VIIKONLOPPUNI

Pitkästä aikaa muutamaan viikkoon itselläni oli lauantai myöskin vapaana tai tarkemmin sanottuna minulla oli kaksi peräkkäistä vapaapäivää. Ihaninta tässä "pidennetyssä viikonlopussa" oli se etten viettänyt sitä vain kotona sohvan pohjalla. Kyllä perjantaina haettiin kotipizzasta syötävää ja katsottiin kaksi elokuvaa, mutta muuten oltiin aika lailla ulkosalla.

Lauantaina vietettiin Rillen kanssa ensimmäinen treffipäivämme ja käytiin hohtominigolfaamassa sekä syömässä Citycentterissä yhdessä italialaisessa ravintolassa. Rille söi oman annoksensa hetkessä ja minä taas täytyin muutamasta haarukallisesta. Onneksi pystyin ottamaan oman ruokani mukaan. Käytiin myös ostamassa Rillelle uudet kengät ja myöhemmin sitten näinkin ystävääni kahvin ääressä. Illalla suunnattiin hänen kanssaan katsomaan toisen ystävämme uutta karvaista perheen jäsentä. Ostettiin karvapallolle pari lelua, joilla hän leikki innoissaan. Itselleni jäi käsiin hyvät muistot pikkuisen hampaista, mutta ei tuolle suloisuudelle voinut oikein vihainen kauaa olla.

Sunnuntaina sitten nukuttiin Rillen kanssa pitkään ja jaksettiin raahautua uudemman kerran Helsinkiin, sillä olin päättänyt ostavani itselleni uuden kameran. Olen puhunut ja miettinyt sitä todella pitkään enkä enää jaksanut odotella "sopivaa hetkeä". Mikä olisi parempi hetki kuin nyt ostaa kamera. Päädyin ihan perus Canon EOS 4000d malliin ja olen oikeastaan tyytyväinen. Kameran asetukset ovat perus, kuvan laatu hyvä ja mahdollisuudet objektiivien kanssa ovat minulle rajattomat.

Yleensä rentoutumiseeni kuuluu vain kotona oleskelua, youtuben tai netflixin katselua ja pelailua, mutta nyt oli kyllä todella virkistävää tehdä jotakin. Näitä peräkkäisiä vapaapäiviä tahdon kyllä enemmän itselleni. Ei silloin saa mitään aikaiseksi tai edes levättyä kunnolla jos vapaapäivät eivät ole peräkkäin.

Miten sinun viikonloppusi meni?

2 kommenttia:

  1. Voi että miten ihana koiruli! ♥ Kuulostipa kivalta sun viikonloppusi! Hohtominigolffausta olis kiva päästä kokeilemaan näin kymmenen vuoden jälkeen. :D Mun viikonloppu meni lähinnä rentoutuessa ennen koulun alkua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä niin suloinen, että teki mieli ryövätä xD koirakuume kasvo kivasti vierailun jälkeen

      Poista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset