SYYSKUU

IMG_1951

Viime kuukauden suosikit postauksesta on jo jonkin aikaa, mutta en silti tätä postausta koonnut kasaan, koska joku postaus pitäisi vain tehdä. Syyskuulta sattui nyt kertymään muutama suosikki ja tahdon tässä postauksessa jakaa ne kanssasi.

TYYLI
IHMG7503
musta vyö.
Aivan syyskuun alussa kerroin, mitä kaikkia tyyliin liittyviä asioita tahdon tässä syksyn aikana hankkia ja melkeinpä heti kun olin ystäväni kanssa keskustassa kävin itselleni mustan vyön ostamassa. Valittelin omaa ruman beigeä vyötäni ja kerroin tahtovani mustan ja ystäväni siihen virnistäen; "Mulla on" ja näytti vyötään. Olen oikeasti käyttänyt sitä aika lailla non stoppina kaikkien farkkujeni kanssa, vaikka en olisi sitä tarvinnutkaan. Se tekee housuista siistimmän näköiset.

CLUN6038
musta takki.
Odottelin näitä kylmempiä päiviä innolla, sillä halusin päästä vain käyttämään tätä relovesta ostamaani takkia. Kelit eivät olleet edes vielä niin kylmät, että tämä ihana untuvatakki olisi ollut tarpeelline, mutta se on vain omaan silmääni niin kaunis ja tyylikäs, etten malttanut odottaa. Just look at it! 


SISUSTUSELEMENTIT
YJFS5298
uusi kasvi.
Päädyin ostamaan kukkaruukun Monkista vain koska siinä oli ihana kuvio. En tiennyt vielä, mitä sillä tekisin, mutta kotiin suunnatessani kävelin kampissa Kaivo kukka nimisen liikkeen ohitse. Sen edessä oli monen monta kasvia, mutta tämä pikkuinen osui silmääni. Ihastelin nimeä "hopealehti" ja tämä pienin kaikista oli vain pakko ottaa mukaani. Ihastuin kasviin niin, että tuijottelin sitä koko bussimatkan kotiin mennessäni ja nimesin hänet Gin Yasaiksi. Suora käännös japanista tarkoittaa hopea kasvia. 

JSMA4778
iittalan kahvimukit.
Kun työssäoppimiseni Kampaamo Pesulassa loppui syyskuun alussa Mikko antoi ihanasti minun ottaa muutaman ylimääräisen iittalan mukin mukaan liikkeeltä. Olen kahvikuppien hamstraaja, mutta en voinut sanoa ei. Minulla ei ole iittalan kuppeja ja tiedän etten tule niitä ostamaan kalliin hintansa vuoksi ainakaan vielä viiteen vuoteen omilla rahoillani. Näistä mukeista on nyt tullut juotua kahvia ja ihana saada iso määrä tuota ruskeaa nektaria.

JUOMA
EQLJ3570
novelle plus - mango & guava.
Kun huomasin juovani koko ajan kahvi tajusin päänsärkyjen tulevan helpommin kofeiinin puuttesta ja koska en juonut tarpeeksi vettä oli minulla heikko olo. Yhdellä alepareissulla matkalla kampaamoon nappasin tämän juoman mukaani. Kyllä ainoastaan koska kyljessä luki "vireyteen". En tiedä auttaako juoma oikeasti vai onko tämä sellainen "aivoni huijaavat" temppu, mutta tuo juoma toimii. Se auttaa minut pysymään hereillä, enkä tunne heikkoa oloa kuin kuivuisin sekä se maistuu todella hyvältä. Mango on kyllä aina ollut yksi lemppari hedelmistäni.


SARJAT
meteor
meteor garden.
Sarjassa seurataan aivan tavallisen tytön, Dong Shancain elämää, joka on juuri hyväksytty Kiinan arvostetuimpaan yliopistoon. Ei niin mukavien sattumusten kautta hän tutustuu F4 nimiseen poikaryhmään ja yksi ryhmän jäsenistä ottaa hänet silmätikukseen. Ensin pari vihaa toisiaan, mutta sitten heidän välilleen alkaa syntymään syvempiä tunteita. Voiko tavallinen köyhän perheen tyttö ja Kiinan rikkaimman perheen hemmoteltu poika tulla edes toimeen? // Halusin alkaa katsoa jotain täysin uutta ja törmäsin tähän sarjaan netflixiä selaillessani. Ajattelin tämän olevan hauska ja niinhän se onkin. Aivan kuin katsoisi animea, mutta se ei ole piirretty. Juonen kulku ja tarina ylipäätänsä on aika ennalta arvattava, mutta silti pidän tästä sarjasta. Hahmot ovat ihanan tunteellisia ja samaan aikaan ärsyttäviä sekä sisälläni syttyy se sama tunne joka minulla oli joskus yläasteella kun uppouduin tarinaan täysin. Näitä harvoin enää tulee minkään asian kohdalla. 
Oli myös hauska huomata, että tämä ei ole oikeasti uusi sarja! Tai on tuo kiinalainen versia, mutta alkuperäinen on taiwanialainen, joka esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 2001. Oli jännä kurkkia vanhoja jaksoja ja miten koko televisio kulttuuri on muuttunut.

ahs
american horror story - roanoke.
Matt ja Shelby Miller muuttavat Pohjois-Carolinan maaseudulle väkivaltaisen hyökkäyksen jälkeen. Nopeasti muuton jälkeen uudessa kodissa alkaa kuitenkin tapahtumaan outoja ja järkyttäviä asioita. // Kesti hetki ennen kuin tajusimme Rillen kanssa tämän kauden pointin eli että se oli ns. dokumentti. Tätäkin selittelimme ja pohdimme yhdessä enemmän kuin itse keskitymme aluksi sarjaan, sillä se oli niin hämmentävää. Ensimmäsiet viisi jaksoa ovat todella hyviä, mutta siitä seuraavat viisi olivat oikeasti silkkaa sontaa. Katsomsien arvoinen, sillä pääsee kuulemaan yhdesta Amerikan suurimmista mysteereistä, jonka he kaikki ovat kuulleet jo ala-asteella - kenties jopa tarha ikäisinä.
AHS on aina hyvä sarja tähän aikaan vuodesta ja olen odotellut innolla apocalypse kautta, mutta en tiedä koska se Suomessa esitetään. Jos sinä tiedät niin kiltti kerro.

KIRJA
TYVD3531
rupi kaur - milk and honey.
Jonkin aikaa tämän kirjan lukemista olen harkinnut. En niinkään kauheasti runokirjoja lue, mutta nautin silti runoudesta. Kutsuvinta tässä teoksessa minulle ei ollut sen suosio, vaan oikeasti ainoastaan kansi. Ostin tämän runokirjan itselleni ainoastaan, koska nautin kannesta. Tämä on synkkä, mutta pidin todella paljon tästä. Hyvin inspiroiva. Valitsin myös kirjan alkuperäiskielellä eli englanniksi, sillä nautin enemmän englannin kielen lukemisesta. Varsinkin jos kyseessä on runot.

PELI
sottr
shadow of the tomb raider.
Kaksi aikaisempaa peliä on tullut arvosteltua, joten miksei nyt tätäkin kun sitä kerran odotettiin kuin kuuta nousevaa. Pelin tarina ja juonen kulku oli itsessään todella hyvä sekä jännittävä, mutta muutamasta asiasta en pitänyt kuten lopusta. Pikkuisen liian hämäävä ja loppui liian seinään. Kuvakulmat olivat ärsyttäviä pelin aikana vähän väliä ja sen vuoksi yleensä sitten itse kuolin pelissä. Pelaamisen arvoinen oli kyllä!

SOVELLUS
XSKR2559
flo.
Tämä on siis kuukautiskalenteri, jolla pystyy kuukautisten lisäksi tietämään koska ovuloi sekä saa omat kehon muutokset kirjattua ylös. Onko vatsakipua, päänsärkyä. Minkälainen mieliala on. Tuliko harrastettua seksiä. Paljon join vettä sekä kuinka monta tuntia tuli nukuttua. Tosi kätevä ja juurikin itselläni hyvä sen takia kun minulla on tuo hormonikierrukka, joka hiukan jo muutenkin sekoittaa kehoani että mieltäni ja pystyn helposti pitämään kirjaa, varsinkin todella ailahtelevasta mielialastani. Pikkuinen artikkelit osio on myös kiinnostava.

MUSIIKKI
soittolistat.
 

kappaleet.
   
love the video of Freaky Friday

    Mitä suosikkeja sinulla on syyskuulta?

allekirjoitus





Käy kurkkaamassa myös muut SUOSIKKI postaukset

2 kommenttia:

  1. Voi että mä haluaisin lukea ton Rupi Kaurin kirjan! Se voisi olla vaikka hyvä joululahja itselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lainaamaan tai ostamaan teoksen, sillä se on oikeasti todella inspiroiva vaikka hiukan synkkä ja surullinen aiheeltaan.

      Poista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset