sormus1

16.3.2016 eli tasan kaksi vuotta sitten makasimme Rillen kanssa sängyssä ja puhuimme tulevaisuudesta. Puhuimme tilanteesta, jossa olimme ja missä tahtoisimme olla muutaman vuoden päästä. Se ei ollut millään tavalla suunniteltua elokuvaromanttista tai sellainen mistä jotkut kerskuvat loppuelämänsä. Tuijotimme toisiamme muutaman minuutin silmiin kunnes Rille avasi suunsa ja esitti kysymyksen; "Tuutko mun vaimoks?"

Heti kun tapasin Rillen mielessäni kävi monesti ajatus että hän ei olisi hyvää seuraa. Jos hänen kanssaan aloittaisin yhtään syvemmänkään suhteen saisin katua. Tämä oli kutienkin vain ensivaikutelma ja uteliaisuuteni voitti. Huomasin hänen ja hänen ystäviensä olevan pahoja minulle. Liian paljon erilaisia mielipiteitä. Liian paljon erilaisia tapoja. Liian paljon ihmisiä, jotka sanoivat vain minä, minä, minä. Rille muttui kuitenkin savukkeekseni ja halusin enemmän uppoutua hänen elämäänsä. Halusin vetää häntä niin paljon henkeen, että ymmärtäisin. Halusin nimittäin ymmärtää, miksi hän oli surusilmä.

Paljon tapahtui - oikeasti paljon - ja jostain syystä ystäväni silti kaiken tuon jälkeen ottivat minut takaisin, vaikka kerroinkin heille omasta päästäni, jota olin monta vuotta yrittänyt korjata. Jo ennen Rillen astumista kuvioihin pääni oli ollut rikki. Kaikki oli alkanut äitini ja isäpuoleni erosta ja kasvanut vain isäni kuoleman jälkeen. Ystäväni kuitenkin ymmärsivät. Rillellä ei käynyt kuitenkaan niin hyvä tuuri kuin minulla. Päivä päivältä hän muuttui rikkinäisemmäksi, enemmän vihaiseksi itselleen. Surusilmäni jopa katosi aika ajoin ja se mitä astui esiin yritti hypätä pimeyteen. Se mikä tuli esiin ei pelottanut minua, sillä pahempaakin olen nähnyt, pahemmin minusta on puhuttu. Olen ylpeä että olen eprinyt äitini vahvuuden. Noissa tilanteissan saatoin vällillä puristaa häntä koko kehollani ja toisinaan taas en voinut muuta kuin yrittää kaikin voimin nostaa hänet kauluksesta takaisin tasaiselle  maan kamaralle. Hän kuitenkin aina yrittoi hypätä uudestaan. Aina en olisi jaksanut auttaa. Olisin halunnut huutaa hänelle tai muille, itkeä ja käskeä häntä lähtemään pois palaamatta koskaan, mutta sen sijaan jatkoin.

Lentokone syöksyy täysillä kohti maan kamaraa. Olen jo asettanut oman happinaamarin kasvoilleni pelastaakseni itseni, joten autan häntä asettamaan omansa, jotta hänkin pelastuisi.

sormus3

Tämän tekstin pointtina on; Kun olet suhteessa ole kumppanisi tukena, mutta älä unohda itseäsi. Toista täytyy auttaa, mutta sen verran saat olla itsekäs, että hoidat omat asiasi kuntoon ennen kuin autat toista. Muuten kaikki musertuvat tai pahimmassa tapauksessa vain sinä kärsit, joka halusit auttaa. Jos oma pääsi ei kuitenkaan kestä ja olet itse yhtä rikki, jaksamaton auttamaan toista saat olla myös niin itsekäs, että lähdet.

En voi korjata mennyttä, sillä menneessä en ole ollut mukana, mutta voin parhaani mukaan yrittää tehdä tulevaisuudesta paljon paremman paikan. En tiedä, (enkä edes tahdokaan tietää, sillä rakastan arvuuttelua) mikä sai Rillen kosimaan minua silloin, mutta tiedän mikä sai minut vastaamaan myöntävästi. Se ei ollut addiktio hänestä, hänen rakkaudestaan ja elämästään. Eikä se ollut mikään suuri halu muuttaa hänen elämänsä, jotta saisin kunnian. Sanoin kyllä uteliaisuudesta. Sanoin kyllä, koska tiesin hänen tarvitsevan minua ja minun tarvitsevan häntä. Sanoin kyllä yksinkertaisesti rakkaudesta. En ollut enää siinä vaiheessa rakastumassa häneen. En kaivannut enää hänen luokseen koska halusin tuntea rakkauden sisälläni. Sydämen tykytykset, perhoset vatsassa ja punan poskilla. Olin jo rakastunut ja halusin antaa rakkautta. Haluan edelleen.

Sormuksen sain vasta syksyllä. Meillä ei ole ollut varaa mihinkään kalliiseen, mutta Rille muisti että äitini oli säilyttänyt vanhan kihlasormuksensa kun hän oli ollut naimisissa isäni kanssa. Hän kävi noutamassa sen ja nyt se koristaa sormeani. Se on pikkuisen ehkä isompi kuin sormeni, mutta pysyy hyvin kuitenkin. Eikä se ehkä ole nykypäivänä monen silmässä kaunis, mutta itse en tarvitse suuria timantteja osoittaakseni maailmalle, että joku rakastaa minua. Sormuksella on tunnearvoa ja sormus edustaa sitä että suhde voi kestää mitä vain. Näin kannan myös molempia vanhempia mukanani.

sormus2

Häistä emme ole puhuneet, sillä emme tiedä menemmekö naimisiin. Tiedämme molemmat minkälaista paperisotaa eroaminen sitten tulee olemaan. Tiedän itse koska äitini on käynyt kolme avioeroa. Kihlat ovat helppo ja ihana asia, joka voi kestää niin kauan kuin tahtoo. Äitini oli kihloissa isäpuoleni kanssa 7 vuotta ennen naimisiin menoa. Naimisissa oleminen kesti sitten alle vuoden. Voit siis kuvitella millaisia ennakkoluuloja minulla on naimisiine menosta. Kihlat on helppo. En osaa edes kutsua Rilleä kihlatukseni, vaan käytän sanaa poikaystävä. Käytän sitä sanaa, sillä minua pelottaa että kiroan suhteeni kun lausun tuon sanan. Mutta pikku askelin, pikku askelin.

Kaksi vuotta... Vau. Jälleen kerran kaksi vuotta! Syyskuussahan tuli kaksi vuotta täyteen ensitapaamisestamme. Päädyin nyt jakamaan tästä, sillä koin tämän itse ihan hyväksi ajaksi jakaa asia ja Rille antoi suostumuksensa. Syy miksi tätä ei ole huudattettu kaikille on myös omamme ja sitä en varmasti koskaan tule kertomaan.
Olemme ehkä kulkeneet nopeaan tahtiin, mutta se on ollut ok meille. Suhde on kuitenkin meidän ja siihen ei kukaan muu voi vaikuttaa. Kun tarkemmin miettii niin näihin kuukausiin on oikeasti kertynyt kokemuksia kymmenien vuosien edestä. Alku ei ehkä ollut se paras, mutta sieltä noustaan. Minä ehkä nopeammin kuin Rille, mutta hän tulee hitaasti perässä ja kärsivällisesti pysähdyn aina välillä seisomaan tien varteen ja odottamaan että hän pääsee samaan paikkaan kuin minä.

  Kaksi vuotta takana. Mitäköhän seuraavat kaksi tuovat tullessaan?


xoxo
Paula