loma
10 X SYYSLOMAN AIKANA AION
Kenellä muulla on nyt alkanut syysloma? Mulla alkoi oikeastaan jo viime viikon torstaina ja oli kyllä ihanaa kun pääsi hiukan aikaisemmin loman viettoon. Vielä ihanampaa on kuitenkin se että tämä syysloma on viikon mittainen! Itse olen tottunut siihen että syysloma on kahden päivän mittainen eikä viikon. Nyt kun lomapäiviä on enemmän kuin yleensä niin päätin että en aio löhöillä tätä lomaa kotosalla. Paitsi no tietysti nuo pari ensimmäistä päivää, jotka tosin eivät olleet virallisia syysloma päiviä.

Syysloman aikana aion...
...nähdä kavereita. Nyt kavereiden kanssa on puhuttu näkemisistä, mutta niihin sisältyy aina alkoholi. Tahdon sopia sellaisen tapaamisen johon se ei sisälly, vaikka ymmärrän kyllä todella hyvin kavereideni työkiireet ja syyt nollaamiseen.
...käydä asukuvailemassa. Tahtoisin paljonkin asukuvailla, mutta kaverit ovat töissä ja Rille ei oikein suostu kuvailemaan. Pihalle en ole jaksanut raahautua, mutta nyt yritän muistaa kantaa kameraa mukana, jotta ne kuvat tulisi otettua.

...kokeilla uutta reseptiä. Tahdon kokeilla jotain uutta. Ehkä mieluummin ruuan kohdalla kuin herkkujen. Herkkuja yritän vähentää.
...vierailla isäpuoleni luona Lohjalla. Päivä on jo sovittu ja Rille sekä pikkuveljeni lähtevät mukaan. Rille ei ole vielä isäpuoltani tavannutkaan, joten vierailusta tulee jännä. Muutakin on sovittu jo tapaamiselle, mutta siitä kuulette lisää myöhemmin tällä viikolla.

...aloittaa uuden kirjan. Jo jonkin aikaa olen yrittänyt saada itseni lukemaan kirjoja. Feeniksin kilta on minulla vieläkin kesken, mutta siinä on se ongelma että olen jo lukenut kyseisen kirja sarjan kokonaan. Koulun kirjastosta löysin mielen kiintoisen Erica Spindler:n teoksen nimeltä "Pelinjohtaja". Tämä kirja on trilleri, joka ei kuulu siihen genreen mitä yleensä luen. Tämä kuitenkin kuulosti todella mielenkiintoiselta enkä voinut olla nappaamatta sitä mukaani.
...nukkua pitkään. Sanoin etten aio löhötä sohvalla, mutta se ei estä minua kuitenkaan saamasta kauneusuniani.

...harjoitella aamupaloja. Olen huono syömään aamupalaa. Olen aina ollut. Pistän aina valmistautumisen syömisen edelle aamuisin, mutta tässä loman aikana voisi kokeilla erilaisia aamupaloja ja siten sitten katsoa mitkä sopisivat normi aamuihini koulupäivinä.
...kuvata videoita. Valokuvaamisen lisäksi täytyyhän sitä myös muutama videokin väkertää. Ainakin kaksi vlogia olen jo suunnitellut ja varmaankin jo tästä postauksesta osaatte arvata mitkä päivät ovat kyseessä.
...viedä turhat vaatteet kierrätettäväksi. Olen jo siivonnut vaatekaappini turhista vaatteista, mutta vielä en ole saanut aikaiseksi viedä niitä minnekään. Kirpparille en vie myytäväksi, sillä pöydästä en jaksa ruveta maksamaan. Eivätkä kaikki päädy kuitenkaan uudelle omistajalle jos laitan ne myyntiin toriin tai facebook kirppikselle. Tuossa lähellä on UFF:n kierrätyspiste jonne tuo pieni ikeakassillinen vaatteita pitäisi viedä.
...käydä katsomassa Schwarzkopf Professional Show:n. Schwarzkopf järjestää I Love Me -messuilla hiusnäytöksen meille alan opiskelijoille sekä opettajille. Itse messuille en ole lippua ostanut - muutamaan arvontaan kyllä osallistunut eli katsotaan tärppääkö - mutta on ihana päästä silti edes näinkin pienellä jutulla mukaan. Vaikka tämä näytös ei ole mikään pieni juttu.

Mitä suunnitelmia sinulla on syyslomalle?
xoxo
Paula
MITÄ TEIN HIIHTOLOMALLA
Hiihtolomat on ollu mulle aikalailla sellasia et oon tehny jotakin. Yläaste aikoina hiihtolomat tarkotti mulle töitä kirkolla. Olin silloin isosena. Jokaiselle päivälle oli keksitty erilaista puuhaa ja isosten tarkotus oli olla seurana 7-10 vuotialle lapsille, joille tämä hiihtoloma jutut oli tarkoitettu. Viimeset pari vuotta hiihtoloma on ollu mulle vaa kotona rentoutumista. Se ei kuitenkaan tarkoita ettenkö olisi tehnyt mitään. Ajattelin tulla nyt siis kertomaan et minkälainen mun tän vuotinen hiihtoloma oli.
♥ Nukuin pitkään aamuisin.
♥ Kävimme murun kanssa äitini luona kahvilla.
♥ Kävin pyörähtämässä ikkunaostoksilla Myyrmannissa.
♥ Jatkoin tekeillä olevan tarinani kirjoittamista.
♥ Ikävöin järkkärin omistajana olemista.
♥ Kuvasin pitkästä aikaa videon storytime postausta varten.
♥ Ihailin aurinkoisia päiviä ja kauhistelin lumisadetta joka viikonlopun lähestyessä ilmestyi.
♥ Iltaisin vietin aikani "Drop Dead Diva" -sarjan parissa.
♥ Listasin ylös reseptejä joita tahdon maaliskuussa kokeilla.
Mitäs sä teit hiihtolomalla?
xoxo
Paula