PÄIVÄ ELÄMÄSTÄNI | 29.01.2018

IMG_7002
Olen nyt tässä viimeisen kolmen vuoden aikana tehnyt ainoastaan my day:t videoina, joten halusin kokeilla todella pitkästä aikaa tätä valokuvaversiona. Päätin etten ota kuvia summan mutikassa, vaan otin niita aina tunnin välein. Tässä on siis minun maanantaini.

KLO 8:30

EZHJ5770

Heräsin poikkeuksellisesti tähän aikaan - yleensä herään kuudelta - sillä meillä alkoi koulu vasta 12:15. Pimeää oli kuitenkin ja kompuroin asunnossa, kunnes Rille sitten ärähti peiton alta: "Laita ne ledit päälle." Hän oli ostanut viikko sitten Clas Ohlsonilta tuollaisen ledivaloketjun. Vähän hampaitani kiristelin tuosta ostoksesta, mutta on se kyllä ihan kivan näköinen. Tuon kun saa eri väreillekin.

KLO 9.30

FGVM0540

Joku varmaan pohtii että miksi heräsin tuohon aikaan jos kerran olin menossa vasta kahdeksitoista kouluun. Noh, ensimmäinen tarkoitukseni oli mennä ennen koulua salille, mutta muutin suunnitelmiani herättyäni. Tahdon yleensä sen kaksi tuntia aikaa ennen kuin lähden minnekään, sillä tykkään aamulla katsoa koneelta aina blogini, varmistaa jos ajastettu postaus on ok ja muutenkin surfata netissä. Tässä siis kuva minusta sohvalla, risti-istunnassa, läppäri sylissä ja aamukahvia siemaillen.

KLO 10.30

QFYA3122

Pakkasin reppuni. Yleensähän en reppua kouluun tarvitsisi, sillä kaikki tarvikkeet ovat koululla kaapissani. En tarvitse mukaani muuta kuin avaimet, puhelimen, bussikortin ja varmuuden vuoksi laturin. Nyt piti kuitenkin olla salikamppeet mukana.

KLO 11:30

RHUZ9959

Minun oli tarkoitus lähteä 11:18 junalla, mutta myöhästyin. Halusin kunnolla ehtiä syömään lounasta koulussa - meillä on lounas aika 11:30 - 12:15. Onneksi nuo junat menevät aina kymmenen minuutin välein. Ehdin hyvin syömään lounasta koululle.

KLO 12:30

LFWW7543

Luulin että meillä alkaisi 12:15, mutta kaikki olivatkin jo olleet tasalta luokassa ja aloittaneet jo. En siis tiennyt yhtään mitä olimme tekemässä. Tämä oli hiukan erikoisempi päivä. Ryhmissä meidän piti kuvata video tai ottaa kuvia oikeasta ergonomiasta eli asennoista kun esim leikkaamme, föönaamme tai pesemme hiuksia. Opettajamme ei ollut huomannut tuloani, joten oli laittanut minut poissa olevaksi kunnes huomasi minut puolen tunninjälkeen saapumisestani.

KLO 13: 30

KEIP6575

GLMZ3581

Meidän ryhmällä oli aiheena lyhyiden hiusten leikkaus ja föönaus. Itse kun olen ollut medialinjalla sekä tehnyt videoita ja väkerrän blogia, minusta tuntui kuin olisimme tehneet tämän hyvin nopeasti ja hiukan hätiköiden. Nopeasti me ainakin teimme sen sillä olimme ensimmäisinä valmiina. Videosta tuli kuitenkin ihan hyvä.

KLO 14:30

MNXU9953

AKXT7211

Päädyin katsomaan uudemman kerran ohjeet portfolioomme joka oudosta syystä tehdään poverpoint esityksenä. Olen niin tottunut perus kansioon portfoliona. No katsoin ne ohjeet ja rupesin ottamaan kuvia siihen työvälineistäni ja -pisteestä. Meillä on myös viikon järjestäjät ja itse olen tällä viikolla. Tylsyyksissäni siivosin siis jokaisen työpisteen. Tuntui välillä että muutama mulkaisi pahasti kun menin pesuaineen ja harjan kanssa pesemään niitä altaita. Niin se kuuluu kuitenkin tehdä aina käytön jälkeen ja minulla oli oikeasti tylsää. En halunnut vain istua paikallani ja tuijottaa omaa puhelintani.

KLO 15:30

YIPP7108

Oli oikeastaan ihanaa mennä suoraan koulusta salille. Viime viikkolla en mennyt kertaakaan salille. Perjantaina oli tarkoitus, mutta näin sittenkin sen sijaan kaveriani jota en ole nähnyt kunnolla pitkään aikaan. Oli kyllä kiva päästä juoksemaan juoksumatolla ja nostamaan painoja. Olin joku puolituntia salilla, sillä halusin nopeasti karkuun kun tilaan astui nainen personal trainer:sa kanssa. Olen epävarma liikkeistäni että teenkö ne oikein enkä tahtonut tämän katsovan että nyt tuo tekee väärin.

KLO 16:30

QUNU1991

Minun kauppareissuni kestävät oikeasti todella pitkään, sillä lähden aina ostamaan yhtä asiaa ja päädyn ostamaan sitten seuraavan parin päivän ruuat. Myös kierrän koko ajan kauppaa ympäri, sillä muistan aina että jotain pitäisi ostaa joka on kaupan toisessa päädyssä.

KLO 17:30

MDFL3258

Olin aivan puhki ja päädyin lösähtämään sohvalle ja katsomaan Rillen kanssa Modernia perhettä. On ihanaa kun hän ei ole sarjaa katsonut ja itse muistan melkein jokaisen jakson ulkoa. Hymähtelen aina kun tiedän mitä tulee tapahtumaan ja se ärsytää aina häntä. Parasta on kuitenkin kun me molemmat vihaamme sydämemme pohjasta Clairea. Varmaan oikeasti ärsyttävin hahmo joka on luotu. Ei missään muussa sarjassa ole yhtä ärsyttävää tyyppiä kuin Claire. Tiedän että hän haluaa monella tasolla vain hyvää, mutta jos hän olisi minun äitini olisin muuttanut heti pois kun vain pystyin ja en olisi yhteydessä. Onneksi hän ei ole äitini.

KLO 18: 30

KOGX7923

Katsoin pari jaksoa ennen kuin jaksoin nostaa itseni sohvalta ja raahautua suihkuun pesemään hiukset ja salilla tulleen hien pois. Muistin myös pitkästä aikaa rasvata jalkani. Olen yrittänyt muutenkin pitää parempaa huolta ihostani. 

KLO 19:30

OPIF8681

Hiukan blogi postausten tekoa. Tämän koko tammikuun olen ollut ylpeä itsestäni, sillä olen ajastanut jokaisen postaukseni. Olen ihan rauhassa tehnyt nämä postauksen ja itse olen ainakin huomannut että ne ovat olleet paljon parempia kuin aikaisemmin jolloin olen monesti likaa miettinyt ja/tai stressanut niiden seuraavan viikon suhteen. En ole tiennyt mitä haluaisin postata. Toivon että tämä putki nyt jatkuu.

KLO 20:30

DXAJ0873

Ala-asteella ja yläasteella minulla ja veljelläni oli tapana aina katso simpsonit iltaisin. Olen nyt alkanut tekemään samaa. Nyt en kyllä kiireessä yritä äkkiä nähdä sohvakohtausta - joka oli juttumme veljeni kanssa

KLO 21:30

VWWN5187

Sub:lta tuli Daredevil elokuva ja olihan se pakko katsoa. En oikeasti tiennyt että se on vuodelta 2003. Aloin epäilemään elokuvan ikää sen hiukan huonon laadun vuoksi. Ihan ok se oli vaikka nukahdin kesken kaiken. Rankka päivä oli kyllä.

Minkälainen sun maanantai oli? Pidätkö itse enemmän näistä My Day postauksista valokuva vai video versioina?

xoxo
Paula

1 kommentti:

  1. Mä tykkään tosi paljon my daysta kuvamuodossa, vaikka videonakin ne ovat mukavaa katsottavaa! :) Tää oli tosi hyvin tehty, oli tosi kiinnostava lukea sun päivän kulusta! Aamulla on kyllä ihana vain viettää tollasta rauhallista aikaa ♡

    VastaaPoista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset