LUONNOLLISEEN KAUNEUTEESI | NOAH

*toteutettu yhteistyössä I Make Your Hair Day verkkokaupan kanssa.

Pitkästä aikaa tuote arvostelua ja hiustuotteista höpöttelemistä. Tämän tekemistä olen oikeasti odotellut kuin kuuta nousevaa viime syksystä lähtien, kun pääsin ensimmäisen kerran hipaisemaan näitä tuotteita työssäoppimisaikana. Tuotteet tulivat tammikuun loppu puolella työpaikalle ja ovat ihastuttaneet niin minut kuin melkeinpä kaikki, jotka niitä ovat testanneet. Jo pelkkä ulkonäkö on veinyt monen sydämen.

PIENESTI NOAH:STA ...
Kyseessä on siis tuotesarja, joka on italialainen tuotesarja ja jota Mikko Helin (Kampaamo Pesulan ja verkkokauppa I Make Your Hair Dayn omistaja) alkoi maahantuomaan tänä vuonna. Tuotteet ovat siis vielä aivan tuore juttu Suomessa, ensimmäinen erä jo melkeinpä kokonaan viety käsistä ja näitä saa vain ja ainoastaan, joko Mikon pyörittämästä verkkokaupasta tai itse liikkeestä. Tällä tuotesarjalla on vain yksi sana, joka voisi sitä kuvata; luonto.

Jokainen NOAH -tuote on kehitetty käyttäen kasvipohjaisia raaka-aineita ja ne sisältävät puhtaita eteerisiä öljyjä. Mitä tuotteet puolestaan eivät sisällä ovat parabeenit, parafiinit, mineraaliöljyt, dietanoliamiinit (DEA) ja natriumlauryylisulfaatit (SLS).

NOAH:lla arvostetaan yksinkertaisuutta ja se näkyy heidän pakkauksissaan, joka minusta on vain ihanan puhdas. Vaikkakin hyvin minimaalinen niin silti nämä tuotteet jaksavat pistää silmään paremmin kuin hyvin. NOAH:lle tärkeää on olennaisen asettaminen etusijalle, joka saa heidät tuottamaan korkealaatuisia sekä ammattitasoisia tuotteita suuremmallekin käyttäjäkunnalle kohtuulliseen hintaan.

Huomion he ovat kuitenkin kiinnittäneet kunkin tuotteen erilaisiin ominaisuuksiin sekä niiden kehitykseen, joka yritetään muuttaa aina vain luonnollisempaan suuntaan.

NOAH ei ole millään tasolla luomusarja, mutta osa sen ainesosista on saanut luomumerkinnän ja heiltä löytyy jopa kaksi täysin vegaanista sarjaa YAL ja LEAVES. Kaikista tuotteista saat lisätietoa tästä.

KOTONA TESTISSÄ OLLEET
ELVYTTÄVÄ SHAMPOO ARGANÖLJYLLÄ
Erittäin kuiville, rasittuneille ja käsitellyille hiuksille. Sisältämiensä pinta-aktiivisten kasvipohjaisten aineiden ansiosta shampoo puhdistaa päänahan ja hiukset hellävaraisesti. Tuotteen sisältämä arganöljy ja kasviaineet ehkäisevät hiusten kuivumista, haurastumista, kiillottomuutta sekä elastisuuden puutetta. // Tämä oli oikeastaan sellainen tuote, jonka nappasin vahingossa hyllyltä, sillä halusin ottaa Rillelle testattavaksi hilseshampoon. Sellainenkin kun tästä sarjasta löytyy, mutta se ei ole tämä kyseinen shampoo. Hyvä valinta se kuitenkin oli, sillä meillä molemmilla on kemiallisesti käsitellyt hiukset ja kuten shampoon nimikin sanoo tämä on elvyttävä. Koska Rillellä on hilseilevä päänahka hän ei voi tätä jatkuvasti käyttää, sillä helseilyä se ei estä ja päänahka alkaa kutisemaan. Tämä korjaa hyvin hiusta, tekee niistä pehmeät, mutta jos kärsit juuri vaikka hilseilevästä päänahasta en suosittele tätä jokaisena pesuna käytettäväksi.
Tästä tutustumaan tuotteeseen paremmin!

HIUSVÄRIÄ SÄÄSTÄVÄ SHAMPOO RIISIFITOKERATIINILLA
Shampoo värjätyille, sävytetyille, raidoitetuille tai muuten kemiallisesti käsitellyille hiuksille. Tuote on kehitetty hoitamaan värjättyjä hiuksia ja pidentämään värin kestoa sekä intensiivisyyttä. Erikoistuote, joka suojaa ja kosteuttaa hiuksia kemiallisen käsittelyn jälkeen. Uudistaa ja korjaa vaurioituneita hiuksia luomalla luonnollisesti suojaavan kalvon, joka antaa hiuksillesi tuuheutta, pehmeyttä, joustavuutta ja kiiltoa. // Onko ihme, että toiseksi testattavaksi nappasin värjätyille hiuksille tarkoitetun tuotteen? Pohdiskelimme kollegoiden kanssa; "Eikös tätä voisi vain tuputtaa kaikille, kun suurin osa asiakkaista värjäyttää hiuksia?" Tämä tuote on parempi ennemmänkin niille joilla on esim. punainen väri, joka kaipaa ylläpitoa. Sellaiselle hiukselle tämä on täydellinen, joka ilman huolehtimista, haalistuisi parin pesun jälkeen. Tämäkin tuo pehmeyttä hiukseen ja omani kyllä muuttuvat tuuheaksi pehkoksi ilman hoitoainetta. Eroja? Tuoksu on täysin erilainen! Näissä on hiukan samanlaisuuksia, mutta eron huomaa kun colore shampoo on hiukan makeampi. Molemmat ovat kuitenkin ihanan raikkaita. Ennen tämän hankkimista suosittelisin ensin käymään läpi muut shampoo jos ne vastaisivat hiusten tarpeita tai siis päänahan. Shampoo kun on enemmän päänahalle ja sitten hoitoaine hiukselle.
Tästä tutustumaan tuotteeseen paremmin!

KAIKISTA SHAMPOISTA YLEISESTI
Halusin lisätä tähän pienen pätkän kommentoiden jokaista sarjan shampoota. Nämä ovat sellaisia, jotka jättävät hiukset pesun jälkeen hiukan takkuuntuviksi, joka merkitsee sitä että hoitoaineen käyttö olisi must! Tämä ei ole kuitenkaan minusta mikään myyntikikka, vaan oikeasti hiusta ajateltu juttu. Kun hius jää sellaiseen ns. kitkattomaan tilaan hoitoaine imeytyy hiukseen paremmin ja lopputuloksena on pehmeämmät hiukset.
En muuten testaillut hoitoaineita kotona, sillä niitä on vain 4 kappaletta ja muut ehtivät ensin varaamaan ne testattavaksi. Kukaan ei sanonut ettenkö saisi ottaa kotiin testiin, mutta ensimmäisellä erällä niitä tuotteita ei ollut kovinkaan montaa. Oma suosikkini töissä on kuitenkin kehkeytynyt ja se on Balsamo - kosteuttava hoitoaine. Tämän tuoksu on taivaallinen.

MUOTOILUSUOSIKIT TÖISTÄ
HIUSSEERUMI KUIVILLE JA HAURAILLE HIUKSILLE
Hiusten rakennetta uudistava seerumi, joka sisältää luonnollisia mineraaliuutteita. Uudistaa hiuksia, mutta ei jätä niitä veltoiksi. Kosteuttaa ja antaa keveyttä. Tuo hiusten värisävyt esiin ja selvittää latvat. Sopii kaikille hiustyypeille, jopa kaikkein hauraimmille, kuivimmille ja rasittuneimmille. Ehkäisee hiusten haaroittumista. // Kun sarja ilmestyin kysyin heti ensimmäisenä, mikä tuote vastaisi KEVIN.MURPHY sarjan YOUNG.AGAIN öljyä ja se oli tämä pikkuinen pipettipullo. Olen käyttänyt tätä töissäkin hullun lailla melkeinpä jokaisen asiakkaan kohdalla viimeistelyssä. Ihan sen vuoksi, että suurimmalla osalla on ollut karheahko tukka ja tahdon pehmeän lopputuloksen. Levitys pyyhekuivaan hiukseen föönauksen alle. BAM! Muuta ei tarvita ja lopputulos on pehmät, silotellut kutrit. Suosittelen eniten föönauksen alle, sillä lämpö aktivoi tuotteen paremmin ja lopputulos on halutumpi. Ainoa huonopuoli on pikkuinen tahma käsissä, mikä seerumista jää, mutta sen voi aina pyyhkiä pois.
Tästä tutustumaan paremmin tuotteeseen!

LÄMPÖSUOJASUIHKE PROVITAMIINI B5:LLÄ
Hiusten suoristuksen esikäsittelyyn. Provitamiini B5 ja riisiproteiinisuihke, jota käytetään ennen suoristusraudan, hiustenkuivaajan tai diffuusen käyttöä. Suojaa hiuksia lämpövaurioilta. Kasveista johdetut ainesosat kosteuttavat ja ravitsevat hiuksia. // Koulussa on opetettu, että lämpösuojaa täytyy käyttää ja olen hiukan hampaitani kiristellyt, kun pelkkää lämpösuojaa ei liikkeessä ole ollut. Tätä on siis tullut ruiskittua aina ennen föönausta nyt viimeisen kuukauden ajan. Toisin kuin monessa muussa NOAH:n muotoilutuotteessa tässä ei ole niin voimakasta tuoksua. Tämäkin tuote yksinään kosteuttaa kyllä hiuksia ja tuo pehmoisen lopputuloksen, mutta kyllä sitä karheutta hiukan sekaan jää. Tämän vuoksi itse suihkutuksen jälkeen harjaan hiukset kauttaaltaan, jotta tuote pääsee kaikkialle.
Tästä tutustumaan tuotteeseen paremmin!

---

Jokainen näistä tuotteista on aivan omaa luokkaansa ja jo valmiiksi hyvin halvasta hinnasta huolimatta tuotteet on mahdollista saada vielä -20% halvemmalla! Muista vain käyttää kassalla ostosi yhteydessä koodi NOAH20.

Käy ihmeessä myös kurkkaamassa instgramissa @noahsuomi, jossa päivitellään tuotteista sekä I Make Your Hair Day:n Facebooksivut, jonne päivitellään kaikkia verkkokaupan tapahtumista. Viikonloppuna olemme mukana ihanilla hiusmessuilla Silja Linella, joten sieltä on ainakin tulossa paljon materiaalia.

---

LOPPUSANAT SARJASTA
Nämä ovat olleet hyvinkin iloinen yllätys, sillä yksinkertaisesta pakkauksen vuoksi ei ajattelisi ensimmäisenä tuotteiden sisältävän näin paljon asioita ja olevan hyvinkin tehokkaita. Moni tuote on saanut jopa työkaverien leuat loksahtamaan auki (muotovaahto, ihan superi) ja se on oikeastaan vain hyvä juttu. Ainakin näin on sanottu. Kun alalla on ollut monta vuotta niin harvoin sitä jaksaa yllättyä hyvin positiivisesti. Jokaisella tuoteellakin on oma tuoksunsa, toisilla voimakkaampi kuin toisilla, mutta hiukan haju herkkänä eivät nämä ole kuitenkaan liian pistäviä. Suosittelen oikeasti selailemaan tuotteet läpi ja testaamaan, sillä tässä on täydellisyys pikkuisessa paketissa. Saahan toki shampoot ja hoitoaineet ostettua myös 1 litran töniköissäkin, mitä harvoin ei tapahdu.


      Miltä tuotteet sinusta vaikuttavat?






Muista käydä seuraamassa blogia Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa (@paulinetheblog), jottet jää paitsi blogini tapahtumista!

3 kommenttia:

  1. Upeita kuvia 😍 Toi hiusseerumi erityisesti pisti kiinnostamaan, pakko tutustua näihin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos :3
    Suosittelen testaamaan!

    VastaaPoista
  3. Ihanat tuotekuvat, nyt on niin suuret varastot kaikkea ettei kyllä pysty vaan ostamaan mitään lisää. Ehdottomasti orgaanisia/luontoa ajatellen hoitoaineita ja shampoita haluaisin käyttää jatkossa enemmän.

    VastaaPoista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset