VIIMEISIMPIÄ KIRPPIS LÖYTÖJÄ

Tässä kuussa on tullu käytyä muutamankin kerran kirpparilla. Jotenkin on ollut kauhea halu vain käydä siellä. Tuossa vieressä kun on itsepalvelukirpputori nimeltä Bella ja sieltä on aina jotain ihanaa. Nyt ajattelin siis hiukan esitellä mun uusimpia kirppislöytöjä.

kirppis1

Takki, 6€ // Mietin hetken että viitsinkö tätä ostaa. Koskaan aikaisemmin en ole tällaista takkia ostanut, joten pieni epävarmuus siitä että sopiiko se tyyliini tule esille. Rille oli onneksi mukana tuolla kirppisreissulla ja hän sanoi sen näyttävän hyvältä. Lähti siis mukaan.

Kaulahuivi, 2€ // Kun näin tämän huivin en aluksi ostanut sitä, mutta seuraavalla käynnillä se oli vieläkin hyllyssä ja silloin päätin sen napata mukaani

Pikkureppu, 28€ // Tämä on varmasti kallein asia jonka kirppikseltä olen ostanut, mutta en vain voinut jättää sitä hyllylle jonkun toisen saaliiksi. Olen ihaillut tämän tyyppisiä reppuja muilla, joten tämä oli vain pakko saada. Reppu on vain niin söpö! 

kirppis2

Jakku, 5.20€ // Vaikka olenkin sanonut etten pidä klassisesta tyylistä niin olen silti sitä mieltä että jokaisen vaatekaapista täytyy löytyä jotain siistiä ja yksinkertaista. Toisin sanottuna klassista. Joihinkin tilaisuuksiin ja tapaamisiin ei voi mennä printti t-paidassa ja revityissä farkuissa.

Ruusu crop top, 4€ // Tiedän että tämä on aika kesäinen, mutta olen ihaillut tämän tyyppisiä crop toppeja instassa ja en voinut olla ostamatta tätä. Ainakin sain jälleen uuden syyn odottaa seuraavaa kesää innolla.

kirppis3

Crop top, 0.50€ // Tämäkin on ehkä hiukan kesäinen, mutta kuitenkin tarpeeksi peittävä hiukan viileämmille syyspäiville. Nuo värit ovat aivan ihanan syksyiset. Halpuuden vuoksi en voinut myöskään olla jättämättä tätä ostamatta.

Juomalasi, 0.50€ // Tämä on nyt ainoa esine minkä olen ostanut, mutta oli vain ihan pakko lisätä se tähän postaukseen. Omistin jo valmiiksi kaksi juuri saman näköistä lasia. Ei noita voi olla koskaan liikaa ja niistä kahdesta toisesta olin maksanut kymmenen kertaa enemmän, joten en voinut jättää tätä hyllylle.

Korkokengät, 5€ // Nämä ostin kylläkin joskus elokuussa, mutta päätin silti ottaa nämäkin tähän mukaan, sillä en ole näitä ihanuuksia vielä esitellyt teille. Pompin pienestä ilosta kun ne olivat juuri omaan jalkaani sopivat. Korkokengissä on aina se että pelkään niiden olevan aivan liian korkeat, mutta kiilakoroilla on helppo kävellä. Näiden korko on ehkä pohjasta hiukan kapeahko ja pelko väärästä askeleesta on jonkin kokoinen, mutta olen kuitenkin opetellut näillä kävelemään kotona. Pitää vaan muistaa itsevarmuus korkokengillä kävellessä.

kirppis4

New York City crop collegepaita, 3.50€ // Tämän ostamista harkitsin pitkään, mutta tykästyin vain noihin hihoihin etten voinut jättää sitä jälkeen. Koskaan ei voi myöskään mennä vikaan New York paitojen kanssa.

Chocolate collegepaita, 2.50€ // En muistaakseni ole mainunnut tätä, mutta olen suuri suklaan ystävä a.k.a. suklaaholisti. Kaikki ystäväni tietävät sen ja antoivatkin suklaata syntymäpäivälahjaksi minulle sekä avaimen perän jossa lukee: "Exercise is a dirty word. Everytime I hear it, I wash my mouth out with chocolate." Oli siis aivan pakko ostaa tämä, sillä suklaa.

kirppis5

Bodysuit, 3.50€ // Bodysuit on sellanen vaate jota olen myös ihastellut niin kaupoissa kuin instassa, mutta en ole uskaltanut ostaa sellaista, sillä olen kuullut muutamankin sanovan niiden olevan "liian seksikkäitä".  Tämän löydettyäni päätin ostaa sen, sillä ei tämä ole niin paljastava ja sovittaessani tunsin itseni siinä - kyllä - seksikkääksi. Koulun alettua olen ollut hyvin väsynyt ja suurimman osan ajasta olen tuntenut itseni rumaksi, likaiseksi ja todella epäseksikkääksi. Tätä sovitettuani tunsin itseni hyvän näköiseksi pitkään aikaan ja ajattelin: "Ansaitsen tämän vaatteen. Ihan sama mitää ajatellaan ja sanotaan. Ansaitsen tuntea olevani seksikäs edes yhden hetken ajan." Niinpä tämä bodysuit lähti mukaan.

Mitä mieltä löydöistä? Kuinka usein sä käyt kirppiksillä vai käytkö ollenkaan?

xoxo
Paula

16 kommenttia:

  1. Ihania löytöjä! Kirpparit on mullakin nykyään yks lempparipaikoista etsiä vaatteita, kun sieltä löytää niin kivoja juttuja tosi halpaan hintaan. Ja uskaltaa kokeilla uutta kun hinta ei liikoja verota kukkaroa. Sulla on btw tosi samanlainen tyyli ku mullakin, olisin voinut ostaa noi lähes kaikki itelle :D

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpparit on kyl hyviä siinäki että voi ostaa sellaisia vaatteita joita ei oo viittiny ostaa muuten :D
      Hauska kuulla :DD

      Poista
  2. Ihania löytöjä, toi reppu varsinkin niin söpönen!

    VastaaPoista
  3. Kivoja löytöjä! Ite oon myös ostanut paljon ihania vaatteita kirppikseltä, mutta oikeesti melkeen aina ne jää käyttämättä kun ne tulee ostettuu sillee et ne on puoliks ok, mutta hinta nii halpa et tulipahan nyt mukaan. Enkä nyt oikeasti edes tarvitsisi lisää vaatteit.

    Finnlandsnorsk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman kerran myös mulle käyny noin. Ostanu vaa sen takia koska on ollu halpa ja jokseenki kivan näkönen. Nykyään kirppiksillä käydessä, jos vähääkään on epäilystä jonku vaatteen kohdalla niin en ota sitä sitten olenkaan. Sovitan nykyään myös kaikkia - jos oon itsepalvelukirppiksellä ku siellä on se mahdollisuus :D

      Poista
  4. LUOJA NOI KORKKARIT ON UPEET 😍!

    VastaaPoista
  5. Vitsit miten kivoja löytöjä! :) Mä koetan kierrellä kirppiksiä säännöllisesti, mutta harmillisen vähän tulee tehtyä mitään superhyviä bongauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iteki yritän nyt hiukan enemmän hyödyntää noita kirppiksiä. Se on kyl aina harmi jos mitään ei tuu mukaan joltaki kirppisreissulta :p

      Poista
  6. Niin kivoja löytöjä! Toi reppu on kyllä supersöpö *.*

    VastaaPoista
  7. Oot tehny ihania löytöjä ja etenkin toi musta ruusu crop top sekä toi söpö reppu, niin ihania. <3 Mulla on ollu reppu etsinnässä ja toi näyttää just semmoselta, jonka itekin voisin erittäin mieluusti kotiuttaa, joten vinkvink, jos siitä meinaat joskus luopua! ;D

    VastaaPoista
  8. Niiiiiin söpö toi ''suklaa''college ja toi ruusu croptop! Kävin tänää viimeeks kirpparilla ja tuleehan sieltä joskus löydettyä jotain kivaa :-)

    VastaaPoista
  9. Aivan super kivoja löytöjä oot tehnyt!! :)

    VastaaPoista
  10. Hyvät löydöt olet tehnyt.
    Itse en osta ollenkaan uusia vaatteita vaan kaikki hankitaan kirppareilta, alusvaatteita ja sukkia lukuunottamatta. Käyn tekemässä paljon löytöjä myös ilmaisosastolta. Useasti teen vanhoista vaatteista uusia myös. Oma tyylini on runsas, boheemin ja Mori girlin sekoitus.

    VastaaPoista

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset