaskuun asti

Pysy hereillä ja katso auringon laskeutumista vuoden pisimpänä päivänä. 

Hengitä syvään auringon energiaa ja jos tahdot voit kokeilla vaikka pientä meditointi- ja/tai joogahetkeä.


Tuli osaksi juhlaa

Kokot sytytetään vuosittain juhlistamaan kesän pisintä päivää. Sytytä pienempi tai suurempi tuli, jonka ympärillä voit juhlistaa tätä kesän suurinta juhlaa.

Suomalainen juhannuskokkoperinne on osa yleiseurooppalaista maanviljelyskulttuuria, jonka parissa on ollut tapana polttaa tulia juhlien aikana. Kokkoja on poltettu muinakin juhlapyhinä, kuten pääsiäisenä, helluntaina, vappuna ja kekrinä, mutta näistä elinvoimaisin ja laajimmalle levinnyt perinne Suomessa on ollut juhannuskokko.

Tuli on koettu puhdistavaksi ja voimalliseksi elementiksi. Palamistavasta on ennustettu naimaonnea ja polton on katsottu edistävän hedelmällisyyttä sekä torjuvan pahaa. Jo pelkästään nämä syyt ovat hyvät juhlia juhannusta tulen ympärillä, mutta lämpö myös yhdistää eikä mikään ole lumoavampaa kuin katsoa liekkien tanssia.

Suosittelen seuraamaan metsäpalovaroituksia, jotta tiedät oman alueesi juhannuskokko tilanteesta, sillä usein varoituksen vuoksi kokkoja ei sytytetä tai niitä ei ainakaan montaa ole. Itse suosittelen lämpimästi postauksen alussa mainitsemaani Kaivopuiston juhannuskokkoa, mutta Seurasaari on myös oivapaikka kokon ihailulle.


LYHYESTI JUHANNUSTAIOISTA

Juhannustaiat keskittyvät usein rakkauteen, mutta jos pariutuminen ei kiinnosta, voit keskittyä esimerkiksi huonon onnen välttämiseen. 

Kerää yrttejä, kristalleja ja muita asioita, jotka liittyvät eloisuuteen ja elämään ja luo näistä itsellesi energiapussi. 

Hyviä kristalleja sekä kiviä, joita harkita;

  • KARNEOLI - tulinen karneoli tuo elämään vireyttä, elinvoimaa, intohimoa, rohkeutta ja motivaatiota.
  • SITRIINI - auttaa valitsemaan optimistisen näkökulman asioihin ja näkemään uusia mahdollisuuksia. Houkuttelee rahaa ja menestystä, levittäen ympärilleen runsautta, iloa, onnea ja rakkautta.
  • JADE - unikivi, joka auttaa tunteiden vapauttamista unien kautta. Jade pitää huolta omastatunnosta ja auttaa ihmistä itsenäisyyteen.
  • PERIDOT - symboloi voimaa.
  • TIIKERINSILMÄ - edistää voimakkaasti harmoniaa ja tasapainoa sekä karkottaa estoja, pelkoja ja itsekriittisyyttä. Auttaa ottamaan toiminnan askelia ja pysymään positiivisena, sekä antaa rohkeutta ja itseluottamusta tiukoissakin tilanteissa.
  • SMARAGDI / EMERALD - onnistuneen rakkauden kivi. Se tuo uskollisuutta ja tarjoaa kotimaista autuutta. Se lisää ehdotonta rakkautta, ykseyttä ja edistää ystävyyttä. Pitää kumppanuudet tasapainossa ja voi ilmoittaa uskottomuudesta.
Hyviä kukkia sekä yrttejä, joita harkita;
  • KAMOMILLA- tunnetaan puhdistavana ja suojaavana yrttinä, ja sitä voidaan käyttää suitsukkeissa nukkumiseen ja meditaatioon.
  • KANELI - täydellinen suojaloitsuihin, puhdistamaan ilmaa ja omaa energiaa.
  • PÄIVÄNKAKKARA - ihmiset käyttävät päivänkakkaraa parantamiseen, hedelmällisyyteen, iloon ja uuden vauvan siunaukseen.
  • RUUSU - ruusut ovat olleet suosittu romanssin symboli iät ja ajat, mutta ruusun terälehtien maaginen merkitys ulottuu paljon syvemmälle. Maagisia ominaisuuksia ovat myös parantaminen, rauha ja harmonian tuonti, henkinen kasvu, onni sekä kauneus.
  • AURINGONKUKKA - monissa kansanperinteissä auringonkukkia pidetään onnen symboleina. Niiden istuttaminen kotiin ja puutarhaan tuo onnea, ja sanotaan myös, että jos valitset auringonkukan auringonlaskun aikaan ja puet sen päällesi tuo se silloin sinulle onnea seuraavana päivänä. Auringonkukat yhdistetään usein myös totuuteen, uskollisuuteen ja rehellisyyteen.
  • ROSMARIINI - maagisessa käytössä rosmariinia kannattaa polttaa vapauttaaksesi kotisi negatiivisesta energiasta tai suitsukkeena meditoinnin aikana. Nipullisen voi myös ripustaa etuovelle, jotta haitalliset ihmiset eivät pääse sisään. Loitsutyössä rosmariinia voidaan käyttää muiden yrttien, kuten suitsukkeen, korvikkeena. Rosmariini yhdistetään usein rehellisyyteen ja hedelmällisyyteen.
  • SIANKÄRSÄMÖ - tunnetaan suojaavana ja parantavana kasvina. Siankärsämö suojelee käyttäjäänsä, ja kädessä pidettynä se poistaa pelkoa ja tuo rohkeutta.
  • LAVENTELI - se maagisin yrtti! Laventelia voi käyttää stressiin, ahdistukseen, uupumukseen, ärtyneisyyteen, päänsärkyyn, migreeniin, unettomuuteen, masennukseen, ruoansulatukseen, ilmavaivoihin, ärtyneeseen vatsaan, maksa- ja sappirakko ongelmiin, hermostuneisuuteen, palauttamaan ruokahalua, helpottamaan vilustumisen oireita, hyperaktiivisuuteen, hengityksen raikastamiseen ja moneen muuhun.

LYHYESTI JUHANNUSRUUASTA

Perinteikkäät juhannusruuat ovat yleensä suomalaisessa perinteessä karjaan liittyviä ja monesti myös valmistettu maidosta. Hyvä esimerkki on kaikki juustot.

Muita suosittuja juhannusruokia ovat epäilemättä uudet perunat ja kaikki mahdollinen grillattava.

Makean himoon suosittelen lämpimästi hunajakakkuja ja/tai sitrruunaleivoksia. Monissa eurooppalaisissa ja pohjoisafrikkalaisissa kulttuureissa hunajaa pidettiin jumalien lahjana, minkä vuoksi tämä makea herkku on mitä täydellisin keskikesän juhlaan. Hunajakakun voi tarjoilla tuoreiden hedelmien, marjojen ja maidon kanssa.


☀️☀️☀️


Meluaminen ja juopuminen ovat sellainen juhannuksen vieton perinne, jonka on aikaisemmin uskottu tuovan onnea ja jopa karkottavan pahoja henkiä. Eräs uskomus kertoo, että mitä enemmän juhannuksena juopoteltiin, sitä parempi tuli tulevasta sadosta. 

Vaikka tämä onnen tuonti pätisikin niin en silti suosittele tätä, pysykää turvassa ja pitäkää huolta itsestänne kuin myös muistakin.





Lue myös;

Valon ja keskikesänjuhla

Kesäisiä treffi-ideoita x19

Pidä hiukset terveenä kesällä

Ei kommentteja

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset