GOALS FOR THE LAST 1/4 OF THE YEAR 2018

JYYA1701
Enää pieni matka tätä vuotta jäljellä ja pohdin, että nyt olisi hyvä hetki hiukan jakaa loppuvuoden tavoitteita, mitä minulla on.

Ennen kuin mennään itse asiaan! Olin tänään Helsingin Museokadulla sijaitsevassa kahvila Maroccossa. Siellä hiukan pohdiskelin näitä tavoitteitani. Tosi maukas tuo leipä ja paikassa on muutenkin ihana lounas. Suosittelen tsekkaamaan tämän paikan. Todella kotoisa, ihana henkilökunta ja hyvää kahvia!

JFSE0755
oppisopimus.
Olen tässä nyt koko tämän viikon yrittänyt saada tätä asiaa eteenpäin hyvin pienin tuloksin. Päädyin viime viikolla sellaiseen ratkaisuun, että tahdon loppu vuoteni viettää oppisopimusopissa. Kysyin Mikolta ja saan viettää tuon ajan hänen puolestaan Kampaamo Pesulassa. Kerroin hänelle - ja olen sanonut ystävilleni sekä äidilleni - etten koulussa opi mielestäni mitään sekä koko rakennus ahdistaa minua. Koin suurta häpeää kun olin toisessa siivessä tekemässä ensimmäistä permanenttia ihmiselle ja tajusin rullanneeni koko ajan väärin. En osannut ja olin kömpelö. Onneksi siellä ollut opettaja oli hyvin kärsivällinen sekä auttoi minua, mutta sen jälkeen minua on ahdistanut olla siinä omassa luokkahuoneessa. Toivon, että saan tämän nopeasti hoidettua, että pääsen jälleen Pesulaan työskentelemään.

kolmas tatuointi.
Olin suunnitellut, että ottaisin 29.pv tätä kuuta uuden tatuoinnin, mutta rahatilanteen vuoksi se tulee siirtymään. Olisi upeaa ottaa se tämän vuoden puolella ja pyritään nyt siihen.

viisikymmentä seuraajaa twitch:ssä.
Taisinkin jo kertoa, että olen aloittanut striimaamisen enkä ole ihmeissäni, että olen innostunut siitä. Olen päässyt jo puoleen väliin tavoitteessani ja puolet on vielä jäljellä. Olisi upea saada myös se sata seuraajaa täällä blogissa. Vink*

joulukalenteri loppuun asti.
En nyt jaksa laskea kuinka monta vuotta olen aloittanut joulukalenterin, mutten ole saanut sitä valmiiksi. Nyt aloitan kuitenkin hyvissä ajoin - sanon siksi "aloitan" koska en ole vielä aloittanut. Tahdon vielä fiilistellä hetken syksyä. Jos sinulla on jotain joulukalenterin luukku ideoita mielessä, mitä tahtoisit juuri minulta nähdä niin ihmeessä laita ideasi kommenttiboxiin.

asukuvia.
Olen alkanut keskittymään enemmän asuihin kuin koskaan aikaisemmin ja nyt pitäisi vain saada se potku kuvien ottoon asuista. Aloittaminenhan on se vaikein. Minusta olisi ihanaa jos saisin edes kaksi asukokonaisuutta kuukaudessa tänne blogiin.

älä vietä halloweenia kotona.
Tänä vuonna on sellainen olo, että tahtoisin laittaa naaman kuntoon ja lähteä kaupungille Halloweenina.

   Mitä loppuvuoden tavoitteita sinulla on?

allekirjoitus

6 kommenttia:

  1. Sulla on hyviä tavoitteita!:) Mä vain yritän selvitä marraskuusta ja nähdä kavereita viimeistä kertaa tämän vuoden puolella ja sitten selvitä joulun (ja joulukalenterin) Fuengirolassa! :--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullakin on hyviä tavotteita :D Uuu, sun juolukalenteri kuulostaa mielenkiintoselt jo nyt! En malta oottaa, että pääsen seurailemaan sitä

      Poista
  2. Kivoja tavoitteita, ja varsinkin toi halloween kuulosti hyvältä. Mä en vielä tänä vuonna uskalla joulukalenteriin lähteä, mutta ihan huippua et sä lähdet :) mä yritän vaan selvitä yliopistosta ja nauttia elämästä. Yritän ehkä myös pitää enemmän vapaapäiviä, niin jaksan paremmin keskittyä oikeasti tärkeisiin juttuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin paljon vapaata ja omaa aikaa kannattaa ottaa kun vain on mahdollista. Se että ite jaksaa on tärkeintä :)
      Ajattelin vuoden alussa, etten tahdo nyt yrittää joulukalenteria, mutta jotenkin tahdon antaa sille vielä tilaisuuden. Niin monesti kun on yritetty ja valitettavasti epäonnistuttu etten voi nyt luovuttaa :D

      Poista
  3. Onpa ihanaa, kun joku asettaa tavoitteita vielä näin loppuvuodesta. Mulla se ei ole käynyt mielessäkään - usein tulee fiilis, että viimeistään juhannuksen jälkeen on liian myöhäistä tehdä kuluvana vuonna enää mitään hyödyllistä. Tosi ihania tavoitteita sulla onkin, pitänee itselläkin alkaa pohtimaan, mitä kaikkea tälle vudoelle oikeastaan voisikin ehtiä vielä. Ihanaa, että eksyin tänne sun blogiin, tykkään tästä ihan tajuttomasti ja otin *vinkistä* vaarin ja liityin kartuttamaan sun lukijalistaa <3

    http://erelkee.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en oo koskaan aikasemmin tehny tätä :D Ajattelin tän kuitenkin olevan kiva ja ehkä jopa hiukan motivoivakin juttu. En kaikkea välttämättä pääse toteuttamaan, mutta näin loppuvuodesta mulla ainakin on pikkuinen masennuskausi niin on hyvä välillä itseään muistuttaa niistä asioista, jotka on tähtäimessä.
      Tosi ihana kuulla! Tervetuloa joukkoon :D

      Poista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset