MY WANDERLUST LIST

ten places i want to visit

wanderlust

Matkustaminen on oikeasti sellainen asia, jota olen elämässäni hyvin vähän tehnyt. Suurin syy on ollut rahan puute. Tämä ei kuitenkaan tarkoita ettenkö tahtoisi matkustaa ja nähdä maailmaa. Siispä tässä postauksessa kerron teille nyt ne kymmenen paikkaa, missä tahtoisin elämäni aikana vierailla, miksi ja kenen kanssa sinne olisi upea päästä katsomaan nähtävyyksiä, maistelemaan paikallisia ruokia sekä kokemaan kulttuuria.

ateena

GXQT0634

Olen aina ollut kiinnostunut antiikin kreikasta. Siis aina siitä lähtien, kun historiaa alettiin koulussa opiskelemaan ja siitä alettiin puhumaan. Erityisesti sen ajan mytologia ja muutenkin kreikkalaiset jumalat ovat suuri kiinnostuksen kohteeni. Myytit, legendat yms. ovat muutenkin aina olleet kiehtovia. Täällä vierailu ei olisi siis minulle mitään auringon palvontaa tai shoppailua, vaan historiaa ja sen tutkimista. Ihailisin heidän arkkitehtuuriaan, buukkaisin itseni mahdollisille nähtävyyksille ja kiertäisin katsomassa kaikki mahdolliset paikat. Kuten temppelit Akropolis ja Parthenon sekä Olympoksen Zeuksen temppeli ja paljon, paljon museovierailuja. Tänne voisin jopa yksinkin matkustaa, mutta uskon raahaavani Rillen mukaan, sillä hän on aikaisemmin kreikassa käynyt.


new york

JHHK7034

Kun Ateena on kohdallani historiaa parhaimmillaan, niin New York on puolestaan nykyaikaa, ennen kaikkea muotia, muotia ja muotia sekä upeaa pikaruokaa. Ainoa syy oikeastaan, miksi New Yorkissa tahdon vierailla on sen muotiviikot. Tähän matkaan nappaisin mukaan ystäväni, joka jaksaa tuijotella catwalkia ja kenties jopa käydä Broadwaylla kanssani. Rakastan myös teatteria (sitä kun on tullut harrastettua kuitenkin niin ala-, yläasteella kuin myös lukiossa) ja ennen kaikkea musikaaleja.


amsterdam

SLWU9324

Amsterdamissa vierailusta en ole koskaan oikeastaan haaveillut yhtä pitkään kuin kahdesta ensimmäisestä, mutta kiinnostuin kyseisestä kaupungista "The Fault In Our Stars" elokuvan katsottuani. Se tuntui todella ihanalta paikalta vierailla ja kun veljeni matkusti kaupunkiin kesällä 2016, hän on sen jälkeen suositellut suurella kädellä siellä käymään. Tämän vuoksi tahtoisin juuri veljeni kanssa tuolla käydä, sillä hän voisi paikkaa esitellä.


berliini

QUJH8867

Saksassa olen ylipäätänsäkin tahtonut vierailla siitä asti kun lukiossa opiskelin kieltä. Tunneilla kielen lisäksi opin hiukan enemmän heidän kulttuuristaan ja se on todella kiehtova. Olisi myös mahtavaa nähdä Berliinin muuri, että Berliinin televisiotorni. Sielläkin on aivan upeita rakennuksia, jotka ovat vain henkeäsalpaavia ja se on vain pakko nähdä omin silmin eikä kuvista. Tahtoisin Rillen mukaan ja olisi kiva käydä hänen kanssaan jossain kaljamaistiaisissa. Olisi myös kiva käydä ystäväni kanssa Saksassa, jonka kanssa näillä tunneilla olin lukiossa.


lontoo

WIJK3868

Onko kauhean suuri ihme, että tahdon käydä Lontoossa. Ainoa syy on Warner Bros Studio ja sen Harry Potter kierros. Olen ollut aina todella suuri Potterfani ja vain ajatus edes kaupunkiin pääsemisestä saa minut pomppimaan innosta. Olisi nimittäin upea nähdä vain niitä pieniä juttuja, mitä elokuvissa näkee ja totta kai pitäähän niitä perus Lontoon nähtävyyksiä käydä katsomassa. Tänne voisin mennä ihan hyvin yksin tai jonkun kaverin kanssa. Ja ei saa unohtaa ihanaa Doctor Whota.


pariisi

IWYK7527

Moni olettaa, että tahtoisin Pariisiin koska Eiffel-torni ja romantiikka. Ei, ei, ei. Ainoa syy miksi tahdon Pariisiin on Disneyland. Se on lähimpänä ja en tahdo maksaa monia tonneja lentolipuista, jotta pääsisin Floridaan. Minussa kuitenkin elää ja tulee aina elämään pieni lapsi, joten tahdon matkustaa toteuttamaan sen pienen lapsen unelman tavata Disneyhahmoja. Olen tänä vuonna nähnyt viisi kertaa unta vierailustani paikassa. Raahaisin varmasti Rillen mukanani, sillä totta kai pitää sitä vähän romantiikkaakin saada.


tokio

HOUT4050

Ylipäätänsä koko Japani on paikka jossa tahdon vierailla. Olemme molemmat veljeni kanssa kiinnostuneita japanilaisesta kulttuurista (olleet aina) ja olisi ihana päästä hänen kanssaan käymään Tokiossa sekä jossain pienemmässä kaupungissa, kylässä. Japani on vain niin kiehtova ja olen monesti yrittänyt opetella kieltä. Muutaman sanan sekä lauseen osaankin lausua. Olen aina vain ollut todella huono kielten oppimisessa, mutta ainakin heidän kulttuuristaan tiedän paljon.


dublin

TLZL2375

Aina kun kysytään seksikkäimmästä aksentista (englanin kielen kohdalla) vastaan aina irlanti- sekä skottienglanti. Onhan brittienglannissa oma viehätyksensä, mutta joku siinä hiukan karskeammassa skotti- ja irlantiäänessä saa vain jalat alta. Pyysin jopa ystävääni, joka Dublinissa vieraili, tuomaan minulle sieltä skottiaksentin. Hän fiksuna toi sitten purkkaa, jossa oli kuva maahisesta ja luki "get your Irish voice." Ei tullut aksenttia, mutta kasvoipahan halu vierailla maassa. Tahtoisin mielelläni nähdä heidän luontoaan ja jopa tutustua tarkemmin kulttuuriin. Eniten varmaankin tahtoisin nähdä meren noilta upeilta kallioilta. Tänne voisin hyvin matkustaa Rillen kanssa.


kööppenhamina

DVXJ1762

Kaupunki jossa olen kerran vieraillut ja jota en tosin päässyt tutkimaan, sillä olin niin nuori että ainoa mikä kiinnosti oli Tivoli ja shoppailu. Molemmat pääsin kokemaan silloin 14 -vuotiaana, joten seuraavalla kerralla voisi paremmin katsoa nähtävyyksiä. Tämä oli ollut myös ensimmäinen kertani lentokoneessa ja vaikka en olekaan kauheasti sen jälkeen matkustellut, mutta intoni matkailua kohtaan kasvoi. Siitä saan siis kiittää isovanhempiani, jotka minut ja veljeni köpikseen vievät. Tänne puolestaan tahtoisin mennä joko äidin, veljeni tai Rillen kanssa. Olisi kiva käydä veljen kanssa muistelemassa paikkoja ja nähdä uusia. Harmittaa kun viimeksi ei tajunnut käydä satamassa ja pientä merenneitoa katsomassa.


reykjavik

OFAJ1501

En ole oikeastaan koskaan tahtonut Islannissa vierailla, sillä se ei ole ollut tarpeeksi kiinnostavan kuuloinen. Ei, eivät edes ne kuumat lähteet houkuta minua. Sitten kun kävin katsomassa elokuvissa Walter Mittyn ihmeellinen elämä -elokuvan ja ihastuin noihin maisemiinn, pitkiin teihin ja vuoriin. Mitä enemmän ikää tulee, niin olen huomannut nauttivani enemmän asioista, mitä näen. Joo kyllä olen todella materiaalinen ihminen, mutta vielä joskus tahdon tehdä muutamankin rinkka reissun. Tuoda sen pienen partiolaisen esiin, päästä istumaan korkealle vuoren huipulle ja vain katsoa alas. Ihailla maisemaa.


   Mitkä maat/kaupngit ovat sinun Wanderlust listalla vai oletko ylipäätänsä kiinnostunut matkustamisesta?

xoxo

*omistan ainoastaan ensimmäisen kuvan oikeudet. Muut postauksen kuvat olen ottanut tumblrsta.










Edellisessä postauksessa: MITEN EI KIRJOITETA BLOGIA

2 kommenttia:

  1. Meiltä löyty monta samaa kohdetta, missä haluttas käydä! Kööpenhaminan reissu on itsellä ollut jo hieman suunnitteilla, mutta myös Pariisi ja Lontoo kiinnostavat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ainakin köpiksessä vierailua! Tosi nätti kaupunki ja se Tivoli oli kyllä käymisen arvoinen, vaikka en sillon laitteissa käynykään

      Poista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset