ADULTING 101 | KUINKA ASUA YKSIN

taulu5

Kotoa pois muuttaminen on sellainen asia josta kaikki haaveilevat. Sitten kun se toteutuu ei voi olla miettimättä, miten oman ensimmäisen asuntonsa sisustaisi. Nopeasti sitä kuitenkin ymmärtää ettei se omilleen muuttaminen ole pelkästään sisustuksesta murehtimista, vaan paljon muutakin. Ensimmäisen kuukauden aikana ymmärtää kuinka paljon velvollisuuksia onkaan ja jos niihin ei ole valmistautunut ollenkaan alkaa epäilemään omia kykyjään. 

taulu3

Muistan kun itse muutin omilleni se tuntui helpolta. Toki siihen auttoi se että ensin asuin erään ystäväni kanssa ja sitten Rillen luona ennen kuin pääsin asumaan nykyiseen asuntooni. Kun muutin elokuussa 2016 omaan asuntooni ymmärsin vasta silloin, mitä yksin asuminen tuo mukanaan sekä mitä se tarkoittaa. Tässä postauksessa jaan omat vinkkini teille, jotka olette juuri muuttaneet omillenne, olette muuttamassa tai harkitsemassa muuttoa pois vanhemmilta. 

taulu1

TEE BUDJETTI JA NOUDATA SITÄ
Yksin asuminen tuo mukanaan pieni muotoisia kuluja aina vuokrasta, viikottaisiin ruokaostoksiin ja niihin unohtumattomiin sähkölaskuihin. Se tuntuu kauhealta ensin huomatessa kuinka paljon rahaa näihin täytyy oikeasti tuhlata ja paljon sitten jää omaan kulutukseen. Siihen kyllä oppii, vaikka aluksi voikin olla tosi vaikeaa olla tuntematta houkutuksia käyttää se vuokra raha johonkin muuhun. Kulujesi listaaminen ja laskeminen ennakkoon sekä realistisen budjetin luominen vähentää liiallista rahan käyttöä, joka pakottaa syömään kahden minuutin pirkkanuudeleita seuraavaan palkkapäivään asti. Pienen säästön tekeminen joka palkkapäivä voi myös auttaa jottet varmasti tule näkemään nälkää.

MEAL PREP
Vaikka se onkin todella vaikeaa ennakoida ja tietää tulevaisuuden haluja niin ruokien suunnittelu tulevalle viikolle on todellakin vaivan arvoista. Se ei tietenkään tarkoita että maanantain ruoka tulee syödä maanantaina. Mela preppauksen ensisijainen tavoite on luoda 3-5 ateriavaihtoehtoa tulevalle viikolle ja valita kaksi päivää jolloin ne ruuat tekee. Monet ovat sanoneet että suuren ruokamäärän tekeminen kerralla on työlästä ja niinhän se on. Varsinkin jos tekee monta ruokalajia. Kaikki se kokkaaminen on kuitenkin sen arviosta. Mikään ei ole ihanampaa kuin pitkän ja raskaan päivän jälkeen tulla kotiin ja vain lämmittää ruoka mikrossa. Se helpottaa elämistä todella paljon ja estää sortumasta niiden helppojen uunipitsojen lämmittämiseen tai tilaamisen ruokaa kotiin. 

taulu6

RUOKAOSTOSPÄIVÄ
Supermarketissa ostosten teko voi olla todella jännittävää niiden upeiden ruokavaihtoehtojen kanssa, mutta yritä vastustaa tätä halua käydä ruokaostoksilla monta kertaa viikossa. Tehokas ostosten teko säästää aikaasi ja usko tai älä myös paljon rahaa. Kunhan vain pysyt ostoslistassasi. Luo ostoslistasi perustuen siihen, mitä olet päättänyt syödä seuraavalla viikolla ja muihin välttämättömyyksiin. Jos teet ostoksesi k-kaupassa, suosittelen lataamaan sovelluksensa "K-Ruoka" puhelimeen. Sinne tulee tiedot plussakortistasi, omista eduistasi sekä kotikauppasi ja pystyt luomaan ostoslistoja. Tämä vielä kaiken lisäksi laskee paljon rahaa sinulla tulee menemään kauppareissuusi. Näin tiedät etukäteen paljon rahaa viikon ostoksiin tulee menemään.

SIIVOUSPÄIVÄ
Kerran viikossa koko huushollin siivoamisen toteuttaminen on paras tapa varmistaa ettei se upea kotisi muutu kaatopaikaksi. Säännöllinen siivoaminen estää paikkoja myös keräämästä sellaisen määrän likaa, jonka pois jynssääminen on todella vaikeaa. Usko minua, mutta jos jätät keittiösi siivoamatta kahdeksi viikoksi hella kerää todella paljon rasvaa ja sitä on vaikea saada yhdellä pesukerralla pois. Kotiin on muutenkin paljon kivempi tulla ja sinne on kiva kutsua kavereita kylään, - sekä vanhemmat että muutkin sukulaiset - kun ei tarvitse piilotella likapyykkejä kaappiin, koska pyykkikori sattuu olemaan täynnä. Sinun täytyy myös pitää kiinni siitä siivouspäivästä, sillä enää äiti ei ole siivoamassa sotkujasi. Suosittelen myös todella paljon pitämään GYST päivän.

taulu2

HANKI KANSIO
En voi oikeasti olla painottamatta tämän tärkeyttä. Olin itse ensimmäisen vuoden ilman kansiota ja nyt en voisi elää ilman sitä. Kansio on sitä varten että laitat kaikki tärkeät paperit sinne, todistukset, kuitit ostoksista ja ennen kaikkea laskut, jotka odottavat palkkapäivää. Itse laitoin monta kuukautta kaikki laskut erääseen keittiöni vetolaatikkoon. Sitten se täyttyi ja laitoin seuraavaan laatikkoon, kunnes sekin oli niin täynnä ettei sitä saanut enää kunnolla kiinni. Siivosin sen viime vuoden loppu puolella ja tuli kaksi kassillista turhaa paperiroskaa. Hanki siis kansio ja pidä paperisi järjestyksessä. Heitä kaikki turhat heti pois.

ÄLÄ OSTA UUTENA TAI IHAN HETI KAIKKEA
Kaikki rakastavat omaan asuntoon muuttamisessa sen sisustamista. Jos sinulla ei ole hyvä palkkaista työtä muuttaessasi ensimmäiseen asuntoon tai jo valmiiksi hienoa sohvaa ja televisiota niin älä suunnittele kaunista sisustusta. Tärkein kaluste on ensimmäiseksi sänky. Itse nukuin ensimmäisen yöni lattialla patjalla kunnes haimme äitini ja hänen ystävänsä kanssa minulle sängyn, joka oli vielä ostettu tori.fi:stä. Sänky on edelleen olemassa ja se on hyvässä kunnossa. Sama sohvan ja kirjtoitus pöydän kanssa. En siis voi olla painottamatta kuinka tori.fi on jokaisen paras ystävä mitä tulee ensimmäisiin kalusteisiin. Samoin myös facebook kirppikset on hyvä idea. Kaiken ei tarvitse olla uutta, mutta totta kai tarkka saa olla siitä mitä tahtoo asuntoonsa.

taulu4

Oli tulosi minkälaiset tahansa ja menosi kuinka suuret tai pienet näistä neuvoista kannattaa ottaa huomioon se että näiden tarkoitus on lievittää sitä shokkia mille monet ensimmäiseen asuntoon muuttavat ovat alttiita. Jos olet asunut jo jonkin aikaa omillasi etkä ole kokeillut jotain näistä niin suosittelen. Näistä jokainen helpottaa jollain tasolla elämää. Varsinkin jos elätät itse itsesi.

Asutko itse jo omillasi? Millaisia neuvoja itse antaisit yksin asuvalle?

xoxo
Paula

10 kommenttia:

  1. Nää on ihan oikeasti hyödyllisiä neuvoja! :D

    VastaaPoista
  2. Nää on loistavia vinkkejä! Itekin oon huomannut ihan samat jutut, kun muutin omilleni :) Ja vaikkei jaksaisi aina tehdä viikon ruokia etukäteen, niin jo se auttaa että suunnittelee ne ruoat ja ostaa ainekset valmiiksi.

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäki oon huomannu et seki auttaa jo tosi paljon et on kaikki tarvittava. Se on hyvin ärsyttävää lähteä nälissään tai väsyneenä (pahimmassa tapauksessa molemmissa tilanteissa) kauppaan ostamaan ruokaa. Sillon päätyy yleensä ostaa just sen uunipitsan.

      Poista
  3. Kiva postaus! Onneks ne opiskelija vuodet on takana kun piti mitata joka penni, mä opin jo teininä hoitamaan raha asiat huolella niin en ole tohon niin kiinnittänyt enää huomiota yksinasuessa. Mutta tietoisesti käyn kerran viikossa ruokakaupassa jotta niitä heräteostoksia täynnä huonoja sekä epäterveellisiä valintoja ei tulisi tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Mä oikeen innolla ootan valmistumista ja töihiin menoa niin voin sitten vihdoinkin olla miettimättä liian tarkkaan ostamisia. Opiskelija tuloilla on kyl kauhee elää, mut se opettaa kyl hiukan säästämistä ja sen rahan menon katsomista.

      Poista
  4. Hyvä postaus :) Onneksi on vanhemmat, jotka maksaa, jos omat rahat loppuu. Toki tällä hetkellä en saa opintotukea, joten rahat ei riitä edes vuokraan... Onneksi mun ei tarvinnu ostaa mitään, koska kaikki astioista huonekaluihin on edesmenneiltä sukulaisilta :)

    ♡:llä valoloytyy.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyl tosi hyvä jos saa sukulaisilta tai kavereilta vanhoja huonekaluja. Kunhan on se joku pöytä ja sohva yms. niin kaikki on ok. Sen ekan ei tarvii olla hieno, kunhan on jotain

      Poista
  5. Kiva postaus ja hyödyllisiä vinkkejä! Itsekin muutin omilleni pari viikkoa sitten :-)

    https://reetttaeveliina.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toivottavasti näistä on sulle jotain apua :D

      Poista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset