MITÄ TEIN HIIHTOLOMALLANI

hani1

Minulla hiihtoloma oli viime viikko, viikko 8. Hiihtoloma on aina sellainen jota kaikki odottavat, sillä se on ensimmäinen loma joululoman jälkeen. Tässä pieni listaus siitä mitä itse tein lomallani.

hani2

 Sain hiukan omaa aikaa, sillä Rille oli Lohjalla tekemässä työkeikkaa.

 Vietin todella pitkän, mutta palkitsevan GYST päivän.

 Kävin ihan vain huvin vuoksi kävelyllä välittämättä paukkupakkasista, sillä sää oli muuten vain niin ihana.

♡ Opettelin vihdoinkin paremmin kamerani käyttöä.

hani4

hani3

♡ Kävin pitkästä aikaa kirjastossa ja lähdin tapani mukaan enemmän kuin niiden varattujen kirjojen kanssa pois.

♡ Luin ensimmäisen elämän-opas kirjan, joka kyllä kasvatti inspiraatiotani.

♡ Nautin herkuista, sillä sovimme Rillen kanssa että loman loputtua herkkujen syönti loppuisi.

♡ Ystäviemme koira, Hannibal, tuli meille muutamaksi kuukaudeksi hoitoon.

hani7

hani5

♡ Kärsin kylmästä, sillä tapalemme aina asunnon lämpötilasta. Rillellä on aina kuuma ja minulla kylmä.

♡ Laitoin muutaman työhakemuksen.

♡ Jatkoin tarinani puhtaaksi kirjoittamista.

♡ Salilla käyminen jäi, mutta kävin melkeinpä joka päivä kävelemässä ja tein kotitreeniä.

hani6

Mitä sinä teit hiihtolomalla vai onko se sinulla vasta nyt edessä?
Oli sinulla ollut loma tai alkamassa, toivottavasti loma oli/on tarpeeksi rentouttava että jaksat taas jatkaa arkeen takaisin hypätessäsi.

xoxo
Paula

4 kommenttia:

  1. Onpa ihanan talvisia kuvia ja tosi kivalta kuulostaa sun hiihtoloma! Itellä ei varsinaista hiihtolomaa edes ole, mutta kevätbreikki alkaa ens kuun lopussa - sitä odotellessa :D

    VastaaPoista
  2. Musta tuntuu että säät on usein sitä kivemmat, mitä kylmempi ulkona on :D Itekin oon nää kaikkein kylmimmät päivät ollut ulkona nauttimassa auringosta ♥ Ja haha mulla käy kans aina noin, kun käyn kirjastossa. Mukaan tarttuu ties mitä hyvää luettavaa.

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat ja tosi mukavan kuuloinen loma! Mulla alkaa hiihtoloma ens viikolla, joten jospa sillonkin sattuisi hyvät säät ja mieluiten edes hieman pakkasta. Jospa noilla sun lähettämillä työhakemuksilla tärppäisi!

    VastaaPoista
  4. Voi mikä koiruli! ♥ Ihanalta kuulostaa sun lomasi! Mun hiihtoloma meni rentoutuessa sekä vastapainoksi ruotsia lukiessa ja muita kouluhommia tehdessä. Sai sentään pikkusen aikaa viettää perheenkin kanssa. :)

    VastaaPoista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset